Imperiumi II

Anoppi oli kuulemma esittänyt toiveen kuulla itämatkailusta enemmän. Harashoo, jatketaan siis.

Jotta imperiumissa matkailusta voi nauttia olisi suotavaa osata venäjää, sekä olla noin lähtökohtaisesti kiinnostunut ihmisten kanssa keskustelemisesta. Trans-Siperian junamatkaa ole kuullut kuvattavan sekä ”maailman hienoimmaksi matkaksi” että ”maailman tylsimmäksi kokemukseksi” ja tässä ulottuvuudessa molemmat näkökannat voivat olla tosia samanaikaisesti – totuus kun riippuu ihan kyseessä olevasta ihmisestä. Omalla kohdallani pisimmäksi junamatkaksi on jäänyt 16 tunnin Kiova – Simferopol eikä minun kielitaitoni järjellisiin keskusteluihin olisi riittänytkään. Huippusaavutukseksi voitaneen laskea se kerta kun onnistuin kommunikoimaan itseni venäjän, viittomakielen ja ystävällisen periksiantamattomuuden yhdistelmällä pyhäpäivänä tehtaan portista läpi vaikka kulkulupa (joka oli toki etukäteen luvattu järjestää) oli jäänyt saapumatta.

Toinen mahdollinen selitys itämatkailusta pitämiseen on sitten omata jossain määrin vinksahtanut mielenlaatu ja into ihailla omituisia yksityiskohtia. Näiden tuottaminen kun oli yksi harvoista asioista, jossa neuvostojärjestelmä oli tehokas. Tähän kategoriaan minä sovinkin kuin nenä kollegioassessorin päähän.

Komentotalouden kukkaset ulottuivat kaikille elämänalueille, olivat parhaimmillaan hyvinkin hämmentäviä ja niitä näkee edelleen kaikkialla imperiumin alueella mitä moninaisimmissa muodoissaan. Elektronisista seinäkelloista roskakoreihin ja elementtikerrostaloista bussipysäkkeihin esimerkit ovat jotain mitä kapitalistinen järjestelmä ole koskaan kyennyt eikä tule koskaan kykenemäänkään tuottamaan. Tämä on samaan aikaan ihmiskunnalle sekä harmi, että onni.

Ylenpalttisella vaivannäöllä tehdystä roskakorista minulla ei valitettavasti ole kuvaa, vaikka sitä ehdin useammankin kerran ihmettelemään. Kyseisen tuotoksen sijainti kun on Svetogorskin raja-asemalla, jossa valokuvaaminen ei ollut laisinkaan suotavaa. Ehkä vastaavantasoisena esimerkkinä tarpeettoman suuren energian käyttmäisestä jonkun asian valmistamiseen voi kuitenkin toimia moskovalaisella metroasemalla näkemäni ”kattolampun vaihtamislaite.” On kuin suoraan jostain ”Tatu ja Patu rakentavat härpäkkeitä” -kirjasta pyörineen, käsinveivattavine tukijalkoineen (kommunistinen lattia harvoin kun on tasainen tai suorassa) ja tasan yhteen lamppumalliin soveltuvine yläkuuppineen.

IMG_2802 net
Jäi tarkastamatta olisiko valmistavan tehtaan nimeä löytynyt, joten arvataan – ”Sen-ja-sen-kaupungin tehdas numero-joku, nimettynä V.I. Leninin-tai-jonkun-muun-kommunistisen-sankarin-mukaan-jota-Stalin-ei-ehtinyt-tappaa mukaan”

Massatuotetumpaa kauneutta edustaa Saratovin ”Reflektor” -tehtaan ainakin vuodesta 1982 vuoteen 1991 valmistamat ”Elektronika 7” seinäkellot. Ulkonäöstä voi olla montaa mieltä, mutta kun luotettavuus vaikuttaa olevan hyvää AK-47 tasoa niin kello tulee edelleen vastaan niin tuolla aiemmin mainitulla Moskovan metron asemalla kuin lentokentällä Siperiassa.

IMG_2801 net
Elektronika 7. Moskovan joku metroasema. Näillä on lännessä joissain harrastepiireissä kulttimaine.
IMG_5278 net
Elektronika 7. Bratsk – noin 500 km Irkutskista pohjoiseen.

