Hitaita kilometrejä

Vanha vaellustotuus on, ettei matka tapa, vaan vauhti. Tasaisessa maastossa selkeillä poluilla kilometrejä kuitenkin karttuu reipasta tahtia. “Rajojen reittiä” tuli joskus lompsittua 50 kilometriä kahdessatoista tunnissa, kun ei yksistään kulkiessa taukoja juuri tule pidettyä. Sitten kun reitille osuu useampi sata vertikaalista metriä, puronuomassa kävelyä (pitkittäin ja poikittain) ja suunnistustarpeita, niin eivät karttakilometrit enää taitukaan yhtä liukkaasti.

Noita hitaita kilometrejä pääsin harjoittelemaan, kun sain vihdoinkin aikaiseksi suunnata yöretkelle Te Ureweraan. Lauantaina A ja lapset kävivät 50 km suuntaansa maisema-ajelulla Waimanan laaksossa ja minä pääsin aloittamaan etenemiseni “Lion’s hutilta” kohti itää ja Koaunuin autiotupaa seuraten “Seinä” -nimellä tunnettua reittiä. Ensimmäisen noin puolitoista kilometriä reitti seuraa Ngutuohan purouomaa, kunnes käännytään oikealle mäen rinnettä ylös. “The Wall track” nimi tulee tästä alkavasta osuudesta, jossa noustaan 400 metriä ylöspäin vajaan 1,5 km matkalla. Tämän jälkeen reitti rallatteleekin laskuvoittoisesti natiivilehtipuiden ja saniaisten katveessa – ikuiseen vihreyteen alkaa jo tottua, mutta silti niitä joku sata kertaa jo otettuja “saniainen edestä, saniainen takaa, iso puu makaa” -kuvia tuli taas otettua muistikortillinen.

Vasemmalta oikealle. Siniselle alueelle oli levitetty kolekalsiferolimyrkkysyöttejä possumien päiden menoksi
Siitä se lähtee, oranssi kolmio on ystäväsi
Purouomien kanssa saa ylävirtaan taapertaessa olla tarkkana. Nimimerkillä ”en lukenut karttaa, enkä tarkastanut suuntaa kompassilla, joten kävelin väärää puroa 700 metriä ylävirtaan”. Ja niin – kuvat hämäävät, nämä tulee otettua avoimista kohdista, ei niistä joissa aika kuluu kiipeillen kaatuneiden puiden yli ja ali ja etsiessä sopivan syvyistä kohtaa kulkea.
Kiitos Varusteleka. Skrama on näillä poluilla oiva työkalu ja Savotan rajajääkäri nyt vaan viimeisen päälle hyvä ja muuntuva reissurinkka.

Ihmisiä ei vastaan tullut koko päivänä ainuttakaan, mutta iloisiin pikkupossuihin törmäsin pieneen notkoon laskeutuessa, ne kun tonkivat maata kärsillään kymmenen metrin päässä. “Missä pikkupossu – siellä isopossu” sanoisi kunnon populisti, joten otin reippaasti muutaman taka-askeleen pään pyöriessä samalla pöllön lailla. Vihaista röhkintää alkoikin kuulua melkein samantien, mutta onneksi kello kahdestatoista (eikä kello kuudesta), joten aloin pontevalla suomenkielellä suosittelemaan possuille paikalta poistumista. Tästä seurasi ensin vain lisää vihaisen sian ääniä sekä kello kahdestatoista että nyt myös kello kolmesta, ennen kuin nämä pekonin esiasteet löysivät yhteisen kielen kanssani ja päättivät lähteä sorkkamäkeen. Loppumatka alamäkeen mökille sujui yllätyksittä – muutama peurasonni vielä huuteli kiimaansa, muuten ei hiljaisuutta rikkonut kuin tuuli ja lintujenlaulu.

Vajaaseen kymmeneen kilometriin – vajaan 8 km reitti plus yksi suunnistusvirhe – kului neljä tuntia ja Koaunuin 18 punkan autiotuvalle ehdin ruhtinaallisesti vartti ennen auringonlaskua. Olin pakannut varuiksi teltan matkaan, jos mökki sattuisi olemaan täynnä. Tämä osoittautui tarpeettomaksi, olin ainoana paikalla ja mökkikirjassakin edellinen kirjaus oli viikon takaa. Ilta oli sateettoman kylmän kuulas, joten virittelin nuotion pihalle ja vietin laatuaikaa Stephen Kotkinin Stalinin elämäkerran ensimmäisen osan kanssa kaikessa rauhassa.

Koaunui hut on isoimmasta päästä Te Ureweran tupia – vaihtelevat yleensä 6 ja 18 punkan välillä.
Kuvassa peura. Metsämies olisi saanut ammuttua fileet mökin pihaan.
Jos et äskeisestä sitä löytänyt, niin ehkä tästä sitten?
Romut levällään pitkin rappusia, kun kerta tilaa oli ja weetabixiä pakin kannesta.
Perussiisti mökki, kaasupulloa ja ulkona olevaa kaasuliettä en ole tällaisen ”standard” tuvan varustuksessa ennen nähnyt. Mahdollinen syy tähän on kuvan keskellä – vanha kamina on poistettu ja tupakirjassa lukee, että uusi on ”tulossa”. Ajankohdasta tai aikataulusta ei tosin ollut mainintaa.
Lukemista olisi ollut myös talon puolesta, muun muassa aikakauslehtiä vuodelta 2003, joissa käsiteltiin SARS -epidemiaa. Kuvaukset taudinkulusta ja hengityssuojaimien käytöstä eivät juurikaan poikenneet koronaviruksen vastaavista näin 17 vuotta myöhemmin.

