Hitaita kilometrejä

Vanha vaellustotuus on, ettei matka tapa, vaan vauhti. Tasaisessa maastossa selkeillä poluilla kilometrejä kuitenkin karttuu reipasta tahtia. “Rajojen reittiä” tuli joskus lompsittua 50 kilometriä kahdessatoista tunnissa, kun ei yksistään kulkiessa taukoja juuri tule pidettyä. Sitten kun reitille osuu useampi sata vertikaalista metriä, puronuomassa kävelyä (pitkittäin ja poikittain) ja suunnistustarpeita, niin eivät karttakilometrit enää taitukaan yhtä liukkaasti.

Noita hitaita kilometrejä pääsin harjoittelemaan, kun sain vihdoinkin aikaiseksi suunnata yöretkelle Te Ureweraan. Lauantaina A ja lapset kävivät 50 km suuntaansa maisema-ajelulla Waimanan laaksossa ja minä pääsin aloittamaan etenemiseni “Lion’s hutilta” kohti itää ja Koaunuin autiotupaa seuraten “Seinä” -nimellä tunnettua reittiä. Ensimmäisen noin puolitoista kilometriä reitti seuraa Ngutuohan purouomaa, kunnes käännytään oikealle mäen rinnettä ylös. “The Wall track” nimi tulee tästä alkavasta osuudesta, jossa noustaan 400 metriä ylöspäin vajaan 1,5 km matkalla. Tämän jälkeen reitti rallatteleekin laskuvoittoisesti natiivilehtipuiden ja saniaisten katveessa – ikuiseen vihreyteen alkaa jo tottua, mutta silti niitä joku sata kertaa jo otettuja “saniainen edestä, saniainen takaa, iso puu makaa” -kuvia tuli taas otettua muistikortillinen.

Vasemmalta oikealle. Siniselle alueelle oli levitetty kolekalsiferolimyrkkysyöttejä possumien päiden menoksi
Siitä se lähtee, oranssi kolmio on ystäväsi
Purouomien kanssa saa ylävirtaan taapertaessa olla tarkkana. Nimimerkillä ”en lukenut karttaa, enkä tarkastanut suuntaa kompassilla, joten kävelin väärää puroa 700 metriä ylävirtaan”. Ja niin – kuvat hämäävät, nämä tulee otettua avoimista kohdista, ei niistä joissa aika kuluu kiipeillen kaatuneiden puiden yli ja ali ja etsiessä sopivan syvyistä kohtaa kulkea.
Kiitos Varusteleka. Skrama on näillä poluilla oiva työkalu ja Savotan rajajääkäri nyt vaan viimeisen päälle hyvä ja muuntuva reissurinkka.

Ihmisiä ei vastaan tullut koko päivänä ainuttakaan, mutta iloisiin pikkupossuihin törmäsin pieneen notkoon laskeutuessa, ne kun tonkivat maata kärsillään kymmenen metrin päässä. “Missä pikkupossu – siellä isopossu” sanoisi kunnon populisti, joten otin reippaasti muutaman taka-askeleen pään pyöriessä samalla pöllön lailla. Vihaista röhkintää alkoikin kuulua melkein samantien, mutta onneksi kello kahdestatoista (eikä kello kuudesta), joten aloin pontevalla suomenkielellä suosittelemaan possuille paikalta poistumista. Tästä seurasi ensin vain lisää vihaisen sian ääniä sekä kello kahdestatoista että nyt myös kello kolmesta, ennen kuin nämä pekonin esiasteet löysivät yhteisen kielen kanssani ja päättivät lähteä sorkkamäkeen. Loppumatka alamäkeen mökille sujui yllätyksittä – muutama peurasonni vielä huuteli kiimaansa, muuten ei hiljaisuutta rikkonut kuin tuuli ja lintujenlaulu.

Vajaaseen kymmeneen kilometriin – vajaan 8 km reitti plus yksi suunnistusvirhe – kului neljä tuntia ja Koaunuin 18 punkan autiotuvalle ehdin ruhtinaallisesti vartti ennen auringonlaskua. Olin pakannut varuiksi teltan matkaan, jos mökki sattuisi olemaan täynnä. Tämä osoittautui tarpeettomaksi, olin ainoana paikalla ja mökkikirjassakin edellinen kirjaus oli viikon takaa. Ilta oli sateettoman kylmän kuulas, joten virittelin nuotion pihalle ja vietin laatuaikaa Stephen Kotkinin Stalinin elämäkerran ensimmäisen osan kanssa kaikessa rauhassa.