Arkkitehtuurissa on nähtävissä samaa jakoa kuin kestohyödykkeiden suunnittelussa, eli joko ”vedetään ihan yli ja överiksi” tai sitten ”tehdään valtava määrä harmaata massaa.” ”Kohtuullinen” ei ilmeisestikään kuulunut sosialistiseen käsitteistöön. Harmaasta ja joskus tiilenpunertavasta massasta helposti löydettävä esimerkki ovat Hrustsovkat, erityisesti 1950- ja 1960-luvuilla rakennetut , yleisimmin 3 – 5 kerroksiset hissittömät elementtikerrostalot. Näissä kaunistuksissa asuu edelleen miljoonia ihmisiä kautta sen kanssallisvaltiopalapelin, joka aikoinaan muodosti Neuvostoliiton.

IMG_2859 net
Viisikerroksinen hrustsovka, Ust-Ilimsk.
IMG_5286 net
Viisikerroksinen hrustsovka, Bratsk. Huomaa parvekkeet, kukin rakentelee siitä ylimääräisen huoneen asuntoonsa omien kykyjensä ja varojensa mukaan. Jos kohta harvemmin tämä tilkkutäkki hrustsovkaakaan varsinaisesti kaunistaa, niin ainakin tekee niistä yksilöllisiä.
703A0840 net
Tyyppitalojen valtakausi ei loppunut hrustsovkien kauteen – sitten alettiinkin tekemään isompaa ja – öh – kauniimpaa? Tbilisi, Georgia.

Hämmästyttävän vaivannäön esimerkkejä löytää myös helposti eri muodoissaan. Edelleen hohtavan kiiltävät metroasemat erityisesti Moskovassa, Pietarissa ja Kiovassa. Mielikuvitukselliset bussipysäkit ja sanatoriot (lomahotellit). Valtaisat patsaat. Suuren isänmaallisen sodan muistomerkit joka niemessä ja notkelmassa. Pienemmissä kylissä vähintään betonipaaden päällä lepäävä T-34 ja mitä isompi taajama, niin sitä korkeampi paasi tai sitten sosialistisen realismin pahimpien periaatteiden mukainen ”sotilaat käyvät päättäväisenä taistoon, naiset seisovat ylväänä rinnalla lapset sylissään” -veistosrykelmä.

703A0848 net
Valtionyliopiston metroasema, Tbilisi.
703A0822 net
Joku muu metroasema, Tbilisi. Punainen graniitti oli yksi kestosuosikeista metroasemien koristelussa – sirpin, vasaran ja Leninin (kaikissa muodoissaan) lisäksi.
20200219_225214
Omituisuuksien ihailussa en sentään ole ihan ainoa sekopää – bussipysäkeistä on tehty oikein kirjakin.
IMG_1280 net
Sanatorio ”Druzhba” Jaltalla Ukrainassa.
IMG_4986 net
Kartlis Deda – Georgian äiti. 20 metriä alumiinia vahtimassa Tbilisiä vuodesta 1958.
IMG_1982 net
Motherland monument – 62 metriä ja 560 tonnia terästä vahtimassa Kiovaa vuodesta 1981. Kun mukaan lasketaan jalustana oleva sotamuseo, on korkeutta 102 metriä. Ikuisen tulen ovat talousvaikeudet jo sammuttaneet. Etualalla sosialistinen realismi jatkaa taisteluaan nykypäivää vastaan.
DSC01283
Eternity Memorial Complex, viisi 25 metriä pitkää kivikivääriä ilahduttamassa Chisinaulaisia vuodesta 1975. Moldova.

Minua kiehtovat jostain ihmeen syystä puistot. Niiden jäännöksiä – joko huonolle ylläpidolle jääneitä tai täysin umpeenkasvaneita – on joka puolella. Näyttävät kovin erilaisilta nykyään kuin loistonsa päivinä yli 30 vuotta sitten. Poissa ovat säntillisesti hoidetut nurmikot, kukkaistutukset ja pioneerihuiveissaan juoksevat lapset – välillä pysähdyn mielikuvituksessani luomaan tämän menneen ajan utopian pääni sisällä samalla kun tuijotan usein varsin masentavan näköistä nykypäivää.