Sunnuntaina nuotioaamukahvin nauttimisen jälkeen suuntasin mökiltä pois “Koaunui circuit” reittiä vastapäivään kiertäen, joka tarkoitti ensimmäisen kolme tuntia pääosin Waiiti-puron uomassa kävelemistä. Uoma kaartelee puolelta toiselle kalvaen itselleen uutta reittiä. Tämän vuoksi ulkokaarre on aina syvä ja jyrkkälaitainen, joten uoman poikki saa kahlata vähän väliä. Veden virtaaman ollessa nyt hyvin vähäinen tämä tarkoitti pääosin polvea myöten, hetkittäin puoleen reiteen asti kahlaamista. Neljän ja puolen tunnin ja vajaan 13 km jälkeen oli noutopisteessaä “Ogilvies” leiripaikalla. Tältä sunnuntaiajelulta oli jo jätetty lapset kotiin, olivat kuulemma olleet edellisen reissun jälkeen niin pahoinvoivia, ettei edes Macdonalds lounas ollut kiinnostanut (mutta eivät niin pahoinvoivia etteikö jäätelö olisi kelvannut).

Joskus vettä virtaa paljon enemmänkin. Reitti ei silloin ole kulkukelpoinen edes hevosella.
Tätä riitti kolmeksi tunniksi
Waiiti ja Kaharoa -purojen risteys. Vasemmalla pilkottaa metsästäjien leiri, oikealla kolme peuranpäätä puussa
Ogilivies camp site, eli vesivessa, muutama betoninen piknikpöytä ja nurmikon lyhyenä pitäviä hevosia.

Lystiä oli. Reisiin tosin sattuu näin maanantai-iltana edelleen, mutta sehän on ohimenevää. Meikäläisen vielä perustamattoman ShitTravels Ltd:n yksi ohjelmavaihtoehto voisi olla tällainen – “kävele itsesi kipeäksi ja yövy autiotuvalla näkemättä yhtään instagram-arvoista maisemaa” -vaellus.

Ikku

Kaksipäisen palmun varjossa (Tonga 2015)

Ettei nyt upota pelkkään eristykseen ja tautiuutisten netistä seuraamiseen, tehdään välissä aikamatka vajaan viiden vuoden päähän Tongalle, jossa vierailtiin ennen Uuden-Seelannin asuntoautomatkailua. Matkakohteina maat eroavat kuin yö ja päivä. Tongalla turisteille suunnattu palvelutarjonta on hyvin alkeellista ja vaikuttaa, kuin paikallisia ei helppo tulonlähde (turistin rahat) edes kiinnostaisi. Uudessa-Seelannissa taas saisi sileäksi vaikka minkäkokoisen matkabudjetin helikoptereihin, kuumailmapalloihin, lasketteluun, kalastusmatkoihin, kulttuuriesityksiin, tatuointeihin, viinikierroksiin, syömiseen ja turistivedätyksiin. Vietimme vajaan viikon pääsaarella Tongatapulla, joka ei ole mikään resorttien koristelema tyynenmeren paratiisisaari vaan 70 000 asukkaallaan polynesialaisittain suuri asutuskeskittymä. Kolmen lapsen kanssa ei ollut intoa lähteä hieman epämääräisin aikatauluin liikkuvilla lennoilla “luontoturismikohteisiin” Vava’ulle tai Ha’apaille joiden päähoukutus on pääsy sukeltamaan ryhävalaiden seurassa.

Myöhään lauantaina saapumisen jälkeen sunnuntaiaamu toi mukanaan muutaman yllätyksen. Vuokratun talon televisio näytti kaikkien paikallisten kanavien täydeltä vain ja ainoastaan amerikkalaisten TV-saarnaajien hirveimpiä tuotoksia. Aamupalan jälkeen lähdettiin kaupungille tarkoituksena löytää lounasta ja ruokakaappiin täytettä, mutta sunnuntaina mikään ei ollutkaan auki – syvästi kristillinen kuningas kuin ei sellaista salli. Lopulta törmättiin kiinalaisiin, jotka olivat käyneet suljetussa ravintolassaan tekemässä itselleen ruokaa ja saatiin ostettua lounastarpeet heiltä.

P1020564 n
Kylänraitti on sunnuntaina rauhallinen

P1020565 n
No, oli siellä yksi muukin. Luultavasti matkalla kirkkoon. Hieman raskaamman sarjan kristillisyys on tyypillista niin tongalaisille, samoalaisille kuin fijiläisillekin.

P1020588 net
Kiinni, mutta onpas pirtsakka värisävy seinissä!

P1020589 net
Pimeää sunnuntaikaupankäyntiä uppopaistetuista kananpaloista ja hapanimelästä kastikkeesta. Jostain kioskista löydettiin sentään juomat.

P1020608 net
Hohtavan valkoisin puuseinin verhottu kuninkaanpalatsi ei ollut isoa maalaiskartanoa suurempi, huomattavasti mielenkiintoisempi näky oli korttelin päässä tien yli löntystellyt suurin sika, mitä olen minkään pääkaupungin keskustassa koskaan nähnyt.

