Yliannostus saippuaa ja käsidesiä

Kun työmaa kuuluu “essential-business” -kategoriaan ja tehtävääni ei voi etänä järkevästi hoitaa, ovat työni jatkuneet lock-downin aikanakin suhteellisen normaalisti. Kaikenlaisia pienempiä muutoksia päivittäiseen työntekoon on toki tullut aika läjä – eivätkä kaikki ollenkaan negatiivisia. Minulle “välttämättömien” palaverien määrä romahti 90 % ja jäljelle jääneetkin pystyy vihdoin hoitamaan etänä omalta koneelta. Konttorin ovet pidetään jatkuvasti auki, ettei porukan tarvitse koko ajan olla lähmimässä ovenkahvoja. Hieman on välillä viileä, mutta sitä vartenhan on olemassa työpaikan pitkähihaiset fleecet ja läpivedon positiivisena seuraksena on nyt täydellinen piereskelyvapaus.

20200425_161039 net
Koronaviruksen ensimmäinen uhri meillä oli auton akku, joka käytön puutteessa otti ja tyhjeni.
20200414_064852 net
Tärähtänyt ruskalaukaus töihin pyöräillessä.

Kädet pitää pestä tunnin välein vedellä ja saippualla (oikeaoppisesta pesutavasta on pidetty jokaiselle työntekijälle oikein koulutuskin) ja pintojen desinfiointiainepulloja ja käsidesipulloja löytyy joka oven kulmalta ja pöydän nurkalta. Nettimeemiä mukaillen voin todeta, että kehoni on absorboinut viimeisen kuukauden aikana niin paljon käsidesiä ja saippuaa, että WC-ankka on muuttunut tarpeettomaksi – virtsani hoitaa saman asian. Pelkkää toimistotyötä tekevät on lähetetty kotikonttoreilleen ja työmaalle jääneitä on hajautettu kauemmas toisistaan. Kaikenlaisten allekirjoitettujen papereiden kiikuttaminen henkilöltä toiselle on loppunut, tosin käytetyn paperin määrä on tainnut vain kasvaa. Nythän sitten printataan dokumentti ensin, jotta sen voi allekirjoittaa ja skannata sähköpostiksi vastaanottajalle, joka mahdollisesti sitten printtaa sen mappiinsa. No eivät kaikki edistysaskeleet voi tapahtua yhdellä kertaa…

20200426_120558 net
Päivittäisten uusien tautitapausten määrä on tippunut alle kymmenen ja nekin ovat tunnetuista lähteistä, joten rajoituksia lievennetään minuuttia vaille puolenyön maanantaina. Ohjeistus on ainakin mittava.

Pääsiäinenkin oli ja meni. Kun ei sitten olosuhteista johtuen voinut lähteä lähteä minnekään niin neljän päivän vapaan aikana ehdittiinkin leipoa ja askarrella enemmän kuin normaalisti.

20200412_162548 net
Voilla leivottu, melkoinen turbo-pulla tämä kulitsa.
20200412_185911 net
Hauska on tietää että tämän mötkäleen nimi ukrainaksi on “paska”. Hyvin upposi testiryhmään.
20200411_145505 net
Pahvilaatikon transformaatio autoksi on alkanut
20200411_155759 net
Sitten muistui mieleen autotallista löytyvä kasa Matauran tehtaan vesileimattua A2 paperia. Valkoinen pintahan on mukavampi maalata.
20200411_153501 net
No jos on kerta paperia, niin kohta on paperimassaakin? Ei kyllä pulpperoitunut yhtä helposti kuin sanomalehtipaperi tämä tavara, oli Ryobin One+ ihmeissään.
20200411_161529 net
Konstit on monet sanoi mummo kun kissalla pöytää pyyhki. Pastafarien pyhää päähinettä voi käyttää pastan valutuksen sijasta vaikkapa paperimassan esisakeuttimena.
20200411_160606 net
Massakuvioiden kuivumiseen menikin vain kolme päivää
20200411_162918 net
Sulamaton lumiukko. Nenä vaan vähän tummeni uunikuivauksessa.
20200412_144315 net
Ikea-jakkaroista ja pilputtavista pahvilaatikoista saa yllättävän paljon hupia keskenkasvuisille. Kun maali-inventaariossa havaittiin jaljella olevan vain keltaista, sinistä ja punaista selvisi auton maalauskuviokin samalla.
20200412_131135 (2)
En ymmärtänyt mitä oli tapahtumassa, mutta hauskaa näytti olevan.
20200419_103730 net
Paperimassan ja maalin kuivuttua Ohopen uusin poliisiyksikkö pisti ratsian pystyyn kahden nallekarhun voimin. Hälytysvalot mallia “muottina Ikean muovimuki” kuivattiin ensin mikroaalto- ja sen jälkeen kiertoilmauunissa.

Ikku

Selkeää viestintää

On tullut edelleen luettua vuoronperään niin paikallisia, australialaisia, brittiläisiä kuin suomalaisiakin nettilehtiä. Sen lisäksi, että netissä (turhaan) roikutun ajan määrä on kasvanut ei meinaa enää muistaa mitä on mistäkin on lukenut. Eri maiden uutisointitavoissa on paljon samaa, mutta jotkut erottuvat joukosta – tai no ainakin Ruotsi. Mutta siitä myöhemmin.

