Lähialuepyöräilyä

Ensialkuun ei pätkääkään kiinnostanut lähteä valtateitä myöten ajamaan polkupyörällä minnekään. Kapeat ja mutkaiset tiet, yhdistettynä 100 km/h yleisrajoitukseen ja reikäpäisiin kuskeihin kun ovat huono yhdistelmä. Pikkuhiljaa tähänkin on tottunut, tai ehkä pikemminkin turtunut ja on tullut tehtyä muutama 40 – 60 km lenkki puikkelehtien erityyppisiä teitä myöten maisemia katsellen.

20191020_153101
Puusaniainen on lasketellut tielle

Peruskartalta löytyy kaikenlaisia pikkuteitä, mutta toisin kuin Suomessa – tien näkyminen kartalla ei tarkoita sitä, että sillä saisi ajaa. Tällaisia ”paper road” nimellä kutsuttuja teitä on paljon ja ilmeisesti useammasta syystä. Maanviljelijät pelkäävät eläin- ja kasvitautien leviämistä ja siksi kaikentyyppisten maatilojen läpi menevät pikkutiet ovat porteilla suljettuja. Täkäläisessä lainsäädännössä hieman omituisesti maanomistaja on vastuussa alueella liikkuville sattuvista onnettomuuksista, jonka vuoksi metsänomistajat eivät myöskään halua liikkujia alueilleen. Jos maastopyörailija teloo itsensa poluilla tai tukkirekan kanssa, tulisi korvausvastuu maanomistajalle. Täten on varsin ymmärrettävää, että riski hallitaan yksinkertaisimmalla tavalla, eli kieltämällä alueella liikkuminen. Varkauksien pelko yhdistää kaikkia omistajia ja asukkaita – varkaiden suosimia kohteita ovat ainakin mönkijät, työkalut ja lava-autot.

Ennen ei ollut yhtä rajoitettua ja työkavereilta saakin vinkkejä missä silloin käytiin maastopyöräilemässä. Nyt en tietenkään käynyt kokeilemassa yhtä mainituista reiteistä. Se kun olisi vaatinut yhden lukitun portin yli kiipeämisen ja toisen kiertämisen. Metsäplantaasilla sijaitsevalta harjanteelta poispääseminen olisi varsinkin ollut hankalaa – yli kiivettäviä portteja olisi ollut kolme ja lisäksi yksi aita jonka läpi olisi pitänyt pujottautua.

703A9323 net

703A9307 net

Hupia siksakpyöräilyn aikana tuottavat maisemien lisäksi esimerkiksi perässä juokseva irtokoiralauma ja pihateiden risteyksissä olevat varoituskyltit – ”No jehovas witnesses”, ”If you can read this, you are in range” ja ”I have two bullets left and only one will be used as a warning shot”.

Pyöräilykilometrejä tulee nyt keskimäärin 500 kuussa, kun pelkkä työmatka tuo 25 – 29 km päivässä reittivalinnasta riippuen. Nousua näissä maastoissa näyttää tulevan reilut 100 metriä per jokainen poljettu 10 km. Ei olekaan yllättävää, että reiden ympärysmitta tuntuu olevan kasvussa.

Ikku

703A9301 net

 

20191102_121639
Takapakka ja -vaihtaja ovat kestäneet jo yli 10.000 km. Ketju on sen sijaan vain 2500 km vanha