Koaunui hut on isoimmasta päästä Te Ureweran tupia – vaihtelevat yleensä 6 ja 18 punkan välillä.
Kuvassa peura. Metsämies olisi saanut ammuttua fileet mökin pihaan.
Jos et äskeisestä sitä löytänyt, niin ehkä tästä sitten?
Romut levällään pitkin rappusia, kun kerta tilaa oli ja weetabixiä pakin kannesta.
Perussiisti mökki, kaasupulloa ja ulkona olevaa kaasuliettä en ole tällaisen ”standard” tuvan varustuksessa ennen nähnyt. Mahdollinen syy tähän on kuvan keskellä – vanha kamina on poistettu ja tupakirjassa lukee, että uusi on ”tulossa”. Ajankohdasta tai aikataulusta ei tosin ollut mainintaa.
Lukemista olisi ollut myös talon puolesta, muun muassa aikakauslehtiä vuodelta 2003, joissa käsiteltiin SARS -epidemiaa. Kuvaukset taudinkulusta ja hengityssuojaimien käytöstä eivät juurikaan poikenneet koronaviruksen vastaavista näin 17 vuotta myöhemmin.

Sunnuntaina nuotioaamukahvin nauttimisen jälkeen suuntasin mökiltä pois “Koaunui circuit” reittiä vastapäivään kiertäen, joka tarkoitti ensimmäisen kolme tuntia pääosin Waiiti-puron uomassa kävelemistä. Uoma kaartelee puolelta toiselle kalvaen itselleen uutta reittiä. Tämän vuoksi ulkokaarre on aina syvä ja jyrkkälaitainen, joten uoman poikki saa kahlata vähän väliä. Veden virtaaman ollessa nyt hyvin vähäinen tämä tarkoitti pääosin polvea myöten, hetkittäin puoleen reiteen asti kahlaamista. Neljän ja puolen tunnin ja vajaan 13 km jälkeen oli noutopisteessaä “Ogilvies” leiripaikalla. Tältä sunnuntaiajelulta oli jo jätetty lapset kotiin, olivat kuulemma olleet edellisen reissun jälkeen niin pahoinvoivia, ettei edes Macdonalds lounas ollut kiinnostanut (mutta eivät niin pahoinvoivia etteikö jäätelö olisi kelvannut).

Joskus vettä virtaa paljon enemmänkin. Reitti ei silloin ole kulkukelpoinen edes hevosella.
Tätä riitti kolmeksi tunniksi
Waiiti ja Kaharoa -purojen risteys. Vasemmalla pilkottaa metsästäjien leiri, oikealla kolme peuranpäätä puussa
Ogilivies camp site, eli vesivessa, muutama betoninen piknikpöytä ja nurmikon lyhyenä pitäviä hevosia.

Lystiä oli. Reisiin tosin sattuu näin maanantai-iltana edelleen, mutta sehän on ohimenevää. Meikäläisen vielä perustamattoman ShitTravels Ltd:n yksi ohjelmavaihtoehto voisi olla tällainen – “kävele itsesi kipeäksi ja yövy autiotuvalla näkemättä yhtään instagram-arvoista maisemaa” -vaellus.

Ikku

Suosi kotimaista

Työpaikkojen menetykset ja talouden uhkakuvat ovat käynnistäneet täällä ja Australiassa jonkinmoisia “osta kotimaista” ja “suosi paikallisia palveluita” liikkeitä. Valitettavasti vain kotimaisen ostaminen ainakin Australian banaanitasavallassa on ruokaa lukuunottamatta suurinpiirtein mahdotonta. Ellet sitten välttämättä halua ostaa rautamalmia tai kivihiiltä. Maan talous kun nojaa tukevasti jalostamattomien raaka-aineiden vientiin, Kiinan ollessa suurin kauppakumppani ja lähes kaikki valmistava teollisuus on maasta saatu hengiltä. Hotellin kerta-annos shampootkin ovat usein “made in China”, eli on kannattavaa valmistaa jopa vettä sisältävät pikku muovipullotkin ennemmin Kiinassa kuin Australiassa ja rahdata kontissa puolen pallon ympäri.

Täällä muutamat turistikohteet ovat jo pudottaneet hintojaan, jotta omat kansalaisetkin saataisiin innostumaan ja käyttämään rahojaan erinäisiin elämyksiin. Normaalisti “zip linet”, “jet boatit” ja kuminauha nilkoissa sillalta hyppelyt on hinnoiteltu varakkaiden turistien kantokyvyn mukaan, paikalliset eivät niihin juurikaan rahojaan kanna. Kotimaanmatkailun kuvittelisi nyt joka tapauksessa piristyvän kun vaihtoehdot ovat vähissä. Tyynenmeren saarivaltioilla ja Australialla kun on kaikilla vielä rajat kiinni, kauemmas vievät lennot ovat vähissä ja palatessa kaikkia odottaisi vielä kahden viikon valvottu karanteeni lentokenttähotellissa.

Paikallisella tasolla on toivottu ihmisten ravintoloiden auettua “tukevan paikallisia yrityksiä” syömällä ulkona. Pubit aukesivat eilen, tänään oli sitten ihan hyväntekeväisyyden vuoksi käytävä parilla tuopilla. Mata Breweryn tuoreita humalia (ei kuivattuja) käyttäen tehty “Hop hand” olut osoittautui raikkaaksi janojuomaksi.