P1020615 net
Punaisella alueella varpaat kastuvat tsunamin iskiessä jolloin muun muassa Sopu ja Pili jäävät veden alle.

IMG_6881 net
10 minuutin venematkan päässä Nukualofasta on Pangaimotun saari, jossa voi snorkkeloida, kävellä pienen luontopolun ympäri tai nauttia paikallisittain harvinaisuudesta – hiekkarannasta josta meren mukanaan tuomat roskat on siivottu pois.

IMG_6870 net
Nauttia voi toki myös virvokkeista – kunhan ei ota talon nimikko-olutta. “Big mama’s yacht club Cruiser’s ale” -oluen paras osa oli ehjä pullo. Etiketti on susiruma ja hiivainen maku muistuu edelleen mieleen.

IMG_6875 net
Tällainen puhdas ranta on Tongatapulla poikkeus. Paikallisen sanonnan mukaan jokaisen rannan hiekkaan on uponnut yhden ulkomaalaisen sijoittajan rahat – kuningaskunta ei ole mikään turvallisin ja vakain investointikohde.

IMG_6900 n
Turistimassoista ei tarvinnut kärsiä

P1020943 net
Guest house koko komeudessaan. Aamuisin herätyksestä huolehti naapurin kukko noin klo 5 alkaen.

IMG_6978 n
Lapsi se nyt leikkii vaikka vaipoillaan (puhtailla), jos muita leluja ei ole tarjolla ja TV:stäkin tuuppaa vain kahjoa saarnaajaa toinen toisensa perään.

P1020559 net
Operaatio “valuta juomavesi 10 litran tonkasta juomapulloihin“

P1020622 net
Herkkua on siellä monenlaista

IMG_6991 n
Majoituspaikkamme pihapalmusta roikkuu tyynenmerenlenkko eli flying fox Pteropus tonganus. Pihapiirimme yksilöille oli unohdettu kertoa, että ne ovat yöeläimiä – oli aika lystin näköistä kun isot mustat nahkasiivet lentelevät päivänvalolla. Tongalla lepakot ovat pyhiä ja ne kaikki omistaa kuningas, täten joillain muilla tyynenmeren saarilla metäsästyksen takia vaarantaneen otuksen kanta on Tongalla turvattu.

P1020744 net
Vuokra-autoliikkeeseen marssiessani olin unohtanut passin matkasta ja yhteysongelmien vuoksi luottokorttikaan ei toiminut. Se ei virkailijaa haitannut “ota auto ja maksa myöhemmin”. Saatiin siis pikku riisikippo alle ja päästiin ajelemaan saaren länsipään resortteihin rannalle ja päiväretki saaren ympäri.

IMG_6928 n
Mielikuvat siitä, mikä tämä “nähtävyys” oli ovat kadonneet. Saattaisi olla hauta ja kun kuningaskunnassa ollaan, niin luultavasti aiemman kuninkaan.

IMG_6925 n
Vesisäiliön kyljestä paljastuu, että se on rakennettu Uuden-Seelannin kehitysapuprojektissa vuonna 2007. Rahat on näköjään menneet erinomaiseen käyttöön.

IMG_6929 n
Pyykkinaru – aina kuvaamisen arvoinen, tuli vastaan sitten missä tahansa.

IMG_6761 net

IMG_6764 n

IMG_6775 net
Hautausmaa oli totuttua värikkäämpi kokemus. Huomaa olutpullot koriste-elementteinä.

IMG_6786 net
Whomping willow goes pacific

IMG_6785 net
Monokromaattisena parempi

IMG_6931 net
Tongatapun “parhaat turistinähtävyydet” listalle mahtui esitteen mukaan “maailman ainoa kaksilatvainen palmu”. Valokuvattu autosta nousematta, T-paitoja ei valitettavasti ollut myynnissä.

IMG_7079 n
Likualofa Beach Resortin iltashow illallinen oli mainio. Perinteiset ja “perinteiset” tanssiesitykset oli tehty huumoria unohtamatta – oli niin sotatanssia, tulipallon pyöritystä kuin drag-esiintyjäkin.

Tonga taitaa pysyä sivussa suurimmista turistivirroista vielä pitkään, normituristille esimerkiksi Fiji ja kuulemma Rarotonga tarjoavat paljon enemmän postikorttipalmuidylliä ja halpoja koktaileja uima-altaan reunalla. Minä taas mielelläni palaisin Tongalle kiertämään loput valtakunnan noin 40:stä asutetusta saaresta.

Ikku

Ilo irti eristyksestä (päivät 3, 4 ja 5)

Muutaman päivän mittaisen vimmaisen rohmuamisen jälkeen aukijääneiden supermarkettien hyllyt ovat olivat ehtineet taas pääosin täydentyä perjantaihin mennessä. Lopussa olivat edelleen kuitenkin käsidesit ja yleispesuainesuihkepullot. Piristävän elementin kaupassa käyntiin tuo se noin kolmasosa ihmisistä, joka kokee jonkinlaisen hengityssuojaimen nyt välttämättömäksi. Niitä näkyikin kaikenlaisia – naaman eteen viritettyjä huiveja, kertakäyttöisiä hengityssuojaimia ja jopa asbestikelpoisia puolinaamareita. Itse mietin, josko seuraavalle kauppareissulle laittaisin päähän sukellusmaskin ja suuhun snorkkelin. Puolustusvoimien ydinsodaltakin suojaavaa ihmeviittaa minulta ei löydy, mutta voisin kaivaa jonkun korvaavan sadeviitan vaelluskamojeni joukosta. Räpylät jalassa markettiin meno olisi kuitenkin jo ehkä liikaa?