Uudessa-Seelannissa tautiin kuolleiden lukumäärä tuplaantui tänään neljään. Covid “eliminointistrategialla” näyttäisi kuitenkin edelleen olevan onnistumisen mahdollisuudet. Päivittäisten uusien tapausten määrä on ollut laskevalla trendillä kohta viikon ajan ja tänään päästiin 29:ään. Toisin kuin esimerkiksi Suomessa, tämä sairastuneiden lukumäärä on hyvin lähellä todellista, koska kaikki vähänkin epäillyt tapaukset tai sairaiden kanssa tekemisissä olleet testataan – eilenkin testejä tehtiin yli 4500. Suomessa, kuten suurimmassa osassa “länsimaita” todellista sairastuneiden määrää ei tiedä kukaan.

Suomalaisen keltaisen lehdistön muuten varsin totuudenmukaisessa jutussa Uuden-Seelannin covid -toimepiteistä oli yksi pieni virhe.

Lisäksi maalla on ollut ripaus onnea. Koronavirukseen sairastuneet uusiseelantilaiset ovat olleet suhteellisen nuoria: noin 40 prosenttia vahvistetuista tai todennäköisistä tartunnoista on todettu alle 40-vuotiailla. Tämä on johtunut muun muassa siitä, että nuoret matkustavat ulkomailla iäkkäämpiä ihmisiä enemmän.” Iltalehti 11.4.

Tähän saakka saavutetulla menestyksellä ei ole ollut mitään tekemistä onnen kanssa. Sekä Suomeen, että tänne ensimmäiset tapaukset tulivat nuorten ihmisten mukana – se, minkä tasoisiin toimenpiteisiin ryhdyttiin ja kuinka nopeasti on määrännyt taudin etenemisen sen jälkeen. Tästä esimerkkinä maahanpalaavien kontrollointi – täällä siirryttiin toissapäivänä kaikkien maahanpalaavien pakolliseen 14 vuorokauden karanteeniin, joka toteutetaan lentokentän lähellä olevissa hotelleissa. Jo aiemmin maahanpalaavilta vaadittiin oma 14 vuorokauden karanteeni, jota valvottiin puhelinsoitoin ja poliisin tarkastuskäynnein. Suomessa ei aluksi tehty mitään, sittemmin on siirrytty oireellisten karanteeniinlaittamiseen ja oireettomien toivotaan menevän kotikaranteeniin, jota ei ymmärätääkseni kuitenkaan valvota. Samaan aikaan pohjoisessa ruotsinpuoleinen raja vuotaa edelleen kuin seula, joka Ruotsin tautitilanteen huomioonottaen tulee vielä aiheuttamaan ongelmia.

Merkittävä osa toimenpiteissä onnistumisessa täällä on ollut erinomaisella kriisikommunikoinnilla, jota on johtanut pääministeri Jacinda Ardern. Poliitikot ovat usein kyvykkäitä antamaan kansalle “suunnan” – mihin rajoitustoimiin ja toimenpiteisiin nyt pitää kaikkien ryhtyä – mutta harva onnistuu hyvin “merkityksen” kommunikoinnissa ja empatian välittämisessä. Ardern on loistanut myös kahdessa viimeksi mainitussa. “Stay home – save lives” on antanut merkityksen miksi kaikkien tulisi noudattaa eristysmääräyksiä. Tiedotustilaisuudet eivät myöskään ole ennalta nauhoitettuja tai yksipuolisia luentoja, vaan niissä on aikaa vastata ihmisten huolenaiheiksi nousseisiin kysymyksiin. Kysymyksiin Ardern on vastannut myös kotoaan Facetimessa, tyttären pottaopetuksen lomassa – Jacindaan verrattuna Sanna Marinin kommunikaatiosta hehkuu inhimillistä lämpöä kuin auki unohtuneesta arkkupakastimesta.

Muitakin ruumiita on tullut. Saksalaisomisteisen Bauer-median päätös panna pillit pussiin eristyksen alkaessa tapahtui nopeasti ja näyttävästi. Yhtiö tarjoutui myymään koko liiketoimintansa valtiolle yhden dollarin hintaan ja kun kauppaa ei tullut ilmoittivat lopettavansa koko yhtiön kaikkine lehtineen – tuloksena 256 työtöntä ja reilut tusina lopettua aikakauslehteä. Harmittaa tuon “NZ Listenerin” ilmestymisen loppuminen. Oli hyvin samantyyppinen lehti, kun Suomen Kuvalehti paitsi, että omasi hieman monipuolisemman ja vähemmän kuivakan sisällön.

20200409_201415 net
Kaksi viimeistä numeroa. Harvoin loppuu rauhan aikana julkaiseminen näin lennosta, ilman minkäänlaista jäähyväisnumeroa.

Poliittinen – toistaiseksi kävelevä, koska eronpyyntöä ei ole kesken kriisin vielä hyväksytty – ruumis taas saatiin terveysministeristä. Ilmeisesti ei käynyt pienessä mielessäkään oikean esimerkin näyttäminen, kun on ehtinyt liikkumisrajoitusten aikana sekä ajaa autolla maastopyöräpuistoon, että perheen kanssa 20 km päähän  biitsille. Näillä saavutuksilla pääsi sitten aamutelevisioon, jossa oli 10 minuuttia häpeäpaalussa toimittajan ripitettävänä tyyliin, jota suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa ei ole nähty, eikä varmaan nähdä. “Name and shame” kun on maan tapa täällä, niin siltä eivät ole turvassa poliitikotkaan.

20200408_064550 net
Yksi pikaruokaravintoloitsija vähemmän.