IMG_5057 net
Vake Park, Tbilisi. Keskiosaltaan hieno, muuten metsittynyt.

Tälläkin kertaa enemmän kuvia ja vähemmän asiaa, normalna. Osassa kolme ehkä toisinpäin, samoin jos saan joskus aikaiseksi kirjoittaa pätkän vaeltamisesta Georgiassa.

Ikku

 

 

Tsernobyl (2013)

HBO:lla kuulemma pukkaa minisarjaa Tsernobylistä näinä aikoina. Katastrofit vaikuttavat jostain syystä kiehtovan ihmisluontoa. Lapsena luin moneen kertaan kirjahyllystä löytyneen ”Titanicin kohtalonyö” -kirjan ja muistan törmäyksen ja uppoamisen vaiheet vieläkin ulkoa. Tsernobylin nelosreaktorin räjähtämiseen johtanut tapahtumasarja ja seuranneen onnettomuuden vaikutukset kiinnostavat vähän samalla tavalla. Epäonnistuneen kokeen taustoista, ongelmista ja tuhoisasta tapahtumaketjusta saa oivan jännitystarinan. Pelastustöissä palomiehet ja sotilaat uhrautuivat kuin tsaarin/pääsihteerin/ikuisen presidentin maaorja/toveri/palvelija vain pystyy. Oma lukunsa ovat RBMK-reaktorin rakenteesta johtuvat riskit. Reaktorityyppi on optimoitu tuottamaan sähkön lisäksi plutoniumia ydinaseita varten – turvallisuuteen huomiota on kiinnitetty vähemmän. Erityisesti reaktorin epävakaus pienellä kuormalla ja tehon positiivinen takaisinkytkentä kostautuivat reilut 33 vuotta sitten.

2013 oli halu päästä jonnekin mielenkiintoiseen paikkaan reissulle, mutta ei ollut intoa (eikä aikaa, eikä varaa) pitkiin lentoihin tai koneenvaihtoihin lasten kanssa. Tutkailin läpi, että minne kaikkialle Helsinki-Vantaalta pääsee suoralla lennolla ja Ukraina alkoi kiinnostaa. Kiovaan kun pääsee parissa tunnissa, eivätkä Ukrainan kansallisen lentoyhtiön lippujen hinnatkaan päätä huimanneet. Perillä suunnattiin ensin Krimille – ehdittiin siis nähdä se, ennen kuin Venäjä sen rikollisesti valtasi seuraavana vuonna. Kiovassa suurin pettymys oli, että ei päästy katsomaan ”Marimekko-originaaleja”, kun Maria Primatsenkon museo sattui olemaan kiinni. Tsernobyliin ei Kiovasta ole kuin parin tunnin automatka ja suljetulle alueelle matkoja järjestäviä toimistoja on useampia. Tsernobylissä käynti ei siis ole mitään ”ekstremematkailua” vaan ihan kunnon kuraturismia. Virallisestihan kyse ei ole (tai ei ainakaan 2013 ollut) turismista vaan tieteestä. Tästä syystä alueelle pääsyä varten piti kirjoittaa etukäteen anomus, jossa oli suotavaa vedota tieteeseen tai vähintään kiinnostukseen historiaa kohtaan. Matkanjärjestäjä onneksi toimitti hyvän pohjan, johon ei välttämättä tarvinnut muuttaa kuin oma nimensä.

Matkaan lähdettiin aamusta pikkubussilla – neljä turistia, kuljettaja, opas ja säädösten vaatima radioaktiivisuuden mittaaja. 30 km sulkualueen tarkastuspisteellä mitattiin kaikkien radioaktiivisuus. Heti tarkastuspisteen jälkeen radioaktiivisuuden mittaaja jäi kyydistä pois – tarkastuspisteellä oli sellainen mukana oltava, mutta sen jälkeen ei kukaan enää vahdi, eli mitä siinä mukana roikkumaan?

IMG_1556
Ditjatkin tarkastuspiste

Matkalla voimalaitokselle ajetaan Tsernobylin kaupungin läpi ja pysähdytään katsomassa paria muistomerkkiä sekä puhdistuksessa käytettyjä ajoneuvoja ja robotteja. Näistä viimemainitut olivat kiinnostavia. Puhdistuksessa oli ulkonäöstä päätellen käytetty kaikkea mitä vaan löytyi – puna-armeijan kalustoa, kauko-ohjattavaa kaivoskalustoa, ihan vartavasten rakennettua kauhavekotinta ja ylijääneitä kuukulkijan osia. Aiemmin alueella ollut puhdistusoperaatiossa käytettyjen kymmenien helikoptereiden ja satojen ajoneuvojen varastokenttä on jo tyhjennetty. Lähteestä riippuen kalusto on joko puhdistettu ja myyty romumetalliksi tai sitten haudattu maan alle.

IMG_1561
Tsernobyl
IMG_1595
Enemmän ja vähemmän onnistuneesti radioaktiivista materiaalia siivonnutta kalustoa. Loppujen lopuksi suurimman osan työstä tekivät ihmiset lapioilla.
IMG_1589
Näyttää lähinnä lelulta
IMG_1593
2 – 3 kertaa normaalin taustasäteilyn määrä
IMG_1591
Moskovan valtionyliopiston suunnittelema Mobot.
IMG_1588
Lunakhod 1 ja 2 suunnittelijat rakensivat kaksi tällaista STR-1 robottia puhdistustöitä varten.

Tsernobylin ja voimalan väliin jäi vielä Kopatshin kylä, tai mitä siitä nyt on jäljellä. Radioaktiiviset talot haudattiin pääosin maan alle, mutta jostain syystä päiväkoti jätettiin pystyyn. Täällä aika on todellakin pysähtynyt – lelut, kirjat, potat, propaganda ja piirustukset muistuttavat mallineuvostolaisesta lapsuudesta.

IMG_1597

IMG_1609

IMG_1603
Erotathan soinnilliset ja soinnittoma ässät toisistaan?
IMG_1605
Lattiassa ja katossa reiät yllättäen samoissa kohdin. Tämä kohde mätänee nähtäviltä lähivuosina

Itse reaktorirakennus ei ollut mitenkään vaikuttava, mutta niin neuvostoliittolaisen näköinen kuin jokin voi vain olla. Likaista betonia ja ruostunutta rautaa. Alkuperäisen sarkofagin muodot ovat varmasti insinöörin, eivät arkkitehdin kynästä. Oudolla tavalla tunsin kyllä jonkinlaista kunnioitusta tuota mökkiä kohtaan. Oppaan mukanaan kantama mittari näyttää reaktoriytimestä kantautuvan gammasäteilyn nostavan säteilytason vain noin kaksinkertaiseksi verrattuna tasoon, jolle altistuu mannertenvälisellä lennolla. Toisaalta tiedän hapertuvan betoniseinän takana olevan massan sulanutta reaktoriydintä jonka vieressä saisi metallisen maun suuhunsa ja akuutin säteilysairauden muutamien minuuttien kuluessa. Säteilyn näkymättömyys lienee yksi syy, miksi se ja siihen liittyvä ydinenergia niin nostattavat tunteita.

IMG_1646
Alkuperäinen sarkofagi
IMG_1644
Njet problem

Vieressä rakenteilla ollut uusi suojarakennus yllätti koollaan. Ei ihme, että rakentamiseen kului vuosia ja puolitoista miljardia euroa. Toinen yllätys olivat kesken jääneet reaktoriyksiköt 5 ja 6, joista en ollut kuullut ennen Tsernobyliin matkustamista. Niiden ympärillä oleva nosturiviidakko oli 2013 alkanut harvenemaan – ruoste oli tehnyt tehtävänsä ja ensimmäiset pilkit olivat jo kaatuneet.

IMG_1640
Puolentoista miljardin kupu. Pitäisi kestämän 100 vuotta.
IMG_1627
Reaktoreiden 5 ja 6 työmaa. Ei tule valmista. Näihin verrattuna Olkiluoto kolmosessa valmista tulee suorastaan hätäseen!

Voimalaitokselta ajettiin viereiseen Pripyatin kaupunkiin, jossa kuuluisat ”Tsernobyl” -valokuvat on itse asiassa otettu. Matkalla ohitetaan säteilyn aikanaan punaiseksi muuttama metsä, jota ei nykyään erota normaalista metsästä. Tälle välille jää joitain säteily ”hot spotteja”, joten kuulemma ei ole suotavaa pysähtyä ihmettelemään maisemia enempää. Pripyat rakennettiin voimalan työntekijöitä varten. Työntekijöiksi valikoitiin mallikelpoisia neuvostokansalaisia ja heille rakennettiin ihanteellinen neuvostokaupunki betonielementeistä. Rakennuksiin sisälle meneminen oli kielletty 2012, kun ensimmäiset olivat alkaneet romahdella. Tämä ei tietenkään ollut mikään ongelma, opas totesi ykskantaan, että ”Tottakai me tiedämme mitkä ovat turvallisia ja mitkä eivät” ja niin sitä käytiin montaa ihmettelemässä. Aika Pripyatissa ei valitettavasti täysin ole pysähtynyt. Kaupungin puhdistajat, vartijat ja varkaat ovat vieneet mukanaan rahanarvoisia asioita, jotka pystyy helpohkosti puhdistamaan mahdollisesta radioaktiivusuudesta. Täten esimerkiksi kaikki liikennemerkit sekä kaivonkannet ja suurin osa lämmityspattereista on varastettu metalliromuksi. Samasta syystä taitavat puuttua isot ikkunapinnat kulttuuripalatsista, olisivatko olleet alunperin alumiinipuitteissa.

IMG_1651
Pripyat. Neuvostoliitossa kurjuutta piilotettiin muun muassa yliampuvien kaupunginnimikylttien ja varsin taiteellisten bussipysäkkien taakse. Bussipysäkeistä on kirjoitettu oikein kirjakin, suosittelen.
IMG_1711
Taustalla hotelli ”Polissja”
IMG_1668
Kulttuuritalo ”Energetik”
IMG_1670
Marmorit / kaakelit ovat löytäneet uuden omistajan. Mahtaa jollakulla olla oikein säteilevän hieno kylppäri?
IMG_1671
Harvinaisuus. Patteri jota ei ole varastettu.
IMG_1675
”Komsomol – agitaatiomatka – Ukrainan komsomolit” ”Opiskele, opiskele, opiskele. V I Lenin”
IMG_1702
Samaa huttua joka paikassa.
IMG_1684
Pripjatin tunnetuimpia näkyjä. Maailmanpyörä, joka ei koskaan ehtinyt käyttöön.
IMG_1689 net
Hotspotit ovat oppaalla hyvin tiedossa.
IMG_1687
Päästiin 80 mikrosievertin annosnopeuden yli.

IMG_1690

 

IMG_1745
Neuvostoestetiikkaa koulun muodossa
IMG_1744
Rauhan valtakunnassa kukaan ei ollut liian nuori olemaan sotapropagandan kohteena. Valitettavasti nykyvenäjä toimii samalla tavalla.
IMG_1746
Propagandan lisäksi pitää toki harjoittaa fyysistä kuntoa
IMG_1754
Halkileikkaus koulunkäynnistä
IMG_1751
Karl Marxin pärstän lisäksi seinältä löytyy taulu joka on otsikoitu ”Puolueen propagandatekniikka”

IMG_1715

IMG_1798
Patteri on kierrätetty

IMG_1803

 

IMG_1822

IMG_1733 (2)
”Tietämyksen laatu tänään – työn tehokkuus huomenna!” ”Neuvostoliiton kansalaisilla on oikeus koulutukseen” Teoriassa homma oli siis hallussa.
IMG_1778 (2)
Välillä piti työntää volkkari käyntiin
IMG_1843
Lounas ennen paluumatkaa

Päivä Tsernobylissä oli oikein mielenkiintoinen. Omaa kantaani ydinvoimaan se ei muuttanut. Ydinvoima on mielestäni edelleenkin järkevä tapa sähkön tuottamiseen, yhtenä osana vähähiilidioksidipäästöistä tuotantopalettia. Jos modernit ydinvoimalat pitäisi kieltää sen perusteella, mitä tapahtui Tsernobylissä, niin samalla logiikalla ruotsinlauttojen liikennöinti pitää kieltää koska Titanic.

Ikku