20200327_164840
Näin mainoskuva-täynnä eivät hyllyt koskaan ole normaalina perjantaina klo 17.

Tautitapauksia täällä seurataan WHO:n ohjeiden mukaan ja koitetaan löytää kaikki tartunnan saaneet. Yksittäisten tapaukset löytyvät terveysministeriön nettisivulta omalta listaltaan ja “klusterit” toiselta. Hymähdin hieman tuolle Queenstownin “Kansainväliselle Hereford Konferenssille”.

Kun leikkipuistotkin on teipattu kiinni, eikä kavereita saa nähdä, on lapsille pitänyt keksiä muita aktiviteetteja. Autotalliin on alettu rakentaa legomaailmaa, käyty kalassa ja tietysti vietetty aikaa rannalla ihan muutenkin.

20200328_172947
Siitä se alkaa

20200328_151506
Lajittelisinko muodon vai värin mukaan, jotta saisi joskus jonkun ihan ohjeenmukaisen mallinkin koottua?

20200328_193525
“Surf casting”. Ei syötävän kokoista tulosta.

20200328_193806

20200329_125924
Yksi lukee Harry Potteria teltassa, kaksi painaa bodyboardien kanssa aalloissa

20200329_125928
Ohopen rannalla eristäytyminen ei aiheuta ylitsekäymättömiä haasteita

20200329_150732
“Sokkelohippa” -rata valmis. Käy muuten reisien päälle spurttailla ja tehdä suunnanvaihdoksia rantahiekassa – varsinkin kun kolmen vastustajan yhteismassa on vähäemmän kuin oma…

Ikku

Kiitos kuuluu kuningattarelle

Vanhaan kunnon brittiläisen kansanyhteisön jäsenmaan tapaan muistetaan täällä toki kuningattaren syntymäpäivää. Tai no, muistetaan ja muistetaan. Viime viikon maanantaina 183 henkeä sai täällä jonkin arvonimen, mutta muille kansalaisille tärkeintä oli saada yksi pitkä viikonloppu kesäkuun alkuun. Yleisiä vapaapäiviä kun ei tämän maan talveen montaa osu, seuraava koittaa vasta lokakuussa. Syntymäpäivää itseään vietetään samalla pistämättömällä logiikalla, kuin britit ovat kaiken muunkin onnistuneet sekoittamaan – erityismaininnat pituuden, massan, tilavuuden ja putken seinämävahvuuden mittayksiköille.

Nykyinen monarkki on syntynyt 21. huhtikuuta, joten syntymäpäivää luonnollisesti vietetään kesäkuun ensimmäisenä maanantaina. Uudessa-Seelannissa siis. Australiassa juhlapäivä riippuu osavaltiosta tai osavaltion osasta, täten ylimääräistä mahdollisuutta grillaamiseen ja kaljanjuontiin vietetään joko kesäkuun tai lokakuun ensimmäisenä maanantaina tai sitten syyskuun viimeisenä maanantaina tai sitten ihan vaan jonain päivänä joka päätetään joka vuosi erikseen. Kanadassa päiväksi on määritelty kunkin vuoden viimeinen maanantai ennen toukokuun 25. päivää kun taas Norfolkin saarella (Aus) on päädytty kesäkuun toisen lauantain jälkeiseen maanantaihin. Logiikka, tai pikemminkin sen puuttuminen, varmaan aukesi jo näillä esimerkeillä ja pidemmälle on tarpeetonta jatkaa.

Pitkästä viikonlopusta nautittiin lauantaina tekemättä mitään erikoista. Käytiin vähän ulkoilemassa ja etsimässä rapuja ja muita ötököitä rannalta. Illalla ensin pöytään tex mexiä ja sitten sohvan pohjalle tuijottamaan Lego masters Australiaa. Viime mainitulle vankka suositus, sarja on saman Endemol Shine tuotantoyhtiän vankalla ammattitaidolla tekemä kuin Australian Master Chef ja todennäköisesti jaksaa viihdyttää niitäkin (kuutioita), jotka eivät legoista itse välitä.

703A7522
Rapuja!

703A7527
Kotiloralli.

Sunnuntaina jatkettiin tutustumista lähialueisiin. Ensin ajeltiin puoli tuntia Pukehina beachille ja siitä joen toiselle puolelle Newdicks beachille. Tuli tehtyä aloittelijamainen virhe kun ei otettu lapsille vaihtovaatteita tai uimapukuja mukaan. Ensimmäisen rannan jälkeen olikin sitten koko lauma enemmän tai vähemmän märkä, mutta onneksi aurinko paistaa täällä lämpimästi talvellakin. Ylimääräisestä vihreästä Bart Simpson hupparista tekee myös pojalle näppärästi kiltin housujen korvikkeeksi ravintolassa käymistä varten – täällä on varsin vaikeaa pukeutua niin, että sillä oikeasti saisi pahennusta aikaiseksi. Kyseinen ravintola, eli Pukehina beach store & takeaway yllätti edullisilla hinnoillaan, mutta ruuan laatu olikin sitten mitä oli. Pitää muistaa ottaa eväät mukaan, kun palataan tänne lämpimämmillä keleillä rantapäivää viettämään.

703A7531
Pukehina beach jalkojen alla, taivaanrannassa Newdicks beach.