Australiassa taas elätellään mielestäni varsin ennenaikaisia toiveita siitä, että taudin kanssa oltaisiin pian voiton puolella. Tämä siitä huolimatta, että epidemian alussa kunnostautuivat lähinnä osavaltioiden ja keskushallinnon välisessä sekoilussa taudinpysäytystoimissa. Komeana alkuna oli lehdistötilaisuus perjantaina 13.3. jossa pääministeri Morrison kertoi yli 500 hengen kokoontumisien olevan epäsuotavia maanantaista alkaen ja että hän aikoo mennä rugbyleague peliin (kymmeniä tuhansia katsojia) lauantaina. Pääministerin ohjeistukset saavuttivat eeppisen tason kuitenkin vasta televisiopuheessa 24 maaliskuuta, kun selkeimpiä osia olivat, älä mene töihin, paitsi jos olet tärkeällä alalla töissä, koulut pysyvät auki, mutta ostoskeskusten foodcourtit ovat kiinni, häihin saa osallistua maksimissaan 5 henkeä, mutta hautajaisiiin enintään 10. Liikuntakeskukset suljetaan, mutta ulkoharjoituksia saa pitää alle 10 hengelle. Erikseen mainittiin vielä, että parturikäynti saa kestää enintään 30 minuuttia. 

Lopuksi jaetaan vielä viikon esiintyjäpalkinto Ruotsin pääpatologi Tegnellille. Tulee kovasti mieleen aiemmin työhistoriassa vastaantullut ihmistyyppi, joka ei koskaan tehnyt virheitä. Mikään ei siis voinut mennä niin paljoa päin persettä, etteikö sitä tehtaan aamupalaverissa olisi pystynyt jotenkin voittona raportoimaan. En ainakaan tunnusta menetelmää itse käyttäneeni, mitä nyt sen kerran kun huomattiin kollegan kanssa yhden asetuksen olleen väärin vaatimattomat puoli vuotta. Sen sijaan, että oltaisiin korjattu asia vain kaikessa hiljaisuudessa, rehellisesti kerroimme pomolle “päättäneemme lopettaa tänään erään koeajon”. Ensireaktio tähän oli positiivinen, joka kuitenkin muuttui tarkentavaan “Ai minkä?” -kysymykseen vastaamisen jälkeen painokelvottomaksi.

Andersia on hellävaroen tentattu kotimaassa ja hieman rivakammin sanankääntein arvosteltu ulkomailla. Teflonpintaan ei kuitenkaan ole tarttunut kikkarettakaan, viime viikon helmiin kuuluvat muun muassa nämä (lähteinä aina luotettavat Aftonbladet ja Expressen):

  • 5.4. kun 401 kuollutta Ruotsissa, Tegnell selitti Ruotsin kuolleisuuslukujen olevan “korkeampia ja parempia” kuin muilla mailla, koska Ruotsilla on “maailman parhaat kuolinsyytilastot, koska voimme seurata ihmisiä henkilötunnuksen perusteella”. Kuulostaa minun korvaani trumpismilta.
  • 7.4. Norjassa on vähemmän tautiin kuolleita (69) kuin Ruotsissa (591), “koska Ruotsissa tauti on levinnyt laajasti vanhainkoteihin, mutta Norjassa ei”. Tegnellin mukaan tämä EI kuitenkaan johtunut Ruotsin hidastelusta vanhainkotien eristämisessä. Toisessa haastattelussa syyksi löytyi “Epidemia ei ole levinnt siellä yhtä pitkälle.” Jännä juttu, kun molemmissa maissa tartuntatilanne oli sama vielä helmikuun lopussa.
  • 10.4. Tegnell, kun kuolleiden määrä on noussut 793:een, “on saavutettu melko hyvä (“hyfsat”) tasainen trendi [kuolleiden lukumäärässä]”. Kuolleiden lukumäärästä on “äärimmäisen eksakti kuva verrattuna moniin muihin maihin”. Oliko kyseessä siis tilastointitieteen vai pandemian tiedotustilaisuus?

Kaikenkaikkiaan olisi mielenkiintoista nähdä kyseisen herran psykologinen profiili, hämmästyttävällä pokalla pystyy selittämään kaiken aina parhain päin.

Ikku

Kotikoulua

Koulujen sulkemismääräyksen tultua lastemme oppilaitos ilmoitti aikaistavansa ensimmäisen ja toisen jakson välistä kahden viikon lomaa. Ei siksi ole hirveästi kotikouluakaan vaivauduttu käymään, mutta jotakin sentään. Taideaineiksi voitaneen laskea hiekkalinnat, pohutukawapuisten virpomisoksien koristeleminen, varttuneempien sukulaisten etävirpominen ja legorakennelmat.

Matematiikkaa on laskettu suomalaisten oppikirjojen sivuilta, kirjoitus- ja lukuharjoituksia on tehty vähän sekä suomeksi, että englanniksi ja jopa yksi uskonnon kaksoistunti on pidetty. Katsottiin “Brianin elämä” ja sen esimerkkejä hyödyntäen kerrottiin muun muassa miten helposti erilaiset uskonnolliset lahkot syntyvät samoista juurista ja miten uskonnot aiheuttavat maailmassa tarpeetonta verenvuodatusta. “Monty Pythonin Hullun Maailman” käyttäminen historianopetuksessa olisi jo vähän haastavampaa. Klassinen “Bring out your dead” -kohtauskin on tällä hetkellä lähempänä nykypäivää kuin historiaa joissain maailmankolkissa.