Toukokuun lähetessä loppua, on vuodenkierto samassa vaiheessa kuin pohjoisella pallonpuoliskolla marraskuun lopulla. Talvi lähestyy ja keskiviikkona töihin lähtiessä lämpöä oli huimaavat 1.8 astetta. Piti siis vetää ensimmäistä kertaa fleece t-paidan päälle töihin munamankeloidessa. Portilla tuli kommentti, “nyt kai on sitten jo oikeasti kylmä kun tuollakin on pitkähihainen päällä”. Täältä tähän.

“Firewood – not dry – plan ahead!” No nyt en tajua, miten täällä voi joku vaatia olemaan suunnitelmallinen. On varmaan joku ensimmäisen sukupolven maahanmuuttaja, joka ei ole vielä akklimatisoitunut maan tapoihin.

Ikku

Kuplat puhkeavat

Viikkokausia kotikonttoreilla hommissa olleet kollegat palasivat työmaalle tänään. Ei vaatinut paljoa innostamista saada porukan suurin punaviinisieppo järjestelemään työpäivän jälkeistä “yksi tai kaksi ja sitten kotiin” ravintolakäyntiä torstaille tai perjantaille. Kohteeksi suunniteltu paikallisen panimon “tasting room” olikin kuulemma auennut jo viime viikolla, sieltä kun saa juomien lisäksi pitsoja, eli kyseessä on virallisesti ravintola. Tästä tuleekin sitten aikamatka menneeseen suomalaiseen anniskelutyyliin – ei juotavaa ilman ruokatilausta. Kollega selvittääkin etukäteen, että paljonko ruokaa pitää tilata tarjoilua varten – riitääkö yksi kippo suolapähkinöitä kymmenen hengen pöytään moneenkin kierrokseen pitkiä tuoppeja?

20200517_092621 net
Ammattimaisesti ja äärimmäisen selkeästi hoidettu kommunikaatio jatkuu kaikissa kanavissa – lehdet, televisio, radio, suurimmat nettilehdet ja sosiaalisen median kanavat – myös rajoitusten keventyessä

Viime viikon torstaista eteenpäin kansa on nauttinut rajoitusten helpottumisesta kukin tavallaan. Kuten arvata saattoi, metsästäjiä on ollut liikkeellä pilvin pimein, mutta yllättäen eivät ole vielä ehtineet ampua toisiaan tai muita luonnossaliikkujia. Toinen suuri patoutunut tarve oli näemmä kohdistunut kiinalaiseen krääsään – K-martin ulkopuolella oli torstaina sadan metrin jono. Viikonloppuna samaan aikaan kun pääministeri pääsi vihdoin brunssilleen käytiin kaverin kanssa laittamassa pitkästä aikaa pitkäsiima mereen. Turhan isot aallot veivät melojasta mehut ja rannalla oli kova poikittainen rip (paluuvirtaus), lopputuloksena koukut eivät päätyneet riittävän syvään veteen ja saaliiksi tuli vain yksi kahawai.

20200516_144330 net
Siima sojottaa vasemmalle vaikka sitä kiskova kajakki on suoraan edessä 500 metrin päässä. Jää aaltojen taakse ja on näkymättömissä, taivaanrannassa tupruttaa Whakaari. Keli oli sen verran perseestä, että itse en olisi päässyt kajakilla rannasta viittäkymmentä metriäkään ennen kuin laji olisi vaihtunut melonnasta uintiin.

20200516_175800 np
Ainoa kahawai meni koiranruuaksi, onneksi kulman takaa löytyi tarakihia helposti pyydystettävässä fish & chips -muodossa.

 

20200517_150640 net
Loppuun “arkikuva” keittiöstä pienen tiskikertymän kanssa. Tarpeettoman tiedon “hauska on tietää että” -sarjassamme esittelemme tällä kertaa eroja keittiöaltaan sijoittelussa Suomen ja Uuden-Seelannin välillä. Suomessa ikkunan alla on perinteisesti lämmityspatteri ja koska tiskialtaan yläpuolella kuuluu myös olla astioiden kuivauskaappi, tiskatessa ei auta kuin apaattisesti tuijottaa astiakaappia tai seinää. Täällä taasen pattereiden ja kuivauskaappien puuttuessa keittiön lavuaarin perinteinen sijoituspaikka on ikkunan edessä. Saa siis edes tuijotella pihalle tiskatessaan, vaikkei tehtävä siitä vielä riemuksi muutukaan.

Ikku

10 kiloa vehnäjauhoja ja 2 litraa kuohukermaa

Päivittäinen elämä lähestyy normaalia kiihtyvällä vauhdilla. Oikeastaan kaikki muut palvelut paitsi baarit saavat avata ovensa torstaina. Rajoituksia ja uusia säännöksiä toki jää voimaan, esimerkiksi ravintoloissa ei saa olla kymmentä henkeä suurempia ryhmiä (varauksia tai pöytäkuntia) ja maksimiasiakasmäärä per syöttämö on 100. Koulut aukeavat kaikille oppilaille maanantaina ja baarit saavat aueta viikon päästä torstaina 21. päivä. En tiedä miltä Aucklandissa tulee näyttämään, mutta täällä syrjässä tulee torstaina olemaan melkoinen ryysis ainakin viina-, rauta-, metsästys- ja kalastusliikkeissä, venerampeilla sekä suosituimmilla peuranmetsästysalueilla.

20200505_172715 (2)
Ihan kaikki ei ole vapautunut säännöstelystä

20200509_105039 net
Pidä koirasi kuplassa (teoria), siellä ne juoksee pitkin hiekkarantaa niin kuin ennenkin (käytäntö). Kakkakikkareiden kerääminenkin on valinnaista – tuskinpa kukaan $300 sakkoa on saanut ja maailman suurimman vesiklosetin (tyyni valtameri) automaattinen huuhtelutoiminto (vuorovesi) vie ulosteet mennessään.

Talvikin lähestyy vääjäämättömästi vaikka kelit ovatkin pysyneet pääosin erinomaisina. Yölämpötilat ovat tippuneet viiden asteen tienoille ja aamuinen työmatkapyöräily shortseissa ja t-paidassa alkaa aiheuttaa vilunväreitä. Työkavereissa. Tämänaamuiseen portilla kuulemaani “put some pants on!” kommenttiin vastasin ystävällisesti “I’m not a weak cunt”.

20200509_104855 np
Polttopuukärryt katujen varsilla, varma talven merkki. Kovat, kituliaan hitaasti kaminassa kytevät puulajit ovat suosituimpia. Tästä kuvasta ei kyllä ota selvää mitä laatua nämä kalikat olivat.

20200504_064757 np
Sataakin on ehtinyt parina päivänä. Sitten kun vettä tulee, niin usein sitä tulee kunnolla

20200130_063100 np
Avokadoaika on lopuillaan. $1 on kyllä sopuhinta.

20200227_120842 np
Duuniaamupala. Alkaa olla jo avokadoähky

 

 

 

20200410_134600 net
Pienin löytynyt jauhosäkki lock downin toisella viikolla. 10 kg.

20200509_193405 np
Pienin löytynyt kermapurkki kaksi päivää ennen äitienpäivää. 2 litraa. Joku muukin oli päättänyt leipoa kakun itse.

Ikku

Oman elämänsä Pahani Julmu

Toiset tekevät mitä osaavat, toiset tekevät mitä haluavat. Tuota jälkimmäistä toimintatapaa seurasin opiskeluaikoina mielenkiinnolla ja pienellä kateudella, kun kämppis muun muassa opetteli soittamaan bassoa aivan kohtuullisesti internetistä löytyviä harjoituksia rämpyttelemällä ja koodasi solukämpälle omat nettisivut yhdessä illassa ilman aiempaa kokemusta. Nettieditorina oli “notkea” MS Powerpoint ja sivujen ulkoasusta voi olla montaa mieltä. Näyttävät edelleen löytyvän www:n syövereistä.

Kadehtimaani periaatetta sovelsin, kun A:lta tuli syntymäpäivälahjatoiveeksi “jotain mitä olet itse tehnyt”. Olin aiemmin ihaillut erään pikku käsityömyymälän seinällä kuparista ja raudasta tehtyjä tauluja joten tuumasta toimeen ja väsäämään sellaista omin voimin. Kohteeksi valikoitui Moutohora, jonka näkee tuossa merellä päivittäin ja jolla on selkeästi erottuva profiili.

20200308_150411 (2) net
Moutohora ja Whakaari. Erään maorilegendan mukaan vuoret pakenivat sijoilleen mököttämään, kun hävisivät taistelun vaimoista (tulivuoret Ngauruhoe ja Pihanga) Tongarirolle.

Ruosteinen peltilevy löytyi helposti, mutta kuparileyvä sai vähän aikaa hakea. Korroosiokestävyytensä ja helpon muovattavuutensa takia aiemmin yleinen materiaali kun on nykyään korvattu ruostumattomalla teräksellä tai muovilla suurimmassa osassa käyttökohteitaan. Loppujen lopuksi romukauppiaalta löytyi kuumavesisylinterin sisävaippa 40 dollarin sopuhintaan. Kupari osoittautui noin millimetrin vahvuiseksi ja taittamalla muokatuksi. Edellinen teki peltisaksilla leikkaamisesta työlästä, jälkimmäisestä aiheutuneiden taitosviivojen häivyttäminen kotikonstein taas vaati reipasta vasarointia.

20200228_172055 net
Puutavara, teräslevy ja kuumavesisylinterin sisävaippa. Ainakin riittävästi.

Kehyksiin käytin 45 millistä puutavaraa, jotta kehikko kestäisi pellin siihen vasaroinnin. Pellissä oli varmiiksi hyvänpaksuinen ruostekerros molemmin puolin, joten kehykseen virittämisen jälkeen se jäi sivuun odottelemaan muokkausvuoroaan. Kuparin taustasta “kattilakivi” lähti lamellilaikalla helposti ja kuumavesisylinteriksi muokkaamisen yhteydessä tehdyt taitokset taas poistuivat kumivasaralla betonivalua vasten takoen. Hieman elävä pinta saariprofiiliin syntyi jatkamalla kumivasarointia betoni-kivipihalaattaa vasten.

20200308_110715 net
Tekijän kannattaa joko käyttää hanskoja tai varmistaa jäykkäkouristusrokotesuojansa tuoreus. Rokotuskortti pitäisi kaivella esin, vältyin kuitenkin suuremmilta tahattomilta senkkanäytteiltä

20200308_102941 net
Työpisteen siisteys tehokkuuden ja laadun takeena.

20200321_142323 net
Silmä-käsikoordinaatio ei riittänyt, vähän piti mittauksin varmistaa, että mittasuhteet ovat noin-kohdallaan

Tästä alkoikin aikaavievin vaihe – sopivan “patinan” eli teknisemmin sanoen oksidikerroksen luominen kuparin pintaan. Internetistä löytyy jos jonkinlaisia ohjeita ja useisiin nopeimmista konsteista tarvittaisiin ammoniakkiliuosta, jota en mistään marketista tai rautakaupasta onnistunut löytämään. Ammoniumkloridiliuosta kyllä löytyi uima-allaskemikaaliosastolta, josta ammoniakkikaasua olisi pystynyt vapauttamaan sekoittamalla siihen natriumhydroksidia eli viemärinavaajaa. Lock down alkaminen ja rautakaupan sulkeutuminen piti huolta, että kotikemiat jäivät tällä erää kokeilematta ja edettiin ruokakauppatarpeita käyttämällä.

Vihreä-sinisen pinnan saa aikaiseksi liuottamalla joditonta ruokasuolaa väkiviinietikkaan ja suihkuttamalla tätä kuparipinnan päälle. Pitäisi tulla sitä vihreämpi saävy, mitä enemmän suolaa laittaa, en ole vielä testannut minkälaiset ääripäät väriskaalaan saa. Lämpö, ilmankosteus ja auringonvalo nopeuttavat prosessia, mutta aikaa kuluu kuitenkin vähintään useampi päivä, pintaa aina välillä uudelleen kostuttaen. Muodostuva oksidipinta on hyvin huokoinen, liuoksesta kertyvä suola kannattaa välillä varovasti liuottaa pois – kasvattaa pinnan huokoisuutta irtoamisriskiä. Sopivan värityksen löydyttyä ei kuin lakkaa pintaan, pistin varuiksi kolme kerrosta. 

 

20200419_125940 net
Oksidit ennen hiomalaitearmeijan hyökkäystä

Päässäolleeseen visioon nähden suurimmat erot syntyivät saaren kohdalla, lopputulos kun jäi liian kiiltäväksi ilman kontrasteja noin-kaiken patinan irrotessa pintaa kiillottaessa. Tässä vaiheessa patinoinnon voisi tietenkin aloittaa alusta, mutta kun syntymäpäivä oli ehtinyt mennä ohi jo pari kuukautta aiemmin, en enää halunnut palata tältä osin alkupisteeseen. Varje gång lite bättre periaatteella ensi kerralla tekisin seuraavat asiat erilailla: 1) täytyy löytää joku alusta, jota vasten saa syvemmät kolot pintaan tai sitten pitää pehmentää kupari (kuumennus ja nopea jäähdytys) muokkaamista varten 2) muokkaamisen jälkeen pitää kiillottaa pinta peilikiiltäväksi ENNEN patinointia 3) patinointiin pitää löytää joku tehokkaampi tapa kuin ruokasoodaliuos.

20200510_120210 net
Hioma-apuvälineitä, toiset hyödyllisempiä kuin toiset. Suurimman osan työstä tekivät lamellilaikka, vihreä kattilanraaputussieni ja lampaanvillainen rättilaikka

20200419_114413 net
Lakkaaminen ei pysäyttänyt oksidoitumista eli värinmuutoksia. Palat myös haisevat edelleen miedosti etikalle

20200427_100842 net
Lakkaaminen tummentaa ruostetta huomattavasti. Taivaan piti jäädä kirkkaammaksi kuin mikä oli lopputulos. Tekemällä oppii sano, luonnollisesti en kokeillut mitään vaihetta etukäteen mihinkään testikappaleeseen

20200509_151054 net
Näytti hassulta kun “saari” ja “meri” sojottavat taulusta ulkona, lisäsin sitten vielä “maan” kohdalle peltilevyn

20200510_103129 net
Siinä se sitten on.

Eikä tarvittu kuin (noin) seuraavat materiaalit ja työkalut:

  • 3 kuukautta aikaa – aloitus helmikuun alkupuolella, lahjan luovutus äitienpäivänä 10.5.2020
  • Tusina olutta, puoli tusinaa pepsimaksia ja kahvimukillista
  • Muutama askartelutunti, edellisen perusteella arvioiden noin 24 kpl
  • 0.5 mm paksua ruosteista teräslevyä (ohut oli helppoa käsitellä ja kevyt lopputulos)
  • 1 mm paksua kuparilevyä (kuumavesisylinterin sisävaippa, vähän turhan paksu)
  • 45 mm x 45 mm mitallistettua puutavaraa
  • 8 G x 50 mm (2 mm x 50 mm) puuruuveja
  • Polyvinyyliasetaattiliimaa (eli suomeksi erikeeperiä, uretaaniliima olisi ollut parempaa)
  • 25 mm x 1.60 mm lattapäänauloja
  • Väkiviinaetikkaa (kuparin hapetukseen sinivihreäksi)
  • Jodioimatonta suolaa (kuparin hapetukseen sinivihreäksi)
  • Ruokasoodaa (kuparin hapetukseen tummaksi, hidasta puuhaa, joku parempi tapa pitää etsiä)
  • 3.2 mm x 1.6 mm popniittejä
  • Merivesikelpoista, kirkasta uretaanilakkaa (täyskiiltävän sijasta olisi ehkä kannattanut valita puolihimmeä)
  • Tärpättiä (väliin tietokilpailukysymys, mitä on tärpätti? No sehän on yksikön kolmannen persoonan imperfekti verbistä tärpättää. Minä tärpätin, sinä tärpätit, hän tärpätti)

 

  • Höyläpenkki
  • Kaksi ikeajakkaraa
  • Vasara
  • Suorakulma
  • Rullamitta
  • Kaksi pientä liimauspuristinta
  • Lyhyt (teräs) ja pitkä (muovinen vatupassi) viivotin
  • Akkuporakone
  • 3.3 mm poranterä
  • Monitoimityökalu (Fein tai joku halpakopio, kuten minulla Bosch)
  • Mahdollisimman hienohampainen monitoimityökalun terä kuparin leikkaamiseen (Fein FIM BIM metal toimi, olisi saanut olla vielä hienompi)
  • Suihkepullo suola-etikkaliuokselle
  • Purkki ja suti ruokasoodaliuokselle
  • Lamellilaikka – tuttavallisesti tunnettu virsikirjana (#60 karkeus irrottaa ruosteen hyvin raudasta, mutta on liian karkea kuparille, kannattaisi olla eri karkeuksisia käytössä)
  • Puuvillakuitukiillotuslaikka (calico, osoittautui hyödyttömäksi)
  • Lampaanvillarättilaikka (kiillottaa kuparia mukavasti)
  • Erilaisia hiomavälineitä (katso kuva ylempänä)
  • Peltisakset – paksun kuparin leikkaaminen hankalaa ja teräslevyn saa leikattua mutkalle
  • Kumivasara (kuparin muodon elävöittämiseen)
  • Popniittipihdit
  • Maalaussuti

Nyt kun tämän kerran on opetellut ja yhden saanut aikaiseksi, niin tempun voisi helposti toistaa, tehdä saaria kuin Palmu latoja. Lähtöhinta 699 dollaria kappale, jäänkin tässä odottelemaan tilauksia ja suunnittelemaan alanvaihtoa.

Ikku

Imperiumi IV – kauheus on katsojan silmässä

Sarjan edetessä teksti vähenee ja kuvien määrä lisääntyy. Ehkä hyvä niin.

Rajattomasti punatiiltä

Neuvostoliitto kupsahti ja hajosi rimpsuksi pienempiä valtioita muun muassa siitä syystä, että noin kaikesta tarpeellisesta oli enemmän ja vähemmän pulaa. Liikaa oli vain ydinaseita, kalashnikoveja, saasteita ja kaikesta päätellen punatiiltä. Siellä sun täällä ympäriinsä kuljeskellessa (guljat) vastaan tulee keskeneräiseksi jääneitä punatiilirunkoja – niin “kantti kertaa kantti” -rumia, kuin “omituisen arkkitehtuurin” -rumia. Punatiilen riittävyydestä kertoo sekin, ettei kukaan ole jaksanut naputella ja varastaa niitä vaikka kaikki muu irtoava onkin kadonnut.

IMG_5384 net
Bratskin juna-asema. Oli kuvanottohetkellä muuten myynnissä – siitä näppärälle tee-se-itse nikkarille remonttimiehen unelma, vain pientä pintalaittoa kaipaava aivan käyttämätön yksilö!

IMG_2967 net
Bratskissa sijainnut nuorten pioneerien palatsi, jonka pihassa oli perinteinen kokoelma vanhoja sotilaslentokoneita. Google-mapsin satelliittikuvan mukaan tämä kaunis maamerkki on jo lanattu tasaiseksi ja tilalle on rakennettu ostoskeskus “Tsentralny rynok”. Ei ehtinyt “Nuorten pioneerijoukkojen marssi” kaikua näillä käytävillä.

IMG_2984 net
Bratskin lentoaseman joku laajennusosa. Jokohan on valmistunut? Etualalla söpö Yak-42, jonka rengaskoolla kiitoratavavaatimus lienee laadun ja koon puolesta luokkaa “ison kolhoosin perunamaa”.

Teollista muotoilua

En tiedä mitä ismiä ajoneuvokaluston suunnittelu edusti, mutta rumia ovat. Valitettavasti ilmeisen pitkäikäisiä myös.

IMG_5396 net
ZiL-131 pohjainen AC-40 (131) mod. 1937 paloauto se siellä kurkistelee arasti puiden takaa. ZiL-131 oli massatuotannossa 1968 – 2002 ja pienemmässä mitassa valmistettiin sen jälkeenkin ulkonäön muuttumatta. Mitäs sitä onnistunutta designia muuttamaan.

IMG_5393 net
Tähän verrattuna yönysse Hervantaankin on luksusta.

IMG_5293 net
GAZ-53, yksi yli neljästä miljoonasta vuosien 1961 ja 1993 välisenä aikana valmistetusta. 4.5 tonnin hyötykuorma näyttää riittävän jäteautokäyttöönkin.

IMG_2913 net
Pilkki, asennettuna ilmeisesti Ural-375D:n päälle. Yli 110 000 kpl näitä 180 hevosvoimaisen V-8 bensakoneen liikuttamia kapistuksia ehdittiin valmistamaan alkaen 60-luvun alusta Imperiumin romahdukseen mennessä. Polttoaineenkulutus 50 l/100 km ei ainakaan hidastanut suunnitelmatalouden rapistumista.

IMG_2841 net
Kamaz luksusbussi.

 

IMG_5390
Trainspotting.

Kuuluisaa (ja vähemmän kuuluisaa) rumuutta

Massatuotetun arkkitehtuurikauheuden lisäksi tarjolla on viljalti ainutlaatuisia kauheuksia.

IMG_2751 net
Stalinin suurin hammas, 240 metriä Moskovan valtionyliopiston päärakennusta. Onpahan hirveä valokuva, bonuksena näkyvissä hienoja sähköasennuksia ja rivi maatuskanukkien takaraivoja.

IMG_2742 net
Hotelli Ukraina. Toinen Stalinin hammas, yksi “Seitsemästä sisaresta” Moskovassa. Pari jäi onneksi rakentamattakin.

 

IMG_2997 net
Mosenergon voimalaitos ТЭЦ-22 Moskovan uloimman kehätien varrella. Hiiltä, öljyä ja maakaasua polttmalla saadaan irti 1070 MW sähkötehoa ja ja 3810 MW kaukolämpöä kauniitten punavalkoisten savupiippujen juurelta.

Vankileirien saariston jäljillä

Aleksander Solzenitsyn “Gulag: vankileirien saaristo” ja Anne Applebaumin “Gulag” -teoksia lukiessa vilahtelevat jatkuvasti niminä entisen Neuvostoliiton alueelta löytyvät teollisuuskaupungit ja yleensäkin Siperiassa sijaitsevat asutuskeskukset. Nämä – kuten niihin vievät tiet, rautatiet ja kanavat – on puolikirjaimellisesti rakennettu pakkotyövankien luurankojen päälle. Heidän historiansa on Venäjällä pääosin unohdettu ja Putinin pönkittäessä suurvaltautopioita Stalinin palvomisen ja nationalismin ruokkiminen työkaluinaan ei tähän ole näkyvissä muutosta.

IMG_2864 net
Tällainen muistomerkkit tuli kuitenkin vastaan Ust-Ilimskissä ja kuvittelin sen muistavan kommunistijärjestelmän vankileiriuhreja. Olin väärässä. Google -mapsin katunäkymän avulla vanhaa kulkureittiäni seuraten löysin tämän patsaan elokuvateatterin edessä ja tiedon siitä, että se muistaa Katariina Suuren Ilimskiin vuosiksi 1792 – 1796 karkoittamaa kirjailija ja sosiaalikriitikko Alexander Radistsevia.

IMG_2856 net
Teollista kauneutta.

IMG_2940 net
Vahvistamattamon tarinan mukaan nämä ovat Bratskin parhaiden rakennetut ja lämpimimmät neuvostoajan kodit. Rakennettu pakkotyöleirien vartijoille

IMG_2836 net
Bratskin vesivoimala, 4500 megawattia sähkötehoa Angarajoesta. Padon muodostama tekoallas – paikallisesti tunnettu “Bratskin merenä” – sisältää valtavan määrän elohopeaa, jonka sinne päästi yläjuoksun lipeätehdas. 75 % tuotetusta sähköstä menee 60 km päähän miljoonan tonnin alumiinisulatolle, jonka fluoripitoiset ilmapäästöt puolestaan myrkyttävät ympäristöstään puutkin hengiltä

IMG_2834 net
Parhaiden suunnitelmatalouden esimerkkien mukaisesti Bratskin asuinalueet ja raskas teollisuus sijoitettiin niin, että vallitsevat tuulet veivät saasteet poispäin asutuksesta. Valtava tekoallas kuitenkin muutti mikroilmaston ja vallitseva tuuleensuunta kääntyi 180 astetta.

Ikku

 

 

Käytännön tehtävätaktiikkaa

Koronaviruksen takia tehtyjen rajoitusten höllentäminen tänään toiseksi korkeimmalle tasolle mahdollisti 400 000 uusiseelantilaisen töihinpaluun. Yhteiskunnallisesti merkittävin muutos oli kuitenkin pikaruokapaikkojen autokaistojen aukeaminen. Taurangassa ensimmäiset jonottajat olivat valmiina Macdonaldsin edessä jo kolmelta aamulla ja täällä mäkkärin ja viereisen Burger Kingin autojonot olivat lounasaikaan kiertäneet korttelin ympäri. KFC:n kaistalla oli ollut autoja jonossa jo aamukuudelta, mutta ravintola aukeaakin kuulemma vasta huomenna. Osanottoni kaikille iljettävää rasvakanaansa ilman jääneille. Muuten arki ei kummemmin muuttunut, kaupat ja ei-take-away ravintolatoiminta pysyvät kiinni. Peruskoulua vastaavat koulut (vuodet 1 – 10) aukeavat huomenna, mutta kaikkien jotka vain voivat hoitaa lapsensa kotona halutaan tekevän niin. Meidän lähikoulun noin kolmestasadasta oppilaasta vain 25 on kuulemma palaamassa sinne huomenna.

Noutoruokaan palatakseni, paikkakunnan parhaat take-awayt saa keskustan “Global Thaista”. Siellä olen nähnyt myös annosten “Kiwi hot vs Thai hot” tulisuusasteikon, joka meni muistaakseni seuraavasti

Thai hot

Thai medium

Kiwi hot

Thai mild

Kiwi medium

Kiwi mild

Vastaava taulukko toimisi varmaan intialais-, thai- ja nepalilaisruokaravintoloissa Suomessakin ja muissa mietojen/mauttomien ruokien kulttuureissa. Jos olet tottunut syömään paikallista mietoa ja haluat kokeilla jotain tulisempaa, niin siirry tutulla asteikolla pykälä ylöspäin, äläkä kiipeä kokonaan uudelle. Huomioida kannattaa erityisesti, että chili kirpaisee kahdesti – tullessaan ja mennessään – ja näistä jälkimmäinen on monesti se pahempi.

Vakavammin (…) ottaen olen jo pitempään miettinyt vastaavan taulukon tekemistä päätösten teosta (tai projektinhallinnasta) “suomalainen vs. uusiseelantilainen”. En ole sitä saanut aikaiseksi, mutta aihe tuli taas mieleen kun seurasin jo aiemmin ihmettelemiäni eroja maiden reagointikyvykkyydessä yllättävän ongelman tullessa kohdalle. Tässä tapauksessa kyky tehdä päätös ensin ja sitten säveltää sen soveltamista lennossa osoittautui toimivammaksi strategiaksi kuin “hinkataan tämä suunnitelma nyt ensin täydelliseksi, ennen kuin uskalletaan päättää mitään”. En oikeasti tiedä, että kuinka paljon hallituksen päätösten varsin tehokkaasta toteuttamisesta täällä juontaa aiempaan pandeamisuunnitteluun ja kuinka suurelta osin on komentoketjussa otettu vastuuta ja tehty päätöksiä silloin kun niitä tarvittiin. Jos kiittää saa jälkimmäistä, niin silloin on toimittu “tehtävätaktiikan” suuntaviivojen mukaisesti. Johto antaa tavoitteen, mutta toteuttava porras saa päättää suoritustavan. Aihepiiristä kirjoitetut kirjat käsittelevät lähinnä sodanjohtoa, mutta opit soveltuvat myös siviilikriiseissä toimimiseen. Tästä iltaluettavaa suomalaiselle poliitikko- ja virkamieskunnalle, tällä hetkellä kun tuntuu etteivät sosiaali- ja terveysministeri ja perhe- ja peruspalveluministeri saisi edes kengännauhoja solmitettua alaisillaan ilman vakavaa tietokatkosta.

Jos kohta kyky tehdä päätöksiä ilman suunnitelmia sopii kriisitilanteisiin, voi se olla hieman rasittavaa normaalissa arjessa. Projekteissa tulee “yllätyksiä, joita ei voinut arvata etukäteen” (ei olisi ollut yllätys, jos olisit edes vähän suunnitellut), kauppamiehet pöllähtävät paikalle ennalta sopimatta olettaen, että heidän kanssaan seurusteluun olisi aikaa (ei ole, mene pois), kaupan ovessa voi olla lappu “tänään suljettu, menin kalalle” (no tietty, onhan siellä hyvä keli), eikä yleisesti viikonloppusuunnitelmia aleta miettimään ennen lauantaiaamua (eihän sitä voi tietää jos vaikka sataa ja mikä sattuu huvittamaan). No on tälläkin puolensa, pikkuisen on rennompi työkulttuuri.

Yksi kuva ja sitten nukkumaan. Oli oikein hyvä näkyvyys sunnuntaina, mutta ei tuon panoraamakuvan yksityiskohdat oikein ruudulla erotu.

panoraama
Oikeassa laidassa lähes näkymättämissä White island / Whakaari (edelleen aktiivinen tulivuori), keskellä Whale island / Moutohora (edellinen purkaus muutama tuhat vuotta sitten) ja vasemmalla Mt Edgecumbe / Putauaki (edellinen purkaus 300 eaa). Vulkaanisesti edelleen aktiivinen alue jatkuu tästä kohden Rotoruaa ja edelleen pohjoissaaren halki Taranakiin asti.

Ikku