Kuuden jalan polkua kohden

Pitkään oli ollut takaraivossa lähteä tutkimaan ”Six foot trackin” alkupäätä maastopyörällä. Polku rakennettiin alunperin vuonna 1925 Tawhanan ja Maungapohatun välille. Maungapohatu oli Rua Tapunui Kenanan – joka omasta mielestään oli ainakin profeetta, Jeesuksen maoriveli ja Te Kootin seuraaja – perustama ”vapahduksen kaupunki”, josta oli tarkoitus tehdä raamatullisen Jerusalemin kopio. Kuten tälläisissä utopioissa aina, homma ei mennyt niin sanotusti putkeen eikä parhaimmillaan 500 hengen taajamasta jälkipolville ihmeteltäväksi montaa rakennusta ole jäänyt. Leveytensä mukaan (six foot, noin 1,8 metriä) nimetty polku on myös päässyt vähäisen kunnossapidon vuoksi huonoon kuntoon. Työkaverini on sen vuosia sitten ajanut päästä päähän maastopyörällä, mutta nyt pitkiä pätkiä reitistä on kulkukevottomana maanvyörymien vuoksi – nämä osuudet pitää kiertää joko eri polkua tai sitten jokea myöten kävellen. Maastopyörästä ei nykypäivänä koko reitin kulkijalle olisi näin ollen kuin haittaa.

Yön yli vaellukselle sopivaa ajankohtaa odotellessa kävin sunnuntaina tyttären kanssa vähän vilkaisemassa reitin alkua. Automatka on jo omanlaisensa hupi, Te Pakaun eli ”8 eekkerin” leiripaikalle päästäkseen on ajettava 30 kilometriä Matahin laaksossa yhä kapeammaksi ja mutkaisemmaksi muuttuvaa tietä. Leiripaikalta eteenpäin autolla eteneminen vaatisi maanomistajan luvan, pieni tutkimusretki osoitti lisäksi, että autoltakin olisi vaadittu hieman enemmän kuin Premacylla olisi ollut tarjota.

703A9259 net

Toinen omanlaisensa hupi ovat alueen asukkaat. Ngai Tuhoe -heimo on tunnettu eräänä parhaiten maori-identiteettinsä säilyttäneistä ja varsin omanarvontuntoisena. Yli 60 % heimon jäsenistä puhuu edelleen maoria ja toisin kuin monella muulla alueella Uudessa-Seelannissa, täälläpäin kuulee maorien käyttävän omaa kieltään normaalissa arjessa. Osa Te Urewaran alueen asukkaista ei myöskään ole mitenkään innostunut heimoon kuulumattomien siellä vierailuista. Useammasta suunnasta kuuluu kommentteja, että Waikaremoanan ”Great walk” kannattaa käydä kävelemässä nyt, ”kun sinne vielä pääsee” – sen jälkeen kun Te Urewera palautettiin Tuhoe -hallintaan, on siellä lomailua ja retkeilyä vaikeutettu jatkuvasti. Oma lukunsa ovat puiston itäosan reitit, jopa DOC varoittaa virallisilla nettisivuillaan, ettei autoja voi turvallisesti jättää pysäköintialueille.

703A9256 net
”Tuhoe valtio”. Koitetaan tässä kertoa, että tulet nyt meidän maille.
703A9230 net
Toiseksi viimeisen virkkeen munkkilatina on varsin vaikeaselkoista ja viimeisen lauseen ”appropriate channels” jää vain hieman epäselväksi.
703A9231 net
Vasemmalta menee alkuperäinen tie, jolle maanomistajat rakensivat barrikadin. Se, oliko kyseessä joku oikea närästys  liikenteestä vai vain yritys saada kiristettyä kaupungilta rahallinen korvaus ”tienkäyttöoikeudesta” jää arvattavaksi. Kaupunki ratkaisi ongelman rakentamalla toisen tien tontin reunan ympäri. Satunnaista matkailijaa suositellaan käyttämään oikeaa haaraa.
703A9253 net
Maraet ovat tällä alueella lukuisia ja hyväkuntoisia
703A9242 net
En tiedä mikä on syynä, mutta moneen pihaan on kerättynä ”käytöstä poistunutta” autokantaa enemmänkin. Harvemmin näin siistissä rivissä.
703A9222 net
”Tie suljettu” -kyltistä kannattaa täällä välittää juuri niin paljon, kuin muistakin kielloista tai ohjeista. Eli suhtaudu siihen toiveena/ehdotuksena, jonka voit kuitenkin lähtökohtaisesti jättää huomiotta tai ainakin siitä voi neuvotella. Tämäkin kyltti huomattiin vasta paluumatkalla, tietyömaa oli tullut valmiiksi, mutta kylttiä ei kukaan ollut viitsinyt korjata talteen.
703A9149 net
Te Pakaulla ei ollut tungosta.
703A9218 net
Jos tulet autolla tälle sillalle, olet juuri missannut leiripaikan risteyksen. Peruuta 100 metriä kulkematta lähtöruudun kautta.

Henkilöauton matka Te Pakaun jälkeen olisi katkennut jo parin kilometrin jälkeen Otapukawan purouomaan. Pienen kahlauksen jälkeen matka eteni sumuisissa maisemissa laidunaukean yli Paeatotaran purolle asti, josta sitten käännyimme takaisin. Puro oli kuluttanut polun pois, jättäen jäljelle noin 3 metriä korkean pystysuoran seinämän jonka molemmin puolin rehotti riittävästi karhunvatukkaa, ettei helppoa tapaa kiertää estettä ollut. Ainoa tapa olisi ollut palata jonkun verran takaisinpäin, jotta olisi päässyt joenuoman kautta kävelemään puronuomaan ja sitä pitkin takaisin polulle. Tähän ei pyörien kanssa intoa riittänyt ja tällä kertaa Tawhanaan, josta varsinainen six foot track alkaa, jäi vielä matkaa reilut viisi kilometriä. En osaa selittää, mikä juuri tällaisessa luonnossa viehättää, mutta kiinnostus palata tänne yön, tai useamman, vaellukselle vain kasvoi. Tai no sen ainakin tiedän, että haluan vaeltaa hiljaisuudessa, johon eivät satunnaiset retkeilijät eksy ja kokea herätyksen keskellä-ei-mitään teltassa lintujen lauluun. No, onhan siinä syytä riittävästi.

703A9151 net
Tie jatkuu kuvan vasemmassa reunassa. Käden osoittamassa suunnassa Taurangajoki.
703A9186 net
Te Ureweran maaston rikkonaisuuden ja jyrkkien vuorenrinteiden vuoksi moni vaellusreitti kulkee pitkiä osuuksia jokiuomia myöten. Nämä reitit eivät ole sateiseen aikaan kuljettavissa.

703A9157 net

703A9182 net

703A9177 net
Ngai Tuhoe heimolla on myös lisänimi Nga Tamariki o te Kohu eli ”sumun lapset”.

703A9166 net

703A9173 net
Tästä käännyttiin takaisin tällä kertaa.

Paluumatkalla pysähdyttiin Taneatuassa ostamassa jäätelöt ja ottamassa turistivalokuva poltetusta poliisiasemasta.

 

 

20191005_141153
Taneatuan poliisiasema.
703A9264 net
Taneatuan virkeä liikekeskusta. Kaupan edessä notkunut ystävällinen mies kyseli tatuointieni taustoja ja jostain syystä sanoi niiden tekevän minut pelottavan (”scary”) näköiseksi. Noin ehkä viimeinen kommentti, jota olisi tässä ympäristössä itsestäni odottanut…

Ikku

Redwoods revisited

Koitti vihdoin se lauantai, kun oli mahdollista lähteä testaamaan minkälaista on ajaa Redwoodsin reittejä täysjoustomaastopyörällä – ja hauskaahan se oli. Vauhti kasvoi myös, mutta tällä kertaa ei tullut tutustuttua maan kamaraan lähemmin, kuten ensimmäisellä reissulla pari kertaa.

Edellisestä reissusta viisastuneena aloitin aamun bussikyydillä ylös. Päätöstä helpotti, kun koivet ovat olleet pari-kolme viimeistä viikkoa koko ajan enemmän tai vähemmän jumissa päivittäisen työmatkapyöräilyn pituuden (ja nousumetrien) kasvun vuoksi. Aamun Rotoruaan autoilun ja bussikyydin jäljiltä oli vähän uninen olo, mutta se kyllä karisi ja aamurähmät katosivat viimassa silmistä, kun laskettelin ”Eagle vs Shark:n” alas. On grade 3 reitiksi aika railakas, mutta mukava siitä huolimatta.

703A8433 net
Tikitapu eli Blue lake. Kuulemma puhdas, hyvä vesi ja kartan mukaan uimaranta ja kahvio vähän edempänä.

Seuraavat ”Tangaroamihi” ja ”Te Kotukutuku” olivat grade 2:sia, mutta nekään eivät olleet mitenkään tylsiä vaan väliin osui varsin nopeita pätkiä. Bonuksena muutamissa kohdin kotoperäistäkin metsää ja näkymät kahdelle eri järvelle. Tämän jälkeen oli alkuperäinen tarkoitukseni polkaista ”Taura:n” kautta takaisin bussille ja sillä mäen huipulle, mutta reitti olikin suljettuna hakkuiden vuoksi.

703A8436 net
Helppo pätkä ”Tangaroamihi” reittiä ja ikivihreää metsää
703A8450 net
Rotokakahi eli Green lake. Palautettu paikallisen heimon (iwi) haltuun ja on pyhä (tapu), uiminen, kalastaminen ja veden juominen on kielletty. Kuvassa näkyvää Motutawan saarta on aikoinaan käytetty hautausmaana, mukaanlukien kuuluisiakin päälliköitä

Enempiä ihmettelemättä Plan B toteutukseen ja lihasvoimalla 350 metriä ylös Moerangi rd:ia ”Timewarpi:a”. Pienen maisemien ihailun jälkeen hiellä ja tuskalla hankittu potentiaalienergia muuttui vauhdiksi ja kuumiksi jarrulevyiksi ”Split enz – Pondy new – Rollercoaster – Old chevy” -kombinaatiolla. Kaikki ovat grade 3:sia, ensimmäinen käytännössä pelkkää alamäkeä, kaksi seuraavaa alamäkivoittoisia, mutta viimeinen käy jo hyvästä reenistä itsessään, vaihtelevasti ylös ja alas.

703A8459 net
Kiitos maisemasta kuuluu avohakkuulle
703A8472 net
Duck pond
703A8477 net
1990 -luvun alkuun asti Rotoruan kaupungin jätevedet laskettiin Rotorua-järveen. Tämä yhdistettynä maatalouden päästöihin johti Suomessakin niin tuttuun järven rehevöitymiseen ja sinileväongelmaan. Koska purkuputkelle ei saatu lupaa (paikalliset heimot voivat torpata lähes minkä tahansa projektin vedoten Waitangin sopimukseen), niin ratkaisuksi tuli ruiskuttaa jätevedenpuhdistamolta tuleva vesi Redwoodsin metsään. Ei kannata siis eksyä 15 metriä kauemmas reiteiltä, jollei halua kultaista suihkua.
703A8478 net
Harva säiliö on näin kaunis

Grade 2 ”The dipper” ja ”Tahi” sopivat päivän kevyeksi päätökseksi. Päivänvaloa olisi vielä riittänyt, mutta 35 km oli tällä kertaa ihan tarpeeksi.

703A8485 net
Palvelut ovat rajalliset, mutta riittävät – WC:t, suihkut, vasta aukeamassa oleva pikku kylpylä sekä kuvassa näkyvät pyörävuokraamo, infopiste / varustekauppa ja hyvä, muttei edes pahanhintainen kahvio.

Ikku

11 – 18. Rotorua pari kuukautta sitten

Tämä Rotoruan reissu tuli siinä mielessä kalliiksi, että kokeillut maastopyöräreitit johtivat pakottavaan tarpeeseen hankkia elämäni ensimmäinen täysjoustomaastopyörä. Sitä pääsen toivottavasti ensi viikonloppuna kokeilemaan Redwoodsissa, siihen saakka täytyy tyytyä peruskunnon kohottamiseen työmatkapyöräilyllä vanhalla jäykkäperällä. Muuton jälkeen matkaa töihin on ollut 12,5 tai 14,5 km suuntaansa reittivaihdoehdosta riippuen – nousua tulee kummassakin yli 150 metriä, joten on ollut tässä ensimmäisten parin viikon jälkeen reidet vähän jumissa.

20190603_103632
Maisema Maunga Kakaremealta Taupoa ja Ruapehua kohden. Viime viikkoina on tullut jonkun verran lisää lunta vuorten päälle, tänä vuonna on Ruapehullakin kuulemma ollut ihan kohtuullinen laskettelukausi.
20190603_103958
Maisema toiseen suuntaan. Ylellä oli tänään juttu Uuden-Seelannin sukupuuttoon kuolleista ja kuolemassa olevista lintulajeista. Tämä – monen mielestä kaunis – näkymä on suoraan alkuperäisten eläinlajien hävittämisen ohjekirjasta (jos sellaisen joku kirjoittaisi). Alkuperäisen metsän tilalla on pelkkiä vieraslajeja – Euroopasta tuotuja ruoholajeja laiduntamiseen ja Kaliforniasta kotoisin olevaa Montereynmäntyä plantaasina. No on tuossa etualalla muutama kotoperäinenkin puska.
20190603_123823
Ulkomailla ehtii monesti yllättyä siitä, mitä minkäkin kaupan valikoimiin kuuluu. Perussärkylääkkeet saa ruokakaupasta ja isommasta apteekista taasen voi löytää vaikkapa pyykinpesuainetta, höpö-höpö homeopatiaa tai vaatteita. Puutarhamyymälöissä on usein kahvila, välillä hyväkin.
20190603_123916
Puutarhamyymälöistä puheen ollen – ne ovat täällä parempi bisnes kuin Suomessa, kun kasvukausi on ympärivuotinen.
20190603_124847
Redwoodsissa ei hyvällä kelillä tarvitse olla yksin. Onneksi tungos rajoittuu parkkipaikalle ja huipulle vievään bussiin – reittien runsaus pitää huolen siitä, että varsinkin kauempana parkkipaikoista olevilla alueilla saa kyllä pyöräillä rauhassa omaa vauhtiaan. Tunnelma muistuttaa laskettelukeskuksen vastaavaa, vain rinnebaarit puuttuvat.
20190603_134436
Vielä on 120 km reittejä ajamatta. Mustille (grade 5) tosin en aiokaan ja grade 4:kin menen vain jos niiden välttäminen aiheuttaa liian pitkän mutkan siirtyessä pisteestä A pisteeseen B.
20190603_142556
Näille hyppy-grade-nelosille en mene vaikka pitäisi kiertää pitkäkin lenkki ympäri

Ikku

 

 

 

Maunga Kakaramea ja Whakarewarewan reitit maastopyörällä

Kuningattaren alamaisilleen jalosti suoman pitkän viikonlopun viimeisenä päivänä oli aika vaihteeksi käydä tutkimassa uusia maastopyöräuria. Parin päivän ajan oli tuullut tukevasti etelästäpäin ja kelit olivat sen mukaiset, eli paikallisella mittapuulla kylmät. Rotoruaa kohti ajellessa usva oli paikoitellen paksua ja aamuauringon säteet sulattivat yöllä muodostunutta kuuraa pois.

703A7700

703A7698
Aurinko sulattaa pienen kuuran nopeasti
703A7709
Kun ruskaa löytyy vain yhden puun verran, niin se erottuu kivasti

Maunga Kakaramean eli Rainbow Mountainin huipun kautta vievä maastopyöräreitti on määritelty kuuluvaksi yhdestä viiteen ulottuvan asteikon tasolle neljä. Aamupäivän hikoilu ja sydämentykytykset täällä ja iltapäivän läheltäpititilanteet Redwoodsissa selkeyttivät oman tasoni näiden reittien suhteen. Kolmostasonreittejä on kiva rallatella menemään, ylämäet selviää polkemalla, välillä voi olla sujuvia tasaisia polvelevia pätkiä, alamäet ovat mäkiä, eivätkä suoria pudotuksia ja hypyt ovat joko inhimillisiä tai ne voi kiertää. Eli kaiken kaikkiaan näistä reiteistä minä voin nauttia. Nelostasolla kaikkeen tulee kulmakerrointa lisää. Ylämäkiä ei jaksa polkea ylös ja alamäkiä ei uskalla laske alas. ”Tasaisella” osalla vastaan voi tulla polun yli poikittain olevia puunrunkoja tai ihan vaan puolen metrin korkuisia pystysuoria portaita ylös tai metrin pystysuoria pudotuksia alas. Olen oppinut, että jos reittikuvauksen maastopyöräjärgonissa on sana ”tekninen”, niin viitataan edellämainittuihin piirteisiin. Nelostason reittien hyppyreitä en ole edes uskaltanut kokeilla. Tällaisen reitin voin läpi räpiköidä jos se osuu järkevimmäksi siirtymätaipaleeksi matkalla johonkin kiinnostavaan paikkaan, mutta vitostason reittejä minulla ei ole aikomustakaan testata.

Tästä takaisin Maunga Kakarameaan – taisin enemmän työntää munamankelia mäen päälle, kuin polkea. Näkymät huipulta olivat kyllä mainiot, erityisesti Mt Ruapehun suuntaan. Yksittäisten kuumien lähteiden ja geotermisten voimaloiden höyrypatsaat, Ohaakin geotermisen voimalan jäähdytystorni, Mt Tauhara ja Taupon lähteltä nousevat höyrypilvet erottuivat hienosti. Alamäki oli ensimmäisen puolikkaan verran selviytymistaistelua – sama olo kuin sukset jalassa jäisellä mustalla rinteellä, mutta jälkimmäinen puolikas oli ihan mukava. Ruuhkaa ei reitillä ollut, tapasin kolmen kävelijän ja kolmen pyöräilijän joukot. Yhdeltä pyöräilijöistä oli mennyt satula rikki, kun oli tullut hypyn alas ”palleilleen” liian kovaa. Oltiin yhtä mieltä siitä, että oli toki parempi että meni ennemmin satula kuin pallit rikki.

703A7730
Suoraan edessä Mt Tauhara Tapon kupeessa. Taustalla lumihuippuja, korkeimpana niistä Mt Ruapehu
703A7757
Puupeltoa ja avohakkuita aivan turistikohteiden vieressä sulassa sovussa.
20190603_123823
Pro tip. Puutarhamyymälöistä löytää välillä aivan erinomaisia kahviloita.

Puolen tunnin moottorimarssin päästä löytyi päivän pääkohde, Redwoodsin eli Whakarewarewan metsän, maastopyörämekka. Tarjolla on kompaktilla alueella yli 150 km reittejä joka tasolle ja makuun. Pyörävuokraamoita, kahviloita ja mäkeä ylös alas sukkuloivia busseja on tarjolla useampia. Tunnelma oli vähän vastaava kuin laskettelukeskuksessa hiihtoloma-aikaan, vain rinnebaarit ja pyöräilykenkätanssit puuttuivat.

703A7830
Bussit ja pyörätrailerit olivat täynnä koko päivän

Taas kerran piti saada ensin ottaa itse tuntumaa ensin, käyttämättä mitään helpottavaa bussikyytiä huipulle. Lopputuloksena oli 887 nousumetriä ja melkein 30 km aamupäivän 401 metrin ja vajaan yhdeksän kilometrin lisäksi ja meinasi tulla pimeä ennen kuin pääsin metsästä pois. Perse ja reidet suosittelivat yläpäälle, että ensi kerralla otettaisiin nöyrästi bussi ainakin ensimmäisellä rundilla ylös. Toinen kehuttu vaihtoehto olisi vuokrata sähköavusteinen maastopyörä, jolloin ei ole tarvetta jäädä jonottamaan sukkulabussille. Uusissa sähkö-MTB:ssä riittää kuuleman mukaan akku hyvin koko päiväksi ja potkua on niin paljon, että pyörällä voi auttaa kaverinkin mäen päälle.

Reiteistä Bunny Jugs 2, Paddy’s Run ja erityisesti Split Entz jäivät hauskoina mieleen. Yhdistetty vaellus- ja pyöräilyreitti Tuhoto Ariki on aika ahterista pyörällä. Sekä puuduttavan pitkä, että nelostason reittinä ”tekninen” elikkäs liian vaikea minulle.

703A7841
Split Entzin päältä on viimeisimpien hakkuiden jälkeen koko Whakarewarewan parhaat maisemat.

Screenshot_20190603-171959

Asteikolla ”turistivedätys – oikeasti käymisen arvoinen kohde”, päädyin tukevasti jälkimmäiseen, eli hieno kohde aktiivisille matkailijoille.

Ikku

Vähemmän ruutuaikaa ja enemmän ensiapuaikaa

Lauantaina lähdin aamusta lasten kanssa Onepun maastopyöräpuistoon tuttavaperheen ja niiden naapurin lapsen kanssa – kokoonpanona siis kolme aikuista ja 6 kpl 5 – 9 vuotiaita lapsia. Onepu oli vanhemmille lapsille jo entuudestaan tuttu, mutta nuoremmille uusi kokemus. Ikimuistoinen jopa.

Jonkun aikaa vietettiin leppoisissa hyppyreissä, ennen kuin lähdettiin pitkänä letkana ajamaan yhtä reiteistä läpi. Isoimmat kolme painelivat tuttua reittiä edellä, kolme nuorinta tulivat saatettuina perässä. Onnistui kuitenkin tuo meidän keskimmäinen saamaan turhan kovat vauhdit yhdessä alamäessä, jotka päättyivät hätääntymiseen ja kämmen edellä männyn kylkeen. Mänty voitti ja seuraava suunta olikin sairaala murtuneen käden kanssa.

Usein tässä tilanteessa siirryttäisiin voivotteluun ja hammasten kiristelyyn, eikä kenelläkään enää saisi olla ainakaan kivaa. Täällä taas ensin soitettiin ambulanssi ja kannoin potilaan parkkipaikalle. Vastaan tulleet ihmiset tarjosivat apua, mutta mitään voivottelua ei kuulunut. Tosin kuten A totesi myöhemmin – ei varmasti ollut ensimmäinen, eikä viimeinen, murtunut luu tuossakaan maastopyöräpuistossa. Muutkin ehtivät metsästä ulos ennen ambulanssin saapumista ja sitä odotellessa pienen sumplinnan jälkeen päädyttiin siihen, että loppuporukka jatkaa alkuperäisen suunnitelman mukaan Kaweraun hot poolseille ja minä hyppäisin potilaan kanssa lanssiin. Myöhempi arvonta autojen, pyörien ja lasten oikeisiin osoitteisiin saamiseen jätettiin ”hoituu sitten” osastoon. Paikalle osunut lääkäri Rotoruasta näytti näppärän kikan murtuneen käden tukemiseen (pyöräytä paidan helma ympäri ja kiristä) ja oli kaivelemassa autostaan särkylääkettä kun lanssi saapuikin jo paikalle.

20190518_142555 net
Ambulanssinkuljettajat ja molemmat tavatut lääkärit olivat hyviä lasten kanssa. Tosin potilaan huumori ei riittänyt vastaamaan kysymykseen ”Oh, you hit a tree? Was it bigger than you?”

Nyt on jokaisen lapsen kanssa kerran käyty ensiavussa – vanhimman kanssa Suomessa, nuorimman kanssa Australiassa ja nyt keskimmäisen kanssa täällä. Ambulanssia ei ole tarvittu kuin Suomessa ja täällä, joten niiden osalta vertailu jää vähän vajaaksi. St Johnin ambulanssipalvelusta jäi vain hyvää sanottavaa ja ilmeisesti ei edes tule maksamaan meille mitään kun tapaturmat Uuden Seelannin kansalaisille, pysyvän oleskeluluvan tai tiettyjen viisumikategorioiden omaaville korvaa ACC (accident compensation corporation). Turistille minimitaksa on 800 dollaria, joten tänne reissuun tulevalla kannattaa olla matkavakuutus voimassa.

Ensiapu toimi myöskin hyvin huomioonottaen, että kysessä oli lauantai-ilta. Meidän pikkusairaalassa ei ole päivystävää ortopedia, mutta Taurangan sairaalan ortopedi sattuu asumaan sairaalan vieressä ja saapui paikalle. Röntgenkuva näytti luun olevan poikki läheltä rannetta ja normaalisti olisi pitänyt lähteä Taurangaan kipsattavaksi, mutta ystävällinen ortopedi järjesteli niin että operaatio saatiin tehtyä meidän sairaalassa. Aikaa tietty kului odotellessa, kun välillä ensiapuun kärrättiin suuremmassa hädässä olevia potilaita, joten kaiken kaikkiaan sairaalareissussa kului noin kuusi tuntia. A oli ehtinyt jo meitä vastaan sairaalalle, joten paperitöiden ja odottelun ohessa ehdittiin muistella aiempia ensiapureissuja ja muuta aiheeseen liityvää. A oli ehtinyt vähän aiemmin lukea artikkelin, jossa oli todettu jotain sen suuntaista että ”ruudun aääressä vietetystä ajasta ei jää lapsille muistoja, muistot tulevat ulkoilusta ja muista aktiviteeteista”. Todettiin, että tämä päivä ainakin jää kaikille mieleen.

20190518_160809
Spot the problem.

Kipsausta odotellessa sain kyydin noutamaan auton, pyörät ja loput lapset kavereiden luota. Polkupyörää kattotelineelle kiinnittäessä hieman taas huvitti kun seurasi ympärillä pyörivää hulinaa – yksi järkkää pyöriään autotalliin, kaksi lasta pomppii trampoliinilla, kolme juoksee ympäri taloa ja tytärtään hakemaan tuleva naapuri huikkaa tullessaan että ”teidän koiranne kakkaa keskellä katua”. Normalna sanoisi venäläinen ja ihan normaalia täälläkin.

Kotona illan kruunasi vielä potilas oksentamalla juuri syömänsä särkylääkkeet sohvalle. No onneksi edessä ei ollut arkiaamu vaan sunnuntai ja euroviisut alkaen klo 07:00. Täältä tähän – Australia kaksitoista pistettä!

Ikku

Aurinko paistaa

Oli oikein miellyttävä päivä, aamulla töihin polkiessa alle 10 astetta, mutta päivällä lämpötila nousi 23 asteeseen. Huomisellekin lupaa 20 astetta, mutta myös vesisadetta. Nurmikko kasvaa näillä keleillä kohisten, leikkurin lykkiminen on jokaviikonloppuinen riemu.

Olen saanut yhdeksänvuotiaasta seuraa maastopyöräreiteille. Pari kunnioitettavaa yhdeksän kilometrin suoritusta on Onepun metsässä ajeltu. Kunnioitettavaa, varsinkin kun huomioonottaa, että kalustoksi on haettu Warehousen 149 dollarin 24” maastopyörä joka painaa yhtä paljon kuin minun 29 tuumaiseni. Täytyy jossain vaiheessa käydä hakemassa BikeBarnista vähän parempi ja kevyempi pyörä, kun tähän lajiin näyttää lapsella intoa riittävän.

703A5950
Aina ei jaksa polkea

Samalla reissulla ehdittiin tutkailla vaaleanpunaisia ja oransseja sieniä sekä Rotoiti järven vulkaanista rantasoraa.

703A5953
Fungi
703A5976
Rotoitin vulkaanista rantasoraa

Olutarvosteluissa jatkamme Tuatara-panimon Sauvinova single hop pale alen parissa. En ole pale ale oluttyyppin suurin ystävä noin yleisesti ottaen, mutta Sauvinova ei olekaan perin tavallisen pale ale. Maku on pirtsakkaan hedelmäinen ja raikas, eikä pale aleja joskus vaivaavasta tunkkaisuudesta ole tietoakaan. Kärkeen. Tätä 4,7 %:sta sai ainakin 2018 puolella myös isompien suomalaisten markettien hyllyistä.

703A6202
Tuatara Sauvinova. Virtahepojenkin suosittelema.

Ikku