20200326_062956 net
Kirjainten harjoittelu ei nuorimmaista olisi voinut vähempää kiinnostaa, ennen kuin kakkahuumori jotenkin löytyi kuvaan…
20200407_203846
Saksan Amazonilta sai aikoinaan tämän ja ”Die Ritter der Kokosnuss” (Monty Python’s Holy Grail – Monty Pythonin Hullu Maailma) parhaaseen hintaan. Bonuksena tuli liuta dubbaus- ja tekstityskieliä. Ihan oma absurdiuden taso löytynee katsomalla nämä saksaksi (tai unkariksi) dubattuina kroatiankielisin tekstityksin.

Kotitaloutta ei ole unohdettu, leivottu on niin joulutorttuja kuin sateenkaarimuffinsseja. Joulutortuista minä tein ensimmäisen erän, mukaanlukien luumuhillon keittely kuivatuista luumuista aloittaen. Nappasin ajatuksissani murutaikinalevyn pakkasesta, se ei oikein toiminut joulutortussa toiminut. Suutuntuma oli erikoinen ja kokemus kokonaisuutena kuivakas. Jälkikasvun myöhemmin lehtitaikinasta tekemät yksilöt olivat kyllä mainioita. Elintarvikeväreillä ja kuorrutesokerilla taiteileminen taas on ollut niin hauskaa, että tuo vanhin leipoisi muffinsseja vaikka joka päivä. Nyt loppui jauhot ja seuraavaksi loppuisikin varmaan vyöstä reiät. Viime viikolla kaupan tyhjille jauhohyllyille ilmestyi vehnäjauhoja ensimmäistä kertaa pariin viikkoon – oikein perhekoossa, 20 (kahdenkymmenen) kilon säkeissä. Tänään oli ilmestynyt jo pienempääkin kokoa, meinaan 10 kilon säkkejä hintaan $13.90 per kappale. Oli turhan iso pyörällä raahattavaksi, kun ei sattunut vaellusrinkka aamulla selkään. Huomenna yksi sellainen mukaan, niin leivonta voi taas jatkua.

 

 

Ikku

Samaan aikaan toisaalla

Liikkumisrajoitusten kestettyä viikon, hallitus uskalsi vihdoin julkistaa, että tavoite täällä ei ole loiventaa epidemiahuippua vaan hävittää covid Uudesta-Seelannista kokonaan. Tämä onkin ainoa järkevä tavoite, kun jyrkkiin rajoitustoimiin lähdettiin aikaisin, ennen kuin virus oli levinnyt laajalle yhteiskunnassa. Toiveikkuutta tässä onnistumisen suhteen on ilmassa, vaikka suurena kysymysmerkkinä onkin se, kuinka suuri osuus viruksen kantajista on oireettomia koko taudin ajan tai oireiden jo hävittyä – viidesosa kuten aluksi arvioitiin vai 80 % kuten yksittäinen uusi tutkimus Kiinasta kertoo. Mitä suurempi tämä osuus on, sitä vaikeampaa (tai epätoivoisempaa) taudin hävittäminen tulee olemaan.

Propagandaa on jaossa kaikissa kanavissa

Riippumatta siitä, saadaanko tauti näiltä saarilta hävitettyä tai ei, edessä on joka tapauksessa mielenkiintoiset ajat. Jos ei saada hävitettyä, niin missä vaiheessa annetaan toimenpiteissä periksi ja millä periaatteella annetaan taudin mennä kansan läpi kuten Euroopassa nyt? Jarruttaen tautihuippua, vai italialais-brittiläis-ruotsalaiseen “ensin paska housuun ja ihmetellään sitten” -tyyliin? Se mikä tapa kansantaloudelle olisi paras on vielä epäselvää – mielipiteitä tästä on yhtä monta, kuin niitä kuuluisia reikiä johon aurinko ei paista, mutta vankkoja faktoja ei ole vielä kellään ollut esittää. Viivästetyn ja madalletun tautihuipun tapauksessa voittajia lienevät kuitenkin hoitotyötä tekevät – vähemmän kiirettä, suojain- ja laitepulaa sekä loppuunpalamista.

Jos virus saadaan täältä hävitettyä, niin mitäs sitten tehdään, mikä on reitti rajojen avaamiseen? Kysymyksen tärkeyttä kasvattaa täällä se, että matkailu on (oli) Uuden-Seelannin suurin vientiala 20,4 % osuudellaan. Ulkomaalaiset turistit toivat maahan 17.2 miljardia NZD (9.4 mrd EUR) vuodessa, ala oli vakaassa kasvussa epidemian iskemiseen asti ja työllisti (kotimaanmatkailu mukaanlukien) suoraan 230 000 ja epäsuorasti vielä 160 000 henkeä. Ehkä ratkaisun tuo rokote tai jo ennen sitä jatkuvasti kehittyvät taudin pikatestit – yksi testi ennen koneeseen nousemista ja toinen täällä päässä tullissa – jossa tietty kahden metrin turvavälit jonotusaulassa vaativat yhden kiitoradan kokoisen katetun jonotushallin rakentamisen. Lentomatkailu on syyskuun yhdennentoista jälkeisinä vuosina muuttunut muutenkin sen verran rasittavaksi turvatarkastusrumbaksi, että ei tämä nyt sitä enää niin paljoa huonommaksi muuttaisi. Lisäksi tarvittaisiin oletettavasti vielä kaksi päivää maahantulon jälkeen tehtävä kolmas pikatesti ja “isoveli valvoo” -luvan anto siihen, että teletietojen perusteella saadaan vahtia reittiä – jos tauti kahden päivän jälkeen löytyy, olisikin äkkiä karanteenissa yksi laajarungollinen matkustajia ja muutama sata turistien matkanvarrelle osunutta ihmistä päälle.

Tuohon on toki vielä matkaa. Puolitoista viikkoa rajoitusaikaa takana ja kymmenen päivän ajan uusien tapausten määrä on risteillyt 60 ja 90 väliä lievällä ylöspäin johtavalla trendillä. Tänään meni 1000 varmistettua tartuntaa rikki, mutta positiivista on, että edelleen 80 %:ssa kaikista tapauksista tartunnan lähde tiedetään (ulkomaanmatka tai toinen sairastunut henkilö täällä), 18 % tutkitaan, vain 1 % on jäänyt tuntemattomaksi (“community transfer”) ja tämä kaikki kun testejä tehdään nyt yli 3000 päivässä edelleen yrittäen löytää kaikki sairastuneet. Kuolleita on tähän mennessä yksi ja teholla on hoidettavana nyt kaksi. Näytteenottoa varten on perustettu testauspisteitä ympäriinsä, mukaanlukien Whakataneenkin keskusurheilukentälle. Aucklandissa yksi teltta on tosin ehditty jo vohkiakin. Business as usual siis, nilkit eivät ole jääneet koteihinsa.

Ruotsalaisten aivoituksia olen koittanut ymmärtää lukemalla Expresseniä ja Aftonbladetia. Ilmeisen ahkerasti, kun youtube alkoi tyrkyttää tänään “två för pris av ett” ja “Nya Opel från Bråviken bil” -mainoksia. On nuo ruottalaiset kyllä vekkulia parempaa kansaa – erityisesti Aftonbladet tuuppasi koko viime viikon juttuja toinen toisensa perään, joissa pääviesti oli “Ruotsissa kaikki tehdään oikein, muu maailma hätäilee”, “Ole ylpeä siitä että olet ruotsalainen” ja “Tämän vuoksi Ruotsi on parempi kuin muut”. Jättekiva tuo kuningaskunnan kansallisen ylpeyden pulleus.

Takaisin eteläiselle pallonpuoliskolle. Kaupassa käymisestä on tullut vähän lentomatkustamiseen verrattavaa riesaa. Erinäisiä turvatoimia on ilmaantunut epämääräiseen tahtiin eri kauppoihin – rajoitettu nuppiluku sisällä ja vartija ovella, teippausviivoja missä saa jonottaa, pleksit kassahenkilöä suojaamassa, kumihanskoja ja desinfiointiainetta tarjolla ja nyt viimeisimpänä ei saanut enää viedä omia kestokassejaan tai reppuaan kauppaan. Huomenna luultavasti taas jotain uutta.

20200405_125223
Countdownissa järjestelyt otetaan vähän enemmän tosisaan ja Pak n’ Savessa vähän enemmän sinnepäin.
20200405_163259
Seuraavaksi marssi suoraan kyltin läpi.
20200326_170425
Onpahan päivän erikoinen. Aika rajoittunut.
20200403_180720
Pesupiste portaiden juurella, käsipesu on ensimmäinen toimenpide kotiin saapuessa.

Ikku

Kaksipäisen palmun varjossa (Tonga 2015)

Ettei nyt upota pelkkään eristykseen ja tautiuutisten netistä seuraamiseen, tehdään välissä aikamatka vajaan viiden vuoden päähän Tongalle, jossa vierailtiin ennen Uuden-Seelannin asuntoautomatkailua. Matkakohteina maat eroavat kuin yö ja päivä. Tongalla turisteille suunnattu palvelutarjonta on hyvin alkeellista ja vaikuttaa, kuin paikallisia ei helppo tulonlähde (turistin rahat) edes kiinnostaisi. Uudessa-Seelannissa taas saisi sileäksi vaikka minkäkokoisen matkabudjetin helikoptereihin, kuumailmapalloihin, lasketteluun, kalastusmatkoihin, kulttuuriesityksiin, tatuointeihin, viinikierroksiin, syömiseen ja turistivedätyksiin. Vietimme vajaan viikon pääsaarella Tongatapulla, joka ei ole mikään resorttien koristelema tyynenmeren paratiisisaari vaan 70 000 asukkaallaan polynesialaisittain suuri asutuskeskittymä. Kolmen lapsen kanssa ei ollut intoa lähteä hieman epämääräisin aikatauluin liikkuvilla lennoilla “luontoturismikohteisiin” Vava’ulle tai Ha’apaille joiden päähoukutus on pääsy sukeltamaan ryhävalaiden seurassa.

Myöhään lauantaina saapumisen jälkeen sunnuntaiaamu toi mukanaan muutaman yllätyksen. Vuokratun talon televisio näytti kaikkien paikallisten kanavien täydeltä vain ja ainoastaan amerikkalaisten TV-saarnaajien hirveimpiä tuotoksia. Aamupalan jälkeen lähdettiin kaupungille tarkoituksena löytää lounasta ja ruokakaappiin täytettä, mutta sunnuntaina mikään ei ollutkaan auki – syvästi kristillinen kuningas kuin ei sellaista salli. Lopulta törmättiin kiinalaisiin, jotka olivat käyneet suljetussa ravintolassaan tekemässä itselleen ruokaa ja saatiin ostettua lounastarpeet heiltä.

P1020564 n
Kylänraitti on sunnuntaina rauhallinen
P1020565 n
No, oli siellä yksi muukin. Luultavasti matkalla kirkkoon. Hieman raskaamman sarjan kristillisyys on tyypillista niin tongalaisille, samoalaisille kuin fijiläisillekin.
P1020588 net
Kiinni, mutta onpas pirtsakka värisävy seinissä!
P1020589 net
Pimeää sunnuntaikaupankäyntiä uppopaistetuista kananpaloista ja hapanimelästä kastikkeesta. Jostain kioskista löydettiin sentään juomat.
P1020608 net
Hohtavan valkoisin puuseinin verhottu kuninkaanpalatsi ei ollut isoa maalaiskartanoa suurempi, huomattavasti mielenkiintoisempi näky oli korttelin päässä tien yli löntystellyt suurin sika, mitä olen minkään pääkaupungin keskustassa koskaan nähnyt.
P1020615 net
Punaisella alueella varpaat kastuvat tsunamin iskiessä jolloin muun muassa Sopu ja Pili jäävät veden alle.
IMG_6881 net
10 minuutin venematkan päässä Nukualofasta on Pangaimotun saari, jossa voi snorkkeloida, kävellä pienen luontopolun ympäri tai nauttia paikallisittain harvinaisuudesta – hiekkarannasta josta meren mukanaan tuomat roskat on siivottu pois.
IMG_6870 net
Nauttia voi toki myös virvokkeista – kunhan ei ota talon nimikko-olutta. “Big mama’s yacht club Cruiser’s ale” -oluen paras osa oli ehjä pullo. Etiketti on susiruma ja hiivainen maku muistuu edelleen mieleen.
IMG_6875 net
Tällainen puhdas ranta on Tongatapulla poikkeus. Paikallisen sanonnan mukaan jokaisen rannan hiekkaan on uponnut yhden ulkomaalaisen sijoittajan rahat – kuningaskunta ei ole mikään turvallisin ja vakain investointikohde.
IMG_6900 n
Turistimassoista ei tarvinnut kärsiä
P1020943 net
Guest house koko komeudessaan. Aamuisin herätyksestä huolehti naapurin kukko noin klo 5 alkaen.
IMG_6978 n
Lapsi se nyt leikkii vaikka vaipoillaan (puhtailla), jos muita leluja ei ole tarjolla ja TV:stäkin tuuppaa vain kahjoa saarnaajaa toinen toisensa perään.
P1020559 net
Operaatio “valuta juomavesi 10 litran tonkasta juomapulloihin“
P1020622 net
Herkkua on siellä monenlaista
IMG_6991 n
Majoituspaikkamme pihapalmusta roikkuu tyynenmerenlenkko eli flying fox Pteropus tonganus. Pihapiirimme yksilöille oli unohdettu kertoa, että ne ovat yöeläimiä – oli aika lystin näköistä kun isot mustat nahkasiivet lentelevät päivänvalolla. Tongalla lepakot ovat pyhiä ja ne kaikki omistaa kuningas, täten joillain muilla tyynenmeren saarilla metäsästyksen takia vaarantaneen otuksen kanta on Tongalla turvattu.
P1020744 net
Vuokra-autoliikkeeseen marssiessani olin unohtanut passin matkasta ja yhteysongelmien vuoksi luottokorttikaan ei toiminut. Se ei virkailijaa haitannut “ota auto ja maksa myöhemmin”. Saatiin siis pikku riisikippo alle ja päästiin ajelemaan saaren länsipään resortteihin rannalle ja päiväretki saaren ympäri.
IMG_6928 n
Mielikuvat siitä, mikä tämä “nähtävyys” oli ovat kadonneet. Saattaisi olla hauta ja kun kuningaskunnassa ollaan, niin luultavasti aiemman kuninkaan.
IMG_6925 n
Vesisäiliön kyljestä paljastuu, että se on rakennettu Uuden-Seelannin kehitysapuprojektissa vuonna 2007. Rahat on näköjään menneet erinomaiseen käyttöön.
IMG_6929 n
Pyykkinaru – aina kuvaamisen arvoinen, tuli vastaan sitten missä tahansa.

IMG_6761 net

IMG_6764 n

IMG_6775 net
Hautausmaa oli totuttua värikkäämpi kokemus. Huomaa olutpullot koriste-elementteinä.
IMG_6786 net
Whomping willow goes pacific
IMG_6785 net
Monokromaattisena parempi
IMG_6931 net
Tongatapun “parhaat turistinähtävyydet” listalle mahtui esitteen mukaan “maailman ainoa kaksilatvainen palmu”. Valokuvattu autosta nousematta, T-paitoja ei valitettavasti ollut myynnissä.
IMG_7079 n
Likualofa Beach Resortin iltashow illallinen oli mainio. Perinteiset ja “perinteiset” tanssiesitykset oli tehty huumoria unohtamatta – oli niin sotatanssia, tulipallon pyöritystä kuin drag-esiintyjäkin.

Tonga taitaa pysyä sivussa suurimmista turistivirroista vielä pitkään, normituristille esimerkiksi Fiji ja kuulemma Rarotonga tarjoavat paljon enemmän postikorttipalmuidylliä ja halpoja koktaileja uima-altaan reunalla. Minä taas mielelläni palaisin Tongalle kiertämään loput valtakunnan noin 40:stä asutetusta saaresta.

Ikku

Ilo irti eristyksestä (päivät 3, 4 ja 5)

Muutaman päivän mittaisen vimmaisen rohmuamisen jälkeen aukijääneiden supermarkettien hyllyt ovat olivat ehtineet taas pääosin täydentyä perjantaihin mennessä. Lopussa olivat edelleen kuitenkin käsidesit ja yleispesuainesuihkepullot. Piristävän elementin kaupassa käyntiin tuo se noin kolmasosa ihmisistä, joka kokee jonkinlaisen hengityssuojaimen nyt välttämättömäksi. Niitä näkyikin kaikenlaisia – naaman eteen viritettyjä huiveja, kertakäyttöisiä hengityssuojaimia ja jopa asbestikelpoisia puolinaamareita. Itse mietin, josko seuraavalle kauppareissulle laittaisin päähän sukellusmaskin ja suuhun snorkkelin. Puolustusvoimien ydinsodaltakin suojaavaa ihmeviittaa minulta ei löydy, mutta voisin kaivaa jonkun korvaavan sadeviitan vaelluskamojeni joukosta. Räpylät jalassa markettiin meno olisi kuitenkin jo ehkä liikaa?

20200327_164840
Näin mainoskuva-täynnä eivät hyllyt koskaan ole normaalina perjantaina klo 17.

Tautitapauksia täällä seurataan WHO:n ohjeiden mukaan ja koitetaan löytää kaikki tartunnan saaneet. Yksittäisten tapaukset löytyvät terveysministeriön nettisivulta omalta listaltaan ja “klusterit” toiselta. Hymähdin hieman tuolle Queenstownin “Kansainväliselle Hereford Konferenssille”.

Kun leikkipuistotkin on teipattu kiinni, eikä kavereita saa nähdä, on lapsille pitänyt keksiä muita aktiviteetteja. Autotalliin on alettu rakentaa legomaailmaa, käyty kalassa ja tietysti vietetty aikaa rannalla ihan muutenkin.

20200328_172947
Siitä se alkaa
20200328_151506
Lajittelisinko muodon vai värin mukaan, jotta saisi joskus jonkun ihan ohjeenmukaisen mallinkin koottua?
20200328_193525
“Surf casting”. Ei syötävän kokoista tulosta.

20200328_193806

20200329_125924
Yksi lukee Harry Potteria teltassa, kaksi painaa bodyboardien kanssa aalloissa
20200329_125928
Ohopen rannalla eristäytyminen ei aiheuta ylitsekäymättömiä haasteita
20200329_150732
“Sokkelohippa” -rata valmis. Käy muuten reisien päälle spurttailla ja tehdä suunnanvaihdoksia rantahiekassa – varsinkin kun kolmen vastustajan yhteismassa on vähäemmän kuin oma…

Ikku

Kriisireagointivalmius tai sen puute

Reilu kolme kuukautta sitten seurattiin White Islandin purkausta ja pelastustoimia aitiopaikalta, se kun tupruttelee tuossa 40 km päässä merellä. Pelastustoimien johtaminen ei läheltä seurattuna näyttänyt aivan esimerkilliseltä, eikä sitä varsinkaan ollut viranomaisten tiedottaminen. Kaksi siviilihelikopteria ponkaisi saarelle heti kuultuaan onnettomuudesta radiosta ja toi vakavimmin loukkaantuneita maihin, lentäjät kun tunsivat saaren ja sen olosuhteet hyvin. Tämän jälkeen viranomainen kielsi niitä palaamasta toiselle käynnille vedoten turvallisuuteen, mutta ei lähettänyt mitään virallistakaan pelastushelikopteria saarelle peläten uutta purkausta (jota ei koskaan tullut). Loput loukkaantuneet tuotiin hitaasti turistiyhtiön veneillä rantaan ja saarelle jääneiden ruumiiden noudossa vitkuteltiin päiväkausia, niin että sateet ehtivät huuhtoa kaksi niistä mereen ja ikuisesti kadoksiin.

Tiedot saarella olleiden lukumäärästä vaihtelivat purkauspäivän mittaan kahdenkymmenen ja sadan välillä ja myöhemminkin virallinen tiedottaminen kuolonuhreista epäonnistui täysin. Vaikutti siltä, kuin kukaan ei olisi halunnut ottaa vastuuta tiedottamisesta ja kun jotain tiedotettiin mitään ei uskallettu sanoa. Myöhemmin jatkettiin samalla “valitulla” linjalla – rikostutkinta ilmoitettiin aloitetuksi ja heti perään kerrottiin, että ähäkutti ei sellaista aloitettukaan ja eräänä päivänä poliisi marssi tiedotustilaisuudesta ulos kesken lehdistön kysymysten, ne kun eivät enää miellyttäneetkään (kysyttiin suunnitelmista, joita ei ilmeisestikään ollut).

20191209_164145 net
Pelastustoimien seuraaminen oli uneliaassa rantakylässä suurtapaus. Sairaankuljetuskopteri tulossa noutamaan turistilaivalla rantaantuotuja uhreja johonkin maan keskussairaaloista.
20191209_162822 net
Tavallista suurempi purkauspilvi näkyy vielä himmeästi (huonon) kamerakännykän (huonossa) kuvassa horisontissa
703A5177 net
Sama saari ja sama etäisyys vuotta aiemmin. 300 mm putki tuo kohteen kummasti lähemmäksi.

Kotona A:n kanssa hämmästeltiin hieman tästä syntynyttä kuvaa pelastustoiminnan valmiudesta. Täällä kuitenkin maanjäristykset ovat arkipäivää ja niihin liittyen tsunamiriskikin on kohtuullinen. Tuoretta kokemustakin on isompien rysäyksien pelastustoimista ja edelleen jatkuvasta jälleenrakentamisesta (Christchurch 2011 ja Kaikoura 2016) ja ainakin mallinnuksen tasolla on valmistauduttu myös Eteläsaaren “Alpine fault” aiheuttamaan mahdollisen tuhoisaan järistykseen. Siellä kun Tyynenmeren ja Indo-Australian laattojen kohtaaminen tapahtuu geologisesti reippaalla 38 mm/vuosi -nopeudella ja tästä johtuen viimeisen 8000 vuoden aikana isompia (magnitudi 8) maanjäristyksiä on tapahtunut keskimäärin 300 vuoden välein. Edellinen tällainen osui kohdalle 1717 ja seuraavan todennäköisyydeksi on hihasta ravisteltu 30 % seuraavan 50 vuoden aikana.

Nyt onkin sitten hämmästelty vastakkaista ääripäätä. Euroopan vasta heräillessä maa kerrallaan – Ruotsia lukuunottamatta – todellisuuteen (“ei tämä ollutkaan väärä hälytys”, “kyllä tämä sairastuttaa länsimaissakin”, “laumasuoja olikin jonkun matemaattisesti lahjattoman kaverin aivopieru”) niin täällä mentiin nollasta eristyksiin kulkematta vanhojen stalinistitohtoreiden ihmisoikeushaastatteluiden kautta. Ensin ajattelin toimintanopeuden olevan sukua samoille kansanpiirteille, jotka tekevät projektiluonteisesta toiminnasta hermoja raastavaaa täällä. Homma kuin homma voidaan aloittaa suunnittelematta sitä puoleenväliinkään asti.

Kun maanantaina julkaistiin tieto, että koko kansa menee “eristykseen” keskiviikkona lukuunottamatta “välttämättömyystoimintojen työntekijöitä”, niin keskiviikkoon asti puitiin sitten, että mitkähän firmat saavat jäädä auki. Keskiviikosta tähän päivään (sunnuntai) asti on arvottu vuorostaan sitä, että mitä eristyksen aikana oikein saa tehdä (olla omassa “kuplassa”, ulkoilla kodin lähellä, käydä apteekissa ja kaupassa) ja mitä ei (autoilla minnekään muualle kuin kauppaan ja apteekkiin, olla kahta metriä lähempänä kenenkään muun “kuplaa”, harrastaa mitään mihin liittyy tapaturmariski). Yllätyin kuitenkin taas, kun vastaan tuli Uuden-Seelannin pandemiasuunnitelmaa181 sivun verran. Ei tämä tällä kertaa ollutkaan ihan hihastavedettyä.

Tuosta suunnitelmasta löytyvät siististi myös lainkohdat, joilla tarvittavat lisävaltuudet saadaan viranomaisille. Niitä on käsitelty esimerkiksi kuivakkaan asiallisessa lehtiartikkelissa  – toteamuksella “näillä työkaluilla kyllä pärjää”. “Immigration Act 2009” antaa vallan tehdä rajojen suhteen mitä lystää (paitsi estää omilta kansalaisilta maahanpaluu), “Health Act 1956” antaa tällaisessa tartuntatautitilanteessa mahdollisuuden määrätä ihmisiä karanteeniin tai vaikkapa sulkea rakennus, jossa ei noudateta kokoontumisrajoituksia, “Civil Defence Emergency Management Act 2009” yhdistettynä kansallisen hätätilan julistamiseen antaa terveysviranomaisille ja poliisille oikeudet esimerkiksi teiden sulkemiseen tarpeen mukaan ja jos mikään edellä olevista ei riittäisi epidemian hallitsemiseen, voi pääministeri ohittaa parlamentin ja tehdä lakimuutoksen ilmoitusasiana “Epidemic Preparedness Act 2006” perusteella (no kappas – “Social Security Act 2018” ja “Immigration Act 2009” on jo ehdittykin muokata).

20200329_083634
Our plan – Your plan

Kansan reaktio viranomaisten vallan kasvattamiseen ja eristystoimiin on toistaiseksi ollut erittäin positiivinen. Karanteenia aikoo noudattaa 91 % vastanneista, karanteenia rikkovien rankaisemista kannattaa 80 % ja hallituksen onnistumista hyvinä pitää 80 %. Nämä korkeat prosentit siitä huolimatta, että samanaikaisesti 64 % on huolissaan taloudellisesta tilanteestaan. Nyt vasta päivä 5 ilmoitetusta 28 takana – mielenkiintoista nähdä miten väki jaksaa kun alkuinto hiipuu. Paikallinen tiedeyhteisö on kuitenkin tyypillisesti kovin eri linjoilla kuin esimerkiksi herra Tegnell ja koittaa omalta osaltaan pitää motivaatiota yllä.

Snadisti toiveikkaana tässä haaveilen, että josko neljä viikkoa riittäisi infektion kuriin saamiseen ja lähes-hävittämiseen täältä. Jos arviot jopa 10 päivän itämisajasta ja siitä, että kolmasosa infektoituneista on oireettomia, mutta tartuttavia niin voi neljä viikkoakin olla liian lyhyt aika vaikka täällä eristystoimiin mentiin jo aikaisessa vaiheessa. Tästä pääseekin johtopäätökseen, että mitä myöhemmin toimenpiteisiin ryhdytään, niin sitä kivuliaampia ne ovat ja pitempään tulevat kestämään.

Suomessa sairaaloilla on ilmeisesti ollut pandemiatoimintasuunnitelmansa, mutta valtiojohdolta sellainen näemmä puuttuu. Pandemioiden yleisin syntysija Kiina ei kuitenkaan ole kuin yhden välilaskuttoman lennon päässä Suomesta, niin ehkä niitä suunnitelmia kannattaa alkaa rustailemaan seuraavaa kertaa varten, kunhan tästä ensin selvitään. Ja se Uudenmaan erottaminen muusta maasta – hirveästi mölyä hyödyttömästä toimenpiteestä. Pysykää kotona tai mahdollisimman pienessä piirissä.

Ikku