703A7543 (2)
Halvat on huvit.

703A7558 (2).JPG
Huvittelusta seuranneiden märkien kumisaappaiden aukihiertämät kantapäät ovat nyt (lähes kaksi viikkoa myöhemmin) jo lähes parantuneet.

Jos kohta Pukehina beachin varrella on pitkä rivi taloja ja lomamökkejä (joita ei päällepäin erota toisistaan), niin Newdicks beach rajautuu joko jyrkkään hiekkakivivalliin tai laidunmaahan. Sellaista sesonkia täällä tuskin tulee, jossa ei itselleen rauhallista rantapaikaa löydä.

703A7620
Newdicks beach miinus värit

703A7604
Ranta rajoittuu hiekkakiveen, joka on selkeästi ollut merenrantaa jo kerran aiemminkin. Niin sanotusti kierrätettyjä rantakiviä, sangen pyöreitä muodoiltaan.

Aurinko laskee näin keskitalvella viiden aikaan, jolloin käännettiinkin sitten nokka kotia kohti.  Maketun paikallisesti kuuluisiin lihapiirakoihin ja Kaituna Cut -luonnonsuojelualueeseen tutustuminen jäi seuraavaan reissuun.

Pitkän viikonlopun kolmannen päivän maastopyöräilyihin palataan kirjoitelmien seuraavassa osassa.

Ikku

Tsernobyl (2013)

HBO:lla kuulemma pukkaa minisarjaa Tsernobylistä näinä aikoina. Katastrofit vaikuttavat jostain syystä kiehtovan ihmisluontoa. Lapsena luin moneen kertaan kirjahyllystä löytyneen ”Titanicin kohtalonyö” -kirjan ja muistan törmäyksen ja uppoamisen vaiheet vieläkin ulkoa. Tsernobylin nelosreaktorin räjähtämiseen johtanut tapahtumasarja ja seuranneen onnettomuuden vaikutukset kiinnostavat vähän samalla tavalla. Epäonnistuneen kokeen taustoista, ongelmista ja tuhoisasta tapahtumaketjusta saa oivan jännitystarinan. Pelastustöissä palomiehet ja sotilaat uhrautuivat kuin tsaarin/pääsihteerin/ikuisen presidentin maaorja/toveri/palvelija vain pystyy. Oma lukunsa ovat RBMK-reaktorin rakenteesta johtuvat riskit. Reaktorityyppi on optimoitu tuottamaan sähkön lisäksi plutoniumia ydinaseita varten – turvallisuuteen huomiota on kiinnitetty vähemmän. Erityisesti reaktorin epävakaus pienellä kuormalla ja tehon positiivinen takaisinkytkentä kostautuivat reilut 33 vuotta sitten.

2013 oli halu päästä jonnekin mielenkiintoiseen paikkaan reissulle, mutta ei ollut intoa (eikä aikaa, eikä varaa) pitkiin lentoihin tai koneenvaihtoihin lasten kanssa. Tutkailin läpi, että minne kaikkialle Helsinki-Vantaalta pääsee suoralla lennolla ja Ukraina alkoi kiinnostaa. Kiovaan kun pääsee parissa tunnissa, eivätkä Ukrainan kansallisen lentoyhtiön lippujen hinnatkaan päätä huimanneet. Perillä suunnattiin ensin Krimille – ehdittiin siis nähdä se, ennen kuin Venäjä sen rikollisesti valtasi seuraavana vuonna. Kiovassa suurin pettymys oli, että ei päästy katsomaan ”Marimekko-originaaleja”, kun Maria Primatsenkon museo sattui olemaan kiinni. Tsernobyliin ei Kiovasta ole kuin parin tunnin automatka ja suljetulle alueelle matkoja järjestäviä toimistoja on useampia. Tsernobylissä käynti ei siis ole mitään ”ekstremematkailua” vaan ihan kunnon kuraturismia. Virallisestihan kyse ei ole (tai ei ainakaan 2013 ollut) turismista vaan tieteestä. Tästä syystä alueelle pääsyä varten piti kirjoittaa etukäteen anomus, jossa oli suotavaa vedota tieteeseen tai vähintään kiinnostukseen historiaa kohtaan. Matkanjärjestäjä onneksi toimitti hyvän pohjan, johon ei välttämättä tarvinnut muuttaa kuin oma nimensä.

Matkaan lähdettiin aamusta pikkubussilla – neljä turistia, kuljettaja, opas ja säädösten vaatima radioaktiivisuuden mittaaja. 30 km sulkualueen tarkastuspisteellä mitattiin kaikkien radioaktiivisuus. Heti tarkastuspisteen jälkeen radioaktiivisuuden mittaaja jäi kyydistä pois – tarkastuspisteellä oli sellainen mukana oltava, mutta sen jälkeen ei kukaan enää vahdi, eli mitä siinä mukana roikkumaan?

IMG_1556
Ditjatkin tarkastuspiste

Matkalla voimalaitokselle ajetaan Tsernobylin kaupungin läpi ja pysähdytään katsomassa paria muistomerkkiä sekä puhdistuksessa käytettyjä ajoneuvoja ja robotteja. Näistä viimemainitut olivat kiinnostavia. Puhdistuksessa oli ulkonäöstä päätellen käytetty kaikkea mitä vaan löytyi – puna-armeijan kalustoa, kauko-ohjattavaa kaivoskalustoa, ihan vartavasten rakennettua kauhavekotinta ja ylijääneitä kuukulkijan osia. Aiemmin alueella ollut puhdistusoperaatiossa käytettyjen kymmenien helikoptereiden ja satojen ajoneuvojen varastokenttä on jo tyhjennetty. Lähteestä riippuen kalusto on joko puhdistettu ja myyty romumetalliksi tai sitten haudattu maan alle.

IMG_1561
Tsernobyl

IMG_1595
Enemmän ja vähemmän onnistuneesti radioaktiivista materiaalia siivonnutta kalustoa. Loppujen lopuksi suurimman osan työstä tekivät ihmiset lapioilla.

IMG_1589
Näyttää lähinnä lelulta

IMG_1593
2 – 3 kertaa normaalin taustasäteilyn määrä

IMG_1591
Moskovan valtionyliopiston suunnittelema Mobot.

IMG_1588
Lunakhod 1 ja 2 suunnittelijat rakensivat kaksi tällaista STR-1 robottia puhdistustöitä varten.

Tsernobylin ja voimalan väliin jäi vielä Kopatshin kylä, tai mitä siitä nyt on jäljellä. Radioaktiiviset talot haudattiin pääosin maan alle, mutta jostain syystä päiväkoti jätettiin pystyyn. Täällä aika on todellakin pysähtynyt – lelut, kirjat, potat, propaganda ja piirustukset muistuttavat mallineuvostolaisesta lapsuudesta.

IMG_1597

IMG_1609

IMG_1603
Erotathan soinnilliset ja soinnittoma ässät toisistaan?

IMG_1605
Lattiassa ja katossa reiät yllättäen samoissa kohdin. Tämä kohde mätänee nähtäviltä lähivuosina

Itse reaktorirakennus ei ollut mitenkään vaikuttava, mutta niin neuvostoliittolaisen näköinen kuin jokin voi vain olla. Likaista betonia ja ruostunutta rautaa. Alkuperäisen sarkofagin muodot ovat varmasti insinöörin, eivät arkkitehdin kynästä. Oudolla tavalla tunsin kyllä jonkinlaista kunnioitusta tuota mökkiä kohtaan. Oppaan mukanaan kantama mittari näyttää reaktoriytimestä kantautuvan gammasäteilyn nostavan säteilytason vain noin kaksinkertaiseksi verrattuna tasoon, jolle altistuu mannertenvälisellä lennolla. Toisaalta tiedän hapertuvan betoniseinän takana olevan massan sulanutta reaktoriydintä jonka vieressä saisi metallisen maun suuhunsa ja akuutin säteilysairauden muutamien minuuttien kuluessa. Säteilyn näkymättömyys lienee yksi syy, miksi se ja siihen liittyvä ydinenergia niin nostattavat tunteita.

IMG_1646
Alkuperäinen sarkofagi

IMG_1644
Njet problem

Vieressä rakenteilla ollut uusi suojarakennus yllätti koollaan. Ei ihme, että rakentamiseen kului vuosia ja puolitoista miljardia euroa. Toinen yllätys olivat kesken jääneet reaktoriyksiköt 5 ja 6, joista en ollut kuullut ennen Tsernobyliin matkustamista. Niiden ympärillä oleva nosturiviidakko oli 2013 alkanut harvenemaan – ruoste oli tehnyt tehtävänsä ja ensimmäiset pilkit olivat jo kaatuneet.

IMG_1640
Puolentoista miljardin kupu. Pitäisi kestämän 100 vuotta.

IMG_1627
Reaktoreiden 5 ja 6 työmaa. Ei tule valmista. Näihin verrattuna Olkiluoto kolmosessa valmista tulee suorastaan hätäseen!

Voimalaitokselta ajettiin viereiseen Pripyatin kaupunkiin, jossa kuuluisat ”Tsernobyl” -valokuvat on itse asiassa otettu. Matkalla ohitetaan säteilyn aikanaan punaiseksi muuttama metsä, jota ei nykyään erota normaalista metsästä. Tälle välille jää joitain säteily ”hot spotteja”, joten kuulemma ei ole suotavaa pysähtyä ihmettelemään maisemia enempää. Pripyat rakennettiin voimalan työntekijöitä varten. Työntekijöiksi valikoitiin mallikelpoisia neuvostokansalaisia ja heille rakennettiin ihanteellinen neuvostokaupunki betonielementeistä. Rakennuksiin sisälle meneminen oli kielletty 2012, kun ensimmäiset olivat alkaneet romahdella. Tämä ei tietenkään ollut mikään ongelma, opas totesi ykskantaan, että ”Tottakai me tiedämme mitkä ovat turvallisia ja mitkä eivät” ja niin sitä käytiin montaa ihmettelemässä. Aika Pripyatissa ei valitettavasti täysin ole pysähtynyt. Kaupungin puhdistajat, vartijat ja varkaat ovat vieneet mukanaan rahanarvoisia asioita, jotka pystyy helpohkosti puhdistamaan mahdollisesta radioaktiivusuudesta. Täten esimerkiksi kaikki liikennemerkit sekä kaivonkannet ja suurin osa lämmityspattereista on varastettu metalliromuksi. Samasta syystä taitavat puuttua isot ikkunapinnat kulttuuripalatsista, olisivatko olleet alunperin alumiinipuitteissa.

IMG_1651
Pripyat. Neuvostoliitossa kurjuutta piilotettiin muun muassa yliampuvien kaupunginnimikylttien ja varsin taiteellisten bussipysäkkien taakse. Bussipysäkeistä on kirjoitettu oikein kirjakin, suosittelen.

IMG_1711
Taustalla hotelli ”Polissja”

IMG_1668
Kulttuuritalo ”Energetik”

IMG_1670
Marmorit / kaakelit ovat löytäneet uuden omistajan. Mahtaa jollakulla olla oikein säteilevän hieno kylppäri?

IMG_1671
Harvinaisuus. Patteri jota ei ole varastettu.

IMG_1675
”Komsomol – agitaatiomatka – Ukrainan komsomolit” ”Opiskele, opiskele, opiskele. V I Lenin”

IMG_1702
Samaa huttua joka paikassa.

IMG_1684
Pripjatin tunnetuimpia näkyjä. Maailmanpyörä, joka ei koskaan ehtinyt käyttöön.

IMG_1689 net
Hotspotit ovat oppaalla hyvin tiedossa.

IMG_1687
Päästiin 80 mikrosievertin annosnopeuden yli.

IMG_1690

 

IMG_1745
Neuvostoestetiikkaa koulun muodossa

IMG_1744
Rauhan valtakunnassa kukaan ei ollut liian nuori olemaan sotapropagandan kohteena. Valitettavasti nykyvenäjä toimii samalla tavalla.

IMG_1746
Propagandan lisäksi pitää toki harjoittaa fyysistä kuntoa

IMG_1754
Halkileikkaus koulunkäynnistä

IMG_1751
Karl Marxin pärstän lisäksi seinältä löytyy taulu joka on otsikoitu ”Puolueen propagandatekniikka”

IMG_1715

IMG_1798
Patteri on kierrätetty

IMG_1803

 

IMG_1822

IMG_1733 (2)
”Tietämyksen laatu tänään – työn tehokkuus huomenna!” ”Neuvostoliiton kansalaisilla on oikeus koulutukseen” Teoriassa homma oli siis hallussa.

IMG_1778 (2)
Välillä piti työntää volkkari käyntiin

IMG_1843
Lounas ennen paluumatkaa

Päivä Tsernobylissä oli oikein mielenkiintoinen. Omaa kantaani ydinvoimaan se ei muuttanut. Ydinvoima on mielestäni edelleenkin järkevä tapa sähkön tuottamiseen, yhtenä osana vähähiilidioksidipäästöistä tuotantopalettia. Jos modernit ydinvoimalat pitäisi kieltää sen perusteella, mitä tapahtui Tsernobylissä, niin samalla logiikalla ruotsinlauttojen liikennöinti pitää kieltää koska Titanic.

Ikku

Nro 2 – Napier ilman Art Decoa

Suunnitelma ”Ensin Faraday centreen ja katsotaan sitten mitä tästä tulee” toteutui täysimääräisesti. Pari tuntia ainoassa suunnitellussa kohteessa, kolme varttia isolla merenrannan leikkikentällä, pööpöilyä pitkin rantaa ja pari tuntia Mata peakilla ja siinähän se päivä sitten olikin. Art Decoilu jätettiin seuraavaan päivään, jos siihenkään.

703A6745
Kohde toimii kaupungin vanhan varavoimalaitoksen rakennuksessa

Faraday centre on ihan lysti paikka tunniksi tai pariksi. Sekoitus kotiseutumuseota ja Heurekan tiedepuistoa pienessä mittakaavassa. Löytyy mekaanista automaattipianoa, höyrykoneita, van den Graaffin generaattori ja muita sähködemonstraatiolaitteita yms. joita sai käyttää ja tutkia. Lapsille hämmentäviä laitteita olivat lisäksi mekaaninen kirjoituskone ja numeronvalintakiekoilla varustetut puhelimet, joilla pystyi soittelemaan toisilleen.

703A6716
Kuvaan pääsivät myös kuvaajan varpaat

703A6732
Näkyvissä mm. valokuvausosasto, lentokoneen pienoismalli, kirkonkellot joita sai soittaa, vanhoja maamoottoreita, hevostalli, puhelinkoppi ja ruumisvankkurit

Napierin merannalla viettäisi pidemmänkin aikaa. Rantaviiva on otettu fiksusti käyttöön – keskustan lähellä on ainakin todella iso leikkipuisto, skeitti-/potkulautapuisto, pieni puutarha, koripallokenttä, polkupyörä/potkulautavuokraamo, jäätelöravintola, minigolfrata ja väleissä 2 tunnin parkkipaikkoja. Keskustasta Hastingsiin suunnatessa rannan vieressä oli nurmialueita ja ilmaisia matkailuautopaikkoja. Lapsille riitti ”parkouraamis” -vaihtoehtoja yllinkyllin, olisivat viihtyneet näissä maisemissa vaikka koko päivän.

703A6749

703A6750

703A6752

703A6753

703A6756

Ranta ja sieltä lähtevät reitit olisivat ihanteellisia polkupyörällä tutkittaviksi ja polkupyörävuokraamoita olisi ollut tyrkyllä useampiakin. Tähän aikaan vuodesta ei ollut suurempaa ryysistä – paitsi jäätelöostoksille sai nytkin jonottaa. Minkähänlainen ryysis mahtaakaan olla tammi-helmikuussa – en halua ottaa siitä itse selvää.

