Imperiumi II

Anoppi oli kuulemma esittänyt toiveen kuulla itämatkailusta enemmän. Harashoo, jatketaan siis.

Jotta imperiumissa matkailusta voi nauttia olisi suotavaa osata venäjää, sekä olla noin lähtökohtaisesti kiinnostunut ihmisten kanssa keskustelemisesta. Trans-Siperian junamatkaa ole kuullut kuvattavan sekä ”maailman hienoimmaksi matkaksi” että ”maailman tylsimmäksi kokemukseksi” ja tässä ulottuvuudessa molemmat näkökannat voivat olla tosia samanaikaisesti – totuus kun riippuu ihan kyseessä olevasta ihmisestä. Omalla kohdallani pisimmäksi junamatkaksi on jäänyt 16 tunnin Kiova – Simferopol eikä minun kielitaitoni järjellisiin keskusteluihin olisi riittänytkään. Huippusaavutukseksi voitaneen laskea se kerta kun onnistuin kommunikoimaan itseni venäjän, viittomakielen ja ystävällisen periksiantamattomuuden yhdistelmällä pyhäpäivänä tehtaan portista läpi vaikka kulkulupa (joka oli toki etukäteen luvattu järjestää) oli jäänyt saapumatta.

Toinen mahdollinen selitys itämatkailusta pitämiseen on sitten omata jossain määrin vinksahtanut mielenlaatu ja into ihailla omituisia yksityiskohtia. Näiden tuottaminen kun oli yksi harvoista asioista, jossa neuvostojärjestelmä oli tehokas. Tähän kategoriaan minä sovinkin kuin nenä kollegioassessorin päähän.

Komentotalouden kukkaset ulottuivat kaikille elämänalueille, olivat parhaimmillaan hyvinkin hämmentäviä ja niitä näkee edelleen kaikkialla imperiumin alueella mitä moninaisimmissa muodoissaan. Elektronisista seinäkelloista roskakoreihin ja elementtikerrostaloista bussipysäkkeihin esimerkit ovat jotain mitä kapitalistinen järjestelmä ole koskaan kyennyt eikä tule koskaan kykenemäänkään tuottamaan. Tämä on samaan aikaan ihmiskunnalle sekä harmi, että onni.

Ylenpalttisella vaivannäöllä tehdystä roskakorista minulla ei valitettavasti ole kuvaa, vaikka sitä ehdin useammankin kerran ihmettelemään. Kyseisen tuotoksen sijainti kun on Svetogorskin raja-asemalla, jossa valokuvaaminen ei ollut laisinkaan suotavaa. Ehkä vastaavantasoisena esimerkkinä tarpeettoman suuren energian käyttmäisestä jonkun asian valmistamiseen voi kuitenkin toimia moskovalaisella metroasemalla näkemäni ”kattolampun vaihtamislaite.” On kuin suoraan jostain ”Tatu ja Patu rakentavat härpäkkeitä” -kirjasta pyörineen, käsinveivattavine tukijalkoineen (kommunistinen lattia harvoin kun on tasainen tai suorassa) ja tasan yhteen lamppumalliin soveltuvine yläkuuppineen.

IMG_2802 net
Jäi tarkastamatta olisiko valmistavan tehtaan nimeä löytynyt, joten arvataan – ”Sen-ja-sen-kaupungin tehdas numero-joku, nimettynä V.I. Leninin-tai-jonkun-muun-kommunistisen-sankarin-mukaan-jota-Stalin-ei-ehtinyt-tappaa mukaan”

Massatuotetumpaa kauneutta edustaa Saratovin ”Reflektor” -tehtaan ainakin vuodesta 1982 vuoteen 1991 valmistamat ”Elektronika 7” seinäkellot. Ulkonäöstä voi olla montaa mieltä, mutta kun luotettavuus vaikuttaa olevan hyvää AK-47 tasoa niin kello tulee edelleen vastaan niin tuolla aiemmin mainitulla Moskovan metron asemalla kuin lentokentällä Siperiassa.

IMG_2801 net
Elektronika 7. Moskovan joku metroasema. Näillä on lännessä joissain harrastepiireissä kulttimaine.
IMG_5278 net
Elektronika 7. Bratsk – noin 500 km Irkutskista pohjoiseen.

Arkkitehtuurissa on nähtävissä samaa jakoa kuin kestohyödykkeiden suunnittelussa, eli joko ”vedetään ihan yli ja överiksi” tai sitten ”tehdään valtava määrä harmaata massaa.” ”Kohtuullinen” ei ilmeisestikään kuulunut sosialistiseen käsitteistöön. Harmaasta ja joskus tiilenpunertavasta massasta helposti löydettävä esimerkki ovat Hrustsovkat, erityisesti 1950- ja 1960-luvuilla rakennetut , yleisimmin 3 – 5 kerroksiset hissittömät elementtikerrostalot. Näissä kaunistuksissa asuu edelleen miljoonia ihmisiä kautta sen kanssallisvaltiopalapelin, joka aikoinaan muodosti Neuvostoliiton.

IMG_2859 net
Viisikerroksinen hrustsovka, Ust-Ilimsk.
IMG_5286 net
Viisikerroksinen hrustsovka, Bratsk. Huomaa parvekkeet, kukin rakentelee siitä ylimääräisen huoneen asuntoonsa omien kykyjensä ja varojensa mukaan. Jos kohta harvemmin tämä tilkkutäkki hrustsovkaakaan varsinaisesti kaunistaa, niin ainakin tekee niistä yksilöllisiä.
703A0840 net
Tyyppitalojen valtakausi ei loppunut hrustsovkien kauteen – sitten alettiinkin tekemään isompaa ja – öh – kauniimpaa? Tbilisi, Georgia.

Hämmästyttävän vaivannäön esimerkkejä löytää myös helposti eri muodoissaan. Edelleen hohtavan kiiltävät metroasemat erityisesti Moskovassa, Pietarissa ja Kiovassa. Mielikuvitukselliset bussipysäkit ja sanatoriot (lomahotellit). Valtaisat patsaat. Suuren isänmaallisen sodan muistomerkit joka niemessä ja notkelmassa. Pienemmissä kylissä vähintään betonipaaden päällä lepäävä T-34 ja mitä isompi taajama, niin sitä korkeampi paasi tai sitten sosialistisen realismin pahimpien periaatteiden mukainen ”sotilaat käyvät päättäväisenä taistoon, naiset seisovat ylväänä rinnalla lapset sylissään” -veistosrykelmä.

703A0848 net
Valtionyliopiston metroasema, Tbilisi.
703A0822 net
Joku muu metroasema, Tbilisi. Punainen graniitti oli yksi kestosuosikeista metroasemien koristelussa – sirpin, vasaran ja Leninin (kaikissa muodoissaan) lisäksi.
20200219_225214
Omituisuuksien ihailussa en sentään ole ihan ainoa sekopää – bussipysäkeistä on tehty oikein kirjakin.
IMG_1280 net
Sanatorio ”Druzhba” Jaltalla Ukrainassