Kriisireagointivalmius tai sen puute

Reilu kolme kuukautta sitten seurattiin White Islandin purkausta ja pelastustoimia aitiopaikalta, se kun tupruttelee tuossa 40 km päässä merellä. Pelastustoimien johtaminen ei läheltä seurattuna näyttänyt aivan esimerkilliseltä, eikä sitä varsinkaan ollut viranomaisten tiedottaminen. Kaksi siviilihelikopteria ponkaisi saarelle heti kuultuaan onnettomuudesta radiosta ja toi vakavimmin loukkaantuneita maihin, lentäjät kun tunsivat saaren ja sen olosuhteet hyvin. Tämän jälkeen viranomainen kielsi niitä palaamasta toiselle käynnille vedoten turvallisuuteen, mutta ei lähettänyt mitään virallistakaan pelastushelikopteria saarelle peläten uutta purkausta (jota ei koskaan tullut). Loput loukkaantuneet tuotiin hitaasti turistiyhtiön veneillä rantaan ja saarelle jääneiden ruumiiden noudossa vitkuteltiin päiväkausia, niin että sateet ehtivät huuhtoa kaksi niistä mereen ja ikuisesti kadoksiin.

Tiedot saarella olleiden lukumäärästä vaihtelivat purkauspäivän mittaan kahdenkymmenen ja sadan välillä ja myöhemminkin virallinen tiedottaminen kuolonuhreista epäonnistui täysin. Vaikutti siltä, kuin kukaan ei olisi halunnut ottaa vastuuta tiedottamisesta ja kun jotain tiedotettiin mitään ei uskallettu sanoa. Myöhemmin jatkettiin samalla “valitulla” linjalla – rikostutkinta ilmoitettiin aloitetuksi ja heti perään kerrottiin, että ähäkutti ei sellaista aloitettukaan ja eräänä päivänä poliisi marssi tiedotustilaisuudesta ulos kesken lehdistön kysymysten, ne kun eivät enää miellyttäneetkään (kysyttiin suunnitelmista, joita ei ilmeisestikään ollut).

20191209_164145 net
Pelastustoimien seuraaminen oli uneliaassa rantakylässä suurtapaus. Sairaankuljetuskopteri tulossa noutamaan turistilaivalla rantaantuotuja uhreja johonkin maan keskussairaaloista.
20191209_162822 net
Tavallista suurempi purkauspilvi näkyy vielä himmeästi (huonon) kamerakännykän (huonossa) kuvassa horisontissa
703A5177 net
Sama saari ja sama etäisyys vuotta aiemmin. 300 mm putki tuo kohteen kummasti lähemmäksi.

Kotona A:n kanssa hämmästeltiin hieman tästä syntynyttä kuvaa pelastustoiminnan valmiudesta. Täällä kuitenkin maanjäristykset ovat arkipäivää ja niihin liittyen tsunamiriskikin on kohtuullinen. Tuoretta kokemustakin on isompien rysäyksien pelastustoimista ja edelleen jatkuvasta jälleenrakentamisesta (Christchurch 2011 ja Kaikoura 2016) ja ainakin mallinnuksen tasolla on valmistauduttu myös Eteläsaaren “Alpine fault” aiheuttamaan mahdollisen tuhoisaan järistykseen. Siellä kun Tyynenmeren ja Indo-Australian laattojen kohtaaminen tapahtuu geologisesti reippaalla 38 mm/vuosi -nopeudella ja tästä johtuen viimeisen 8000 vuoden aikana isompia (magnitudi 8) maanjäristyksiä on tapahtunut keskimäärin 300 vuoden välein. Edellinen tällainen osui kohdalle 1717 ja seuraavan todennäköisyydeksi on hihasta ravisteltu 30 % seuraavan 50 vuoden aikana.

Nyt onkin sitten hämmästelty vastakkaista ääripäätä. Euroopan vasta heräillessä maa kerrallaan – Ruotsia lukuunottamatta – todellisuuteen (“ei tämä ollutkaan väärä hälytys”, “kyllä tämä sairastuttaa länsimaissakin”, “laumasuoja olikin jonkun matemaattisesti lahjattoman kaverin aivopieru”) niin täällä mentiin nollasta eristyksiin kulkematta vanhojen stalinistitohtoreiden ihmisoikeushaastatteluiden kautta. Ensin ajattelin toimintanopeuden olevan sukua samoille kansanpiirteille, jotka tekevät projektiluonteisesta toiminnasta hermoja raastavaaa täällä. Homma kuin homma voidaan aloittaa suunnittelematta sitä puoleenväliinkään asti.

Kun maanantaina julkaistiin tieto, että koko kansa menee “eristykseen” keskiviikkona lukuunottamatta “välttämättömyystoimintojen työntekijöitä”, niin keskiviikkoon asti puitiin sitten, että mitkähän firmat saavat jäädä auki. Keskiviikosta tähän päivään (sunnuntai) asti on arvottu vuorostaan sitä, että mitä eristyksen aikana oikein saa tehdä (olla omassa “kuplassa”, ulkoilla kodin lähellä, käydä apteekissa ja kaupassa) ja mitä ei (autoilla minnekään muualle kuin kauppaan ja apteekkiin, olla kahta metriä lähempänä kenenkään muun “kuplaa”, harrastaa mitään mihin liittyy tapaturmariski). Yllätyin kuitenkin taas, kun vastaan tuli Uuden-Seelannin pandemiasuunnitelmaa181 sivun verran. Ei tämä tällä kertaa ollutkaan ihan hihastavedettyä.

Tuosta suunnitelmasta löytyvät siististi myös lainkohdat, joilla tarvittavat lisävaltuudet saadaan viranomaisille. Niitä on käsitelty esimerkiksi kuivakkaan asiallisessa lehtiartikkelissa  – toteamuksella “näillä työkaluilla kyllä pärjää”. “Immigration Act 2009” antaa vallan tehdä rajojen suhteen mitä lystää (paitsi estää omilta kansalaisilta maahanpaluu), “Health Act 1956” antaa tällaisessa tartuntatautitilanteessa mahdollisuuden määrätä ihmisiä karanteeniin tai vaikkapa sulkea rakennus, jossa ei noudateta kokoontumisrajoituksia, “Civil Defence Emergency Management Act 2009” yhdistettynä kansallisen hätätilan julistamiseen antaa terveysviranomaisille ja poliisille oikeudet esimerkiksi teiden sulkemiseen tarpeen mukaan ja jos mikään edellä olevista ei riittäisi epidemian hallitsemiseen, voi pääministeri ohittaa parlamentin ja tehdä lakimuutoksen ilmoitusasiana “Epidemic Preparedness Act 2006” perusteella (no kappas – “Social Security Act 2018” ja “Immigration Act 2009” on jo ehdittykin muokata).

20200329_083634
Our plan – Your plan

Kansan reaktio viranomaisten vallan kasvattamiseen ja eristystoimiin on toistaiseksi ollut erittäin positiivinen. Karanteenia aikoo noudattaa 91 % vastanneista, karanteenia rikkovien rankaisemista kannattaa 80 % ja hallituksen onnistumista hyvinä pitää 80 %. Nämä korkeat prosentit siitä huolimatta, että samanaikaisesti 64 % on huolissaan taloudellisesta tilanteestaan. Nyt vasta päivä 5 ilmoitetusta 28 takana – mielenkiintoista nähdä miten väki jaksaa kun alkuinto hiipuu. Paikallinen tiedeyhteisö on kuitenkin tyypillisesti kovin eri linjoilla kuin esimerkiksi herra Tegnell ja koittaa omalta osaltaan pitää motivaatiota yllä.

Snadisti toiveikkaana tässä haaveilen, että josko neljä viikkoa riittäisi infektion kuriin saamiseen ja lähes-hävittämiseen täältä. Jos arviot jopa 10 päivän itämisajasta ja siitä, että kolmasosa infektoituneista on oireettomia, mutta tartuttavia niin voi neljä viikkoakin olla liian lyhyt aika vaikka täällä eristystoimiin mentiin jo aikaisessa vaiheessa. Tästä pääseekin johtopäätökseen, että mitä myöhemmin toimenpiteisiin ryhdytään, niin sitä kivuliaampia ne ovat ja pitempään tulevat kestämään.

Suomessa sairaaloilla on ilmeisesti ollut pandemiatoimintasuunnitelmansa, mutta valtiojohdolta sellainen näemmä puuttuu. Pandemioiden yleisin syntysija Kiina ei kuitenkaan ole kuin yhden välilaskuttoman lennon päässä Suomesta, niin ehkä niitä suunnitelmia kannattaa alkaa rustailemaan seuraavaa kertaa varten, kunhan tästä ensin selvitään. Ja se Uudenmaan erottaminen muusta maasta – hirveästi mölyä hyödyttömästä toimenpiteestä. Pysykää kotona tai mahdollisimman pienessä piirissä.

Ikku

 

 

 

 

 

Yllättävän tehokasta, vaan ei Suomessa

Työpaikan kahvihuoneessa on tullut useampaankin otteeseen virnisteltyä Uuden-Seelannin maan tapaa, eli Suomeen verrattuna tehotonta tai tarpeettoman byrokraattista päätöksentekoa. Tai sen kerran kun joku päätös saadaan tehtyä suomalaisesta vinkkelistä katsoen tehokkaalla tavalla, niin aina joku älyllisen evoluution puuttuva rengas vinkuu vähintään “We were not consulted!” yleisönosastossa, internetissä ja tienvarsikylteissä. Kuten paikallinen kaverini totesi – valittaminen on täällä keskeinen kansalaisoikeus. No nyt olen joutunut toteamaan, että on tilanne ihan päälaellaan.

En millään pysty käsittämään, miten Suomessa on voitu nyt jäädä askartelemaan siitä, minkä pykälän perusteella joku välttämätön toimenpide voidaan toteuttaa? Ei pitäisi kiinnostaa emerituksien ja entisten aivan-sama-minkä mielipiteet Euroopan ihmisoikeussopimuksesta, vaan pitäisi herätä, katsoa mitä tapahtuu maailmalla ja kyetä tekemään faktoihin perustuvia päätöksiä. Vaikeitakin. Missä vaiheessa Suomi on helvetti ehtinyt muuttua toimivasta yhteiskunnasta akateemiseksi keskustelukerhoksi?

Arkadianmäellä näyttää olevan käynnissä vuorokausien mittainen poliittisen teatterin kantaesitys “Viisikko eksyksissä” kun maailmalla mainetta niittäneen tasa-arvohallituksen johtajat eivät saa päätöksiä aikaiseksi ilman presidentin patistusta. 17000 kilometrin päähän uutisoinnin perusteella muodostuvaa kuvaa hallitsevat A) keskeisten ministerien kokemattomuus, B) hallituspuolueiden erimielisyydet ja C) vallitseva johtajuuden puute, jonka takia päätöksiä ei kyetä tekemään, erityisesti sellaisia jotka risteävät ministeriöiden virkamiesten mielipiteiden kanssa. No historiaan sitä jää tälläkin tavalla. Toivottavasti vaan mahdollisimman nopeasti ja syvälle.

20200324_070808
Väliin rauhoittava maisemakuva. Ommmmmm.

Täällä sen sijaan pääministeri Jacinda Ardern on sementoimassa itselleen historiankirjoihin lukua poliitikkona, joka kykenee johtamaan maataan kriisitilanteissa. Christchurchin terroristi-iskun jälkeen hoituivat julkiset esiintymiset mieleenpainuvasti, uhrien tapaamiset aidolla empatialla ja päälle päätteeksi vuosikymmeniä vastustettu ja siksi tekemättä jäänyt aselakien kiristäminen armottomasti. Nyt taas tämän, luontaisesti letkeällä “She’ll be right” -asenteella asiaan kuin asiaan suhtautuvan kansakunnan saaminen neljässä päivässä lähes kotiarestiin on toinen melkoinen saavutus. Täällä ei ole jääty toivotaan-toivotaan linjalle, tänään on uutisvirrassa vilissyt kieltoja rajoitusten perään muun muassa seuraavasti:

  • Leikkipuistoihin meno on kielletty ja niinpä ovat kuntien työntekijät käyneet vetämässä varoitusteipit leikkipuistojen ympärille. Meidän kuusivuotias on älyllisesti samalla tasolla kuin suomalaiset yli 65 -vuotiaat ja vastustaa rajoituksia jyrkästi
20200325_184845
Ei saa.
  • Huomisesta eteenpäin poliisi ja ilmeisesti myös armeija tulevat perustamaan tarkastuspisteitä, kaikki tarpeeton ympäriinsä ajeleminen kun on kielletty sakon ja raastuvan uhalla
  • Kaikki lerintäalueet. eräalueet ja autiotuvat on suljettu, käytännössä metsästysretket, vaeltaminen ja perhokalastaminen on kielletty
  • Merelle kalastamaan meno on kielletty. Merivartiosto on todennut, että jos merelle lähdette ja joudutte pulaan, niin olette ihan omillanne.
  • Baarit, ravintolat, kahvilat ja vastaavat ovat olleet kiinni jo maanantaista alkaen. Se, että kaikki take-away ja pikaruokaravintolat menivät kiinni tänään pakottaa joitain ihmisiä perehtymään ruuanlaiton saloihin ensimmäistä kertaa elämässään
  • Taupo -järven venerampit ovat kiinni. Luultavasti muidenkin järvien.
  • Lehdissä kehotetaan käräyttämään kaikki sääntöjen rikkurit
  • Maoriheimot ovat innokkaasti sulkeneet omia alueitaan ja pystyttäneet tiesulkuja estämään liikenteen muun muassa Northlandilla, East Capessa ja Te Urewerassa
  • Perinteisiin kulmakauppoihin (“dairy”) saa huomisesta alkaen mennä yksi asiakas kerrallaan. Auki jääviin supermarketteihin on kiivaasti asennettu käsidesilaitteita, kulunohjauspuomeja sekä kassat ja asiakkaat erottavia pleksimuoveja
20200325_184732
Terveystarkastuspiste ilmaantui katukuvaan tänään ja ohjelappu lykättiin käteen kaupassa kuitin kanssa.

Keskeiset ohjeet kansakunnalle ovat nyt “Kiwis, go home” ja “Act like you have it”. Rajoitustoimien pituudeksi on ilmoitettu “noin 4 viikkoa”, riippuen siitä kuinka hyvin niitä noudatetaan ja tauti talttuu.

Jos kohta pidän poliittisen johdon toimintaa täällä esimerkillisenä, niin kansa nyt on toiminut ihan yhtä älykkäästi kuin muuallakin. Ruokakauppojen hyllyt ovat olleet tyhjänä leivästä, iskukuumennetusta maidosta, särkylääkkeistä ja noin kolmestakymmenestä muusta artikkelista viikonlopusta alkaen. Koska rautakaupat suljetaan myös neljäksi viikoksi, olivat paikallisen Bunningsin kassajonot tänään kuulemma olleet kymmenien metrien mittaisia. Otettiin siis kunnon loppukiri, niin ostoksissa kuin potentiaalisessa tartuntojen levittämisessä. Suomessa on hullut päivät alkamassa näemmä juuri – sanoisin jopa, että tuplamerkityksessä. Sattumalta, kelta-valkoinen väritys kuuluu täällä COVID-19 epidemiavaroitusgrafiikoihin. Jos jaksaisin, tekisin tästä ”Hehän ovat kuin kaksi marjaa” -kuvaparin, mutta enpä jaksa.

 

20200324_173328
Aktiviteetteja lapsille ja aikuisille.
20200324_173331
Eilisten hankintojen (kuvassa) lisäksi  hain tänään kotijoukkojen aktivointiin minijalkapallomaalit ja Lego Harry Potter Hogwartsin linnan.
20200325_163352
Käsipainojen yms. liikuntavälineiden hylly tyhjänä. Ainakin suuria kuntoilusuunnitelmia on tehty kotona olon ajaksi.
20200325_171537
Omistajat ostoksilla, mupet lavalla.

Ikku

Maapallonlaajuinen ihmiskoe

Kun virushulabaloo jossain vaiheessa hellittää, on epidemiologeilla käytettävissään valtava datamäärä, jonka pureskeluun ja sulatteluun kulunee epidemiaakin pidempi aika. Virus on tällä tietoa sama (ei merkittävästi mutatoitunut), koe-eläin sama Homo Sapiens, mutta kansallisvaltioiden kyvyssä ja halussa rajoittaa epidemian leviämistä on valtavia eroja. Jälkiviisastelun ohessa valmistuu läjä tohtoreita ja (väistämättömän) seuraavan epidemian koittaessa osataan tehdä ehkä oikea-aikaisempia ja parempia päätöksiä kuin nyt.

Tällä kertaa Kiina, Etelä-Korea ja Japani lähtivät rajoitustoimiin niin sanotusti “iso pää edellä” ja niissä epidemia onkin taltutettu yllättävänkin tehokkaasti. Italia ja Espanja taas ilmeisesti nukkuivat etsikkoaikansa ohi ja ovat nyt päätyneet jyrkkiin ihmisten liikkumisrajoituksiin sairaaloiden ollessa jo aivan ylikuormittuneita ja kuolonuhrimäärän kiivetessä vauhdilla. Varoittavista esimerkeistä huolimatta moni muu Euroopan maa on seurannut samalla lepsulla linjalla – onko syynä sitten ollut pelko talouden taantumasta, poliitikkojen äänien menetyksestä seuraavissa vaaleissa vai pelkkä tilanteen aliarviointi. Omassa luokassaan tässä taitaa olla Ruotsi, jossa – luonnollisesti – vasta keskustellaan ja etsitään konsensusta siitä, että tarttisko ehkä jotain jyrkempiä rajoitustoimia ottaa käyttöön.

Valitettavasti keskustelujen aika on jo ohi – viruksen leviäminen kun ilman rajoitustoimia näyttää etenevän maasta riippumatta saman matematiikan mukaan. Jos kohta Sipilä opetti suurelle yleisölle sanan “iterointi” merkityksen, niin koronavirusepidemian uutisointi kasvattanee logaritmisen asteikon ymmärryksen ihmiskunnassa uudelle tasolle. Synkeän valaisevia ovat myös Torben Menken datanmurskaukset. Tämän ennusteen mukaan menee alle kaksi viikkoa siihen, kun Ruotsi on samassa tilanteessa, kuin Italia nyt (yksikössä kuolonuhreja per miljoona asukasta). Suomen tautitilanteen ollessa noin pari viikkoa Ruotsia jäljessä ja valtion rajoitustoimien käynnistyttyä aiemmin, on vielä mahdollista olla päätymättä samaan liemeen – jos vain toimittaisiin oikein niin henkilökohtaisella, kuin valtion tasollakin. Eli peskää niitä käsiä ja rajoittakaa kontaktit ihmisten välillä minimiin.

 

703A1910 net
Syksy on saapunut, aurinko nousee töihin pyöräillessä
20200318_064618
Joskus sitä tulee herättyä aikaisinkin. Ohopen mäki on yhtä ahterista, oli sitten pimeää tai valoisaa.

Kun Euroopasta välittyvä yleinen tunnelma siis on ollut “heitetään pyyhe kehään ja annetaan tämän “flunssan” pyyhkäistä maan yli niin että saadaan laumasuoja” niin tunnustan yllättyneeni kun Uusi-Seelanti lähtikin ilmeisesti “hankkiudutaan tästä taudista nyt eroon perkele” -linjalle. Pari perkelettä pääsi kyllä itseltäkin, kun luin maanantaina uutisia ja ohjeistuksen epäselvyyttä. Kun vasta lauantaina oli julkistettu uusi neliportainen koronavirushälytystilajärjestelmä ja menty suoraan tasolle kaksi, niin maanantaina kerrottiin siirrytyn tasolle kolme ja että tasolle neljä siirryttäisiin 48 tunnin päästä kuukauden ajaksi. Tänään tiistaina olikin käynnissä sitten melkoinen arpominen siitä, mitä päätös merkitsi – mitkä yritykset ovat “essential businesses” ja saavat jäädä auki ja mitkä eivät. Itse tulkitsin 48 tunnin siirtymäajan johtuneen juuri tästä – ensin tehtiin näyttävä päätös ja sen jälkeen tarvittiin kaksi vuorokautta aikaa selvittää, että “mitähän ihmettä tässä tuli nyt päätettyä”. Päivän uutisointi meni tragikomedian puolelle, kun ainakin Torpedo7 (urheiluvälineliikeketju), Noel Leeming (elektroniikkaa ja kodinkoneita) ja the Warehouse (Tokmannin kaltainen ketju) ilmoittivat olevansa välttämättömyysliikkeitä ja pysyvänsä auki. Viimeksimainitun ilmoituksen tyrmäsi itse pääministeri tiedotustilaisuudessaan ja ihmettelisin jos nuo kaksi muutakaan saisivat jatkaa aukioloa. Lopputulos näyttää kohtuu järkevältä – auki jäävät esimerkiksi ruokakaupat, apteekit ja huoltoasemat, mutta kaikki kahvilat, ravintolat, elokuvateatterit, kirjastot ja vastaavat pysyvät kiinni, samoin kuin koulut ja yliopistot. Kaikenkaikkiaan tämä toimenpide nyt, kun maassa on edelleen pyritty löytämään kaikki tartuntatapaukset ja ollaan (vasta) 155 todennetun tapauksen tasolla, saattaa hyvinkin osoittautua oikea-aikaiseksi ja järkeväksi.

Kauppojen tyhjäksi rohmuaminen on jatkunut samaan päättömään malliin, kuin muissakin vastaavista rajoituksista ilmoittaneissa maissa. Supermarkettiketju Countdown raportoi ihmisten ostaneen 10 miljoonan asukkaan edestä ruokaa viikonloppuna, vaikka asukkaita maassa on vain 5 miljoonaa. Oma lukunsa tässä valtameren ja suurten eräaluiden puristuksessa on, että kalastuskausi on parhaimmillaan ja peurojen paras metsästyskausi on juuri alkamassa. Hallituksen rajausvaatimuksista – vain lähialueulkoilua, ei vaellus-, kalastus- tai metsästysretkiä  – huolimatta olivat paikallisen Hunting and Fishing liikkeenkin hyllyt tänään olleet tyhjät vieheistä ja syöttikalasta, luultavasti myös ampumatarvikkeista. Saapa siis nähdä kuinka pitkä harjoitus tästä viruksesta eroon pääsemisestä tulee, kun ei tämän(kään) kansan kykeneväisyys ohjeiden noudattamiseen kovin korkea ole.

Vessapaperihamsteroinnin kunniaksi, esittelyssä viikon kasvi – Brachyglottis repanda, tuttavallisemmin Rangiora tai Bushman’s toilet paper. Tämän 5 metriä korkeaksi kasvavan pensaan lehtien alapinnalla on pehmeä nukka ja lehdet voivat kasvaa jopa A4 arkin kokoisiksi.

703A1994 net
Yksilöiden välillä on eroja, on suotavaa pysyä tarkkaavaisena hädänkin hetkellä

Ikku

Ja seuraavaksi hamstraatte pakastimia?

Päivän luku tänään on neljätoista suurempi kuin eilen eli 66 COVID-19 sairastunutta. Koska brittiläisestä systeemistä periytyvissä kulttuureissa tunnutaan tykkäävän kaikenlaisesta yksinkertaistamisesta (tästä on pitänyt jo pitkään kirjoittaa, ehkä myöhemmin lisää), niin hyvin nopeasti nyt tupsahti valtion koneiston uumenista “New Zealand COVID-19 Alert Levels joissa ollaan nyt tasolla 2. Ensin ajattelin, “että hienoa, täällä alettiin toimimaan nopeammin kuin olisin uskonut”. Sitten luin, mitä toimenpiteet kattavat ja petyin. Ulkoraja vedettiin kiinni joo, mutta maan sisäiset toimenpiteet ovat pelkkiä suosituksia – yli 70-vuotiaita neuvotaan pysymään eristyksissä, ihmisten toivotaan asettuvan julkisiin kulkuneuvoihin väljästi (jos pystyvät), välttämään matkustelua ja työnantajien pitäisi aloittaa työnteon järjestelyt etänä, ruokatuntien vaiheistaminen ja niin edelleen. No niin, sehän olikin päättäväistä ja tehokasta, niin kuin aina täällä päin.

Joitain rajoitustoimia on kuitenkin käynnistynyt – ala-astetasoiset koulut pyörivät noin-normaalisti, mutta niiden urheilujoukkueiden kaudet on keskeytetty ja täällä perinteisesti tärkeä koululeiri on peruttu. Samoin koulun ulkopuoliset urheiluharrastukset ja urheilusarjat ovat jääneet tauoille toistaiseksi. Työkaverin lapsen High Schoolissa oli viime viikolla harjoiteltu “etäoppimista luokassa”, eli oppilaat käyttivät tietokoneita luokassa hajautetusti ja opettaja valvoi heitä etänä. Oppimistuloksista ei ole tietoa, mutta lapsi oli odottanut koulupäivää innolla “no nythän me voidaan tehdä sitten päivä ihan mitä meitä huvittaa”. Tehokasta revisited.

20200320_165156
Maan laajalevikkisin sanomalehti harrastaa keltaisen lehdistön linjaa sekä lööppiensä tyylissä, että myös laajemmin sisältönsä laadukkuudessa

Samaan aikaan kansa on ollut kuitenkin tehokas, tai ainakin hamstraukseen taipuvat pölvästit. Kun ottaa huomioon kuinka nopeasti vaalea vehnäleipä homehtuu tässä ilmanalassa, lienevät myös pakastimet jo loppuneet kodinkoneliikkeistä.

20200320_171220
Leipä on ollut jopa suositumpi hamstrausartikkeli kuin paskapaperi. Pari päivää myöhemmin hylly täyttyi, mutta pelkällä vaalealla vehnäleivällä.
20200320_165658
Töissä kuulemani huhut siitä, että jopa oluthyllyt olisivat tyhjentyneet osoittauttuivat kuitenkin paikkaansapitämättömiksi
20200322_174750
Maa lienee kohta täynnä innokkaita kotileipureita!
20200322_174107
Nuudelit, tuo ravintopyramidin vankka perusta.
20200322_175542
Etkö tiedä mitä hamstrata? Kun hätä on suurin, on apukin lähellä – tästä kauppalista mukaan ja eikun kärryä täyttämään!
20200322_172135
Kasvomaskit, käsidesit ja paskapaperit on loppu, mutta osta verho, niin saat toisen puoleen hintaan. Kyllähän siihenkin voi pyyhkiä.
20200321_165150
Jälkikasvun vanhin versio on jo parin vuoden ajan ilmoittanut perustavansa isona karkkikaupan. Liiketoimintaharjoittelu on aloitettu nyt myymällä tontilla kasvavien feijoa-puiden (ananasguava, Acca Sellowiana) hedelmiä tienvarressa. Kunnon riistokapitalistin lailla hedelmien kerääminen on jo ulkoistettu pikkusisaruksille, joille maksetaan 10 senttiä kymmenestä hedelmästä…
20200317_204112
Olutarvostelut palaavat pitkältä tauolta. Obolon 6.8 extra on nyt kokeiltu kaksi kertaa, ensimmäisen ja viimeisen. Mausta tulee mieleen suomalaisten panimoiden seikkailut IVB -luokan oluiden kanssa, joiden olemassaolon ainoa tarkoitus oli maksimoida kahden risteilylaivalta kannettavissa olevan 24 tölkin olutsalkun sisältämä absoluuttisen alkoholin määrä. Maku oli täysin toissijainen asia näiden humaltumistarkoitukseen tehtyjen ohrapirtelöiden tapauksessa, eikä nyt testattu tuote ollut sen parempi.

Ikku

 

Kotepato hut

Syksy on vihdoin tuloillaan normaalia lämpimämmän kesän jäljiltä. Alin yölämpötila on käynyt kahdeksassa asteessa – eli paikalliset ovat alkaneet käyttää sanoja “chilly” ja “freezing” kuvailemaan aamulla töihin tuloa. Jälkimmäisen kuullessani olen edelleen iloisesti valistanut, “että teknisesti ottaen emme ole vielä “jäätävissä” olosuhteissa – kuten huomaatte vesi on edelleen nestemäisessä muodossa!” Päivän ylimmät lämpötilat ovat pysyneet edelleen ylin 20 asteen.

Viilentyneet kelit innostivat lähtemään vaihteeksi vaelluskerhon sunnuntairetkelle. Tällä kertaa suuntana oli vuonna 1968 valtion peuranampujia varten rakennettu Kotepaton autiotupa Waioekan laaksossa, reilun tunnin ajomatkan päässä.

703A1829 net
Parkkipaikka ja polun ensimmäiset kilometrit sijaitsevat Redpathin suvun maatilalla.
703A1830 net
Farmin jälkeen alkaa Waioekan luonnonsuojelualue, sen takana odottaisi Te Urewera – se ken tästä lähtee voisi vaeltaa päiväkausia autiotuvalta toiselle jos vain intoa ja uskallusta riittää
703A1831 net
Missä suojelualue, siellä myrkky
703A1833 net
Portteja sai matkan varrella availla useampiakin
703A1835 net
Joet ovat todella harvoin näin kuivina. Positiivisena puolena se, että niiden ylitys sujui vaivatta kapteeni Kaarnan opein
703A1838 net
Aitoihin kannattaa suhtautua kunnioituksella, suurin osa kun on sähköistettyjä. Tämä yksilö kuitenkin luottaa edelleen piikkilangan ja karhunvatukan voimaan
703A1840 net
Tästäkin joesta nousee taimenta – britti-imperialisti kun toi sen mukanaan yhtä taatusti kuin vääränpuoleisen liikenteen ja teenjuonnin.Yksi porukasta jäikin joelle perhostelemaan ja yöksi tupaan.

703A1870 net

703A1860 net
Varsin standardi 6 punkan tupa, iso vanhanaikainen avotakkakin on edelleen tallella.
703A1866 net
Tupien “Intentions book” on paljon enemmän kuin vieraskirja. Turistien kansoittamilla alueilla se on tosin sitä itseään – kommenteissa on jotain turhanpäiväistä ihmettelyä kun on niin ihkun-mahtavaa-olla-täällä-jossain-kaikkien-muiden-kanssa. Vaativimmilla vaellusreiteillä kirjasta tyypillisemmin läytää tuoreimmat tiedot maanvyöryistä, kaatuneista puista, rikkoutuneista silloista ja muista reittimuutoksista sekä navigointi- ja joenylitysvinkkejä. Tällaisella metsästäjien ja kalastajien suosimalla alueella olevalta mökiltä löytää sitten havaintoja peuroista, lohista ja enemmän “taidetta” kuin yleensä…
703A1867 net
Välillä se metsämieskin joutuu tyytymään nuudeliin 🙂 “…Missed! Noodles for dinner!..? Frok”
703A1858 net
Uuden-Seelannin maastokarttojen todella ärsyttävä ominaisuus on, että ylläpitämättömät reitit tai vanhat metsäautotiet – riippumatta siitä kuinka selkeästi ne edelleen ovat maastossa olemassa – on jätetty pois kartoista. Tämän pro-luokan skriinshotin punainen mutkitteleva viiva on reittimme tuvalle vanhaa hyväkuntoista polkua myöten, jota ei uusista kartoista enää löydä.

703A1873 net

703A1877 net

703A1908 net
Kymmenen kilometrin lenkki alkupisteeseen tämän varsin vekkulin kuorma-auton luokse.

Ikku

Imperiumi III – harha-ajatuksia sieltä täältä

Lentäminen

Lentäminen on samanlaista hupia ympäri maapallon, kun on samat turvatarkastukset, ilmailusäännöt ja lentohenkilökunnan rutiinit joka maan Boeingeissa ja Airbuseissa – ”Cabin crew, please take your door positions and cross check”.

Tai sitten ei, muutaman itätyöreissun jälkeisiä havaintoja seuraavasti:

  • Matkustajien lisäksi myös henkilökunta saattaa pongoilla vielä edestakaisin koneen ollessa suuntaamassa jo lentoonlähtöön tai noin-samantien pyörien kosketettua laskussa maahan.
  • Moskovassa edessä kulkevan matkustajan laukusta kaivettiin läpivalaisussa reilunkokoinen kääntöveitsi. Lyhyen turvatarkastajan ja matkustajan välisen keskustelun jälkeen veitsi palautui omistajalleen.
  • Domodedovon lentokentällä tupakointi on jyrkästi kiellettyä lukuunottamatta harvoja tupakointikoppeja jotka ovatkin sitten harmaan savun täyttämiä. Ajatus on kaunis, mutta kansa ei siihen vielä ole aivan valmis. Jokaisella käynnilläni oli portin 56 viereinen miestenvessa myös tupakointitilana ja katosta lavuaaritasoon saakka savupilven peitossa. Tupruttelu ei tapahtunut mitenkään salassa, savu kun virtasi ovesta ulos muuhun terminaaliin.
  • Lentokenttiä Moskovassa on Domon lisäksi vielä Sheremetjevo ja Vnukovo. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä ulkomailta tuleva lentosi tulee (lentoyhtiöstä riippuen) yhdelle kentälle ja sisämaan lentosi lähtee sitten joltain toiselta kentältä. Kentän vaihto vaatii useimmmiten vastapäiväistä tai myötäpäiväistä matkailua Moskovan kehätiellä – tähän kannattaa varata useampi tunti aikaa.
  • Pietarissa lentokenttiä ei ole kuin yksi, mutta kotimaan- ja ulkomaanterrminaalit ovat eripuolilla kiitorataa, eikä ainakaan muutama vuosi sitten ollut muuta reittiä terminaalista toiseen, kuin taksilla Pietarin ruuhkaisia valtaväyliä pitkin kentän ympäri. Kyseessä on siis jopa Pariisin Charles de Gaulleakin paskempi vaihtokenttä – varaa puoli päivää äläkä luule, että laukkusi seuraavat perässä terminaalista toiseen, jos et niitä itse kanna.
    • EDIT 1. Vahvistettujen tietojen mukaan Pietarin Pulkovoon valmistui jo 2014 uusi terminaali, joka hoitaa sekä kotimaan, että ulkomaan liikenteen. Vaihtaminen sujuu nykyään kuulemma ”erittäin sujuvasti”.
  • Matkalaukkutägi kannattaa pitää tallessa, se tarkastetaan, kun yrität poistua laukkusi kanssa matkatavaroiden noutohallista.
IMG_2983 net
Pikantti puoliperävaunumatkustajabussi Bratskin lentokentällä ajamassa väliä ”kone – terminaali”
IMG_2980 net
Minusta puupanelointi oli kaunista…
IMG_2981 net
…mutta alumiinilevy sopii venäläiseen makuun ilmeisesti paremmin
IMG_2840 net
Sirppi ja vasara ne taivahalla loistaa, paska haisee, balalaikka soi…
IMG_2979 net
Iljushin-62 koneet eivät enää metelöi taivaalla, mutta suuntaavat edelleen kohden kommunistista utopiaa vanhoissa logoissa

Ostokset

Jos jotain haluaa ostaa, ensimmäisen kynnyksen muodostaa kaupan tunnistaminen. Isojen kaupunkien keskustoissa tai kauppakeskuksissa näyteikkunat tekevät tehtävästä helpon. Toisin on sivummalla tai pikkukaupungeissa, joissa näyteikkunoita ei ole eikä mainoskylttien koko tai informatiivisyys välttämättä päätä huimaa. Yksi toimiva tapa löytää etsimänsä on toimia, kuten armeijassa opetetaan – ”liike on tärkeämpää kuin suunta eikä paikalleen saa jäädä.” Eli siitä sitten vaan arvailemaan pikkukaupasta toiseen kurkkien, josko kysessä on vaatekauppa, kenkäkauppa, lastentavaraliike (joita on paljon), rakennustarvikeliike (voit rohmuta mukaan valkovenäläisiä ”Kosmos” hehkulamppuja Euroopan Unionin alueelle salakuljetettaviksi) vai mahdollisesti tupakkakauppa.

EDIT 2. Hehkulamppujen lisäksi suosittelen lähialueturistille maalivalikoimaan tutustumista. Tikkurilan paikalliset ”Teks” brändin valmiiksi sävytetyt öljymaalit maksavat murto-osan kotimaisen Miranolin hinnasta. Bonuksena erinomainen kuivuminen ja sama haju, kuin suomalaisissa maaleissa 40 vuotta sitten – eli aikaa ennen EU:n VOC säännöksiä ja muuta pipertelyä.

Jos sitten haluat osoittaa epävarmuutesi ja jäät arvailemaan, mitä kyltissä sanotaan, niin ei sekään mahdotonta ole jos edes aakkoset osaat. Venäläinen tapa uusien lainasanojen käyttöön ottoon kun on kirjoittaa sana kyrillisillä aivan kuten se alkuperäkielessä lausuttaisiin. Näin ollen ”hot dog” on ”хот-дог”, lounas on ”ланч”, valokuva on ”фото” ja niin edelleen. Suosittelen aiempaa metodia jos luet sanan ”ресторан” niin että se suomeksi kirjoitettaisiin ”pektopah”. Jos kuitenkin luet sen muodossa ”restaran”, voi koittaa myos jälkimmäistä tapaa.

Myynnistä olevasta tavarasta yllättävän suuri osa on ”Сделано в Китае ” elikkäs Kiinassa tehtyä. Venäläistä valmistetta muistan löytäneeni – laajan votka- ja maatuskanukkevalikoiman lisäksi – varsin rajoitetusti. Matkaan taisi tarttua puukkoja (Kizlyarin valmisteet ovat laadukkaita) itselle ja metsästäville työkavereille, puisia talonrakennussarjoja lapsille ja kommunistiaikaisia propagandaviirejä sekä -lippuja konttorin sisustusta piristämään.

IMG_2738 net
Jossain päin Moskovaa. Liiketarjonnassa näyttäisi olevan ainakin ”elokuva ja musiikkiliike”, panttilainaamo, pari rahanvaihtopistettä ja ”viestintäsalonki” mikä ihme se sitten mahtoikaan olla. Kuvan ulkopuolelle jää pieni kioski josta saatiin odottelun ajaksi kylmät oluet.
IMG_2862 net
Oikein kauppakeskus ”Dom torgovam”. Ust-Ilimsk.
IMG_2863 net
Tyypillinen tapa ripotella pikkukauppoja asuintalojen kivijalkaan.

Harhalaukauksia näyttää riittävän vielä neljänteenkin osaan – ”Pektopah vai kafe, liikaa punatiiltä ja kauheus on katsojan silmässä”.

Ikku

 

Imperiumi II

Anoppi oli kuulemma esittänyt toiveen kuulla itämatkailusta enemmän. Harashoo, jatketaan siis.

Jotta imperiumissa matkailusta voi nauttia olisi suotavaa osata venäjää, sekä olla noin lähtökohtaisesti kiinnostunut ihmisten kanssa keskustelemisesta. Trans-Siperian junamatkaa ole kuullut kuvattavan sekä ”maailman hienoimmaksi matkaksi” että ”maailman tylsimmäksi kokemukseksi” ja tässä ulottuvuudessa molemmat näkökannat voivat olla tosia samanaikaisesti – totuus kun riippuu ihan kyseessä olevasta ihmisestä. Omalla kohdallani pisimmäksi junamatkaksi on jäänyt 16 tunnin Kiova – Simferopol eikä minun kielitaitoni järjellisiin keskusteluihin olisi riittänytkään. Huippusaavutukseksi voitaneen laskea se kerta kun onnistuin kommunikoimaan itseni venäjän, viittomakielen ja ystävällisen periksiantamattomuuden yhdistelmällä pyhäpäivänä tehtaan portista läpi vaikka kulkulupa (joka oli toki etukäteen luvattu järjestää) oli jäänyt saapumatta.

Toinen mahdollinen selitys itämatkailusta pitämiseen on sitten omata jossain määrin vinksahtanut mielenlaatu ja into ihailla omituisia yksityiskohtia. Näiden tuottaminen kun oli yksi harvoista asioista, jossa neuvostojärjestelmä oli tehokas. Tähän kategoriaan minä sovinkin kuin nenä kollegioassessorin päähän.

Komentotalouden kukkaset ulottuivat kaikille elämänalueille, olivat parhaimmillaan hyvinkin hämmentäviä ja niitä näkee edelleen kaikkialla imperiumin alueella mitä moninaisimmissa muodoissaan. Elektronisista seinäkelloista roskakoreihin ja elementtikerrostaloista bussipysäkkeihin esimerkit ovat jotain mitä kapitalistinen järjestelmä ole koskaan kyennyt eikä tule koskaan kykenemäänkään tuottamaan. Tämä on samaan aikaan ihmiskunnalle sekä harmi, että onni.

Ylenpalttisella vaivannäöllä tehdystä roskakorista minulla ei valitettavasti ole kuvaa, vaikka sitä ehdin useammankin kerran ihmettelemään. Kyseisen tuotoksen sijainti kun on Svetogorskin raja-asemalla, jossa valokuvaaminen ei ollut laisinkaan suotavaa. Ehkä vastaavantasoisena esimerkkinä tarpeettoman suuren energian käyttmäisestä jonkun asian valmistamiseen voi kuitenkin toimia moskovalaisella metroasemalla näkemäni ”kattolampun vaihtamislaite.” On kuin suoraan jostain ”Tatu ja Patu rakentavat härpäkkeitä” -kirjasta pyörineen, käsinveivattavine tukijalkoineen (kommunistinen lattia harvoin kun on tasainen tai suorassa) ja tasan yhteen lamppumalliin soveltuvine yläkuuppineen.

IMG_2802 net
Jäi tarkastamatta olisiko valmistavan tehtaan nimeä löytynyt, joten arvataan – ”Sen-ja-sen-kaupungin tehdas numero-joku, nimettynä V.I. Leninin-tai-jonkun-muun-kommunistisen-sankarin-mukaan-jota-Stalin-ei-ehtinyt-tappaa mukaan”

Massatuotetumpaa kauneutta edustaa Saratovin ”Reflektor” -tehtaan ainakin vuodesta 1982 vuoteen 1991 valmistamat ”Elektronika 7” seinäkellot. Ulkonäöstä voi olla montaa mieltä, mutta kun luotettavuus vaikuttaa olevan hyvää AK-47 tasoa niin kello tulee edelleen vastaan niin tuolla aiemmin mainitulla Moskovan metron asemalla kuin lentokentällä Siperiassa.

IMG_2801 net
Elektronika 7. Moskovan joku metroasema. Näillä on lännessä joissain harrastepiireissä kulttimaine.
IMG_5278 net
Elektronika 7. Bratsk – noin 500 km Irkutskista pohjoiseen.

Arkkitehtuurissa on nähtävissä samaa jakoa kuin kestohyödykkeiden suunnittelussa, eli joko ”vedetään ihan yli ja överiksi” tai sitten ”tehdään valtava määrä harmaata massaa.” ”Kohtuullinen” ei ilmeisestikään kuulunut sosialistiseen käsitteistöön. Harmaasta ja joskus tiilenpunertavasta massasta helposti löydettävä esimerkki ovat Hrustsovkat, erityisesti 1950- ja 1960-luvuilla rakennetut , yleisimmin 3 – 5 kerroksiset hissittömät elementtikerrostalot. Näissä kaunistuksissa asuu edelleen miljoonia ihmisiä kautta sen kanssallisvaltiopalapelin, joka aikoinaan muodosti Neuvostoliiton.

IMG_2859 net
Viisikerroksinen hrustsovka, Ust-Ilimsk.
IMG_5286 net
Viisikerroksinen hrustsovka, Bratsk. Huomaa parvekkeet, kukin rakentelee siitä ylimääräisen huoneen asuntoonsa omien kykyjensä ja varojensa mukaan. Jos kohta harvemmin tämä tilkkutäkki hrustsovkaakaan varsinaisesti kaunistaa, niin ainakin tekee niistä yksilöllisiä.
703A0840 net
Tyyppitalojen valtakausi ei loppunut hrustsovkien kauteen – sitten alettiinkin tekemään isompaa ja – öh – kauniimpaa? Tbilisi, Georgia.

Hämmästyttävän vaivannäön esimerkkejä löytää myös helposti eri muodoissaan. Edelleen hohtavan kiiltävät metroasemat erityisesti Moskovassa, Pietarissa ja Kiovassa. Mielikuvitukselliset bussipysäkit ja sanatoriot (lomahotellit). Valtaisat patsaat. Suuren isänmaallisen sodan muistomerkit joka niemessä ja notkelmassa. Pienemmissä kylissä vähintään betonipaaden päällä lepäävä T-34 ja mitä isompi taajama, niin sitä korkeampi paasi tai sitten sosialistisen realismin pahimpien periaatteiden mukainen ”sotilaat käyvät päättäväisenä taistoon, naiset seisovat ylväänä rinnalla lapset sylissään” -veistosrykelmä.

703A0848 net
Valtionyliopiston metroasema, Tbilisi.
703A0822 net
Joku muu metroasema, Tbilisi. Punainen graniitti oli yksi kestosuosikeista metroasemien koristelussa – sirpin, vasaran ja Leninin (kaikissa muodoissaan) lisäksi.
20200219_225214
Omituisuuksien ihailussa en sentään ole ihan ainoa sekopää – bussipysäkeistä on tehty oikein kirjakin.
IMG_1280 net
Sanatorio ”Druzhba” Jaltalla Ukrainassa.
IMG_4986 net
Kartlis Deda – Georgian äiti. 20 metriä alumiinia vahtimassa Tbilisiä vuodesta 1958.
IMG_1982 net
Motherland monument – 62 metriä ja 560 tonnia terästä vahtimassa Kiovaa vuodesta 1981. Kun mukaan lasketaan jalustana oleva sotamuseo, on korkeutta 102 metriä. Ikuisen tulen ovat talousvaikeudet jo sammuttaneet. Etualalla sosialistinen realismi jatkaa taisteluaan nykypäivää vastaan.
DSC01283
Eternity Memorial Complex, viisi 25 metriä pitkää kivikivääriä ilahduttamassa Chisinaulaisia vuodesta 1975. Moldova.

Minua kiehtovat jostain ihmeen syystä puistot. Niiden jäännöksiä – joko huonolle ylläpidolle jääneitä tai täysin umpeenkasvaneita – on joka puolella. Näyttävät kovin erilaisilta nykyään kuin loistonsa päivinä yli 30 vuotta sitten. Poissa ovat säntillisesti hoidetut nurmikot, kukkaistutukset ja pioneerihuiveissaan juoksevat lapset – välillä pysähdyn mielikuvituksessani luomaan tämän menneen ajan utopian pääni sisällä samalla kun tuijotan usein varsin masentavan näköistä nykypäivää.

IMG_5057 net
Vake Park, Tbilisi. Keskiosaltaan hieno, muuten metsittynyt.

Tälläkin kertaa enemmän kuvia ja vähemmän asiaa, normalna. Osassa kolme ehkä toisinpäin, samoin jos saan joskus aikaiseksi kirjoittaa pätkän vaeltamisesta Georgiassa.

Ikku