Puolen tunnin ajomatkan päässä Hastingsissa sijaitsevan Mata peakin suhteen ei ollut suurempia odotuksia, mutta kun nyt kerta joku nyppylä on tarjolla johon voi ajaa autolla suoraan huipulle asti, niin toki sinne piti mennä. Odotukset ylittyivätkin sitten reilusti, hienot maisemat ja tarjolla olisi komeita kävely- ja maastopyöräreittejä. Aivan huippua lukuunottamatta jyrkänteitä ei ole aidattu, ihan villien ja vallattomien kakaroiden kanssa ei kannata kävelyreiteille lähteä. Lapset löysivät kiveltä kivelle -hyppelykohteiden lisäksi fossiilinjämiä kalkkikivestä ja pari tuntia meni täälläkin huomaamatta.

703A6783

703A6795

703A6784
Ramppi on liitovarjoilijoiden lähtöpaikka

Illan viimeinen akrobatia olikin valmistaa illallinen tarjolla olleessa ”minikeittiössä”. Jauhelihakastikkeen saa värkättyä sähköpadassa, nuudelit vedenkeittimen ja uunivuoan avulla ja rapeana vihreänä komponenttina toimi neljännes puolikkaasta kurkusta per nokka.

703A6833
Enter a caption

Päivän jäljiltä Napierista jäi erittäin positiivinen ensivaikutelma. Siisti, kohtuu kompakti kylä, kauniilla paikalla merenrannassa.

Ikku

Päivä 1 – muta kuplii

A lähti koulutukseen to – ma ja minä totesin etten kodin seinien hidasta päälle kaatumista jää lasten kanssa katselemaan, vaan suunnattiin pienelle road tripille. Rotovegasin turistirysät ohitettiin valtatietä myöten, ennen kuin pysähdyttiin Rainbow Mountain Scenic Reserven piknikpaikalle syömään eväitä. Tarjolla olisi ollut hauskannäköinen kävely vuoren huipulle (743 m) katselemaan maisemia, mutta varsinkin viisivuotias oli  lämpimässä (+23 C) kelissä sen verran tahmealla tahdilla liikkeellä, että tyydyttiin kävelemään vain pari kilometriä luontopolkua suuntaansa edestakaisin. Vuoren huipun yli menee myös hieman haasteellisen oloinen maastopyöräreitti, jolle täytyy palata joskus myöhemmin.

703A6641
Rainbow mountainille vievän polun alkupäässä on riski viheryliannostuksesta.

Tällä puolella Rotoruaa muta kuplii, geysirit ruiskivat ja höyryävät ja kuuma vesi virtaa vähän joka puolella. Erilaisia maksullisia turistihoukutuksia teeman ympäriltä on puolen tusinaa puolen tunnin ajomatkan sisällä. Kakanhajua pääsee haistelemaan ja itseensä tartuttamaan myös ilmaiseksi. Waiotapun mud poolsilla kuplimista voi nähdä sen verran kun mudan pulputtamista kuvittelisin normaalin ihmisen nyt kaipaavan. Kerosene Creekin joessa taas pääsee vapaasti pulikoimaan kuumassa ja rikinkatkuisessa vedessä.

Vasta jälkeenpäin netistä tutkaillessa huomasin, että ihan lähellä olisi ollut kehutuin näistä ilmaispolskimiskohteista eli Hot ’n Cold. Etukäteen työkaverin kehuma paikka ei ole enää mikään ”vain paikallisten tuntema salaisuus,” mutta silti kohtuurauhallinen. Nimensä mukaisesti kylmä ja kuuma virta kohtaavat ja itselleen voi hakea sopivanlämpöisen paikan. Miinuksena näissä kaikissa epäkaupallisissa kohteissa on, että tarjolla ei ole suihkua – haju ja mahdollinen muta jäävät mukaan kohottamaan matkan tunnelmaa seuraavaan majapaikkaan / suihkuun asti.

703A6663
Waiotapu mud pools

703A6647
Kerosene creek. Lutraamassa vain turisteja.

703A6658
Arataki-hunajatehtaan julkisivu

703A6659
Julkisivun takana todellisuus

703A6655
”Benny bee” maskotin takapuoli

Taupo ohitettiin samalla tekniikalla kuin Rotorua, jonka jälkeen edessä oli 140 km valtatietä 5 Napieriin. Tämä väli stubattuna, eli kolmella pointilla:

  • 130 km ilman tankkausmahdollisuutta ja muutenkin vähillä palveluilla. Pari kahvilaa (joista toinen auki) ja yksi varsin vinkeän näköinen ”taverna”.
  • Opepe Bush historic reservessä tarjolla jaloittelumahdollisuus – vaihtoehtoina kymmenen minuutin, puolen tunnin ja tunnin kävelylenkit
  • Maisemien ihailua ilman kävelemistä voi harrastaa Waipunga fallsilla (näköalapaikalle suoraan autolla) ja valtatien loppupäässä auton ikkunasta ennen ja jälkeen Titiokuran solan (739 m)

703A6676
Miksi kävellä polkua, kun on mahdollisuus tasapainoillakin?

Rotorua – Taupo – Napier valtatiet ovat kaikki hyväkuntoisia, suorahkoja ja matka sujuu nopeasti. Pysähdyksistä jouhtuen Napieriin saavuttiin kuitenkin vasta illan koittaessa, aikaa oli hakea marketista ilta- ja aamupala-aineet ja asettua taloksi AirBNB majoitukseen. Napierin tunnelmista lisää tarinan osassa 3.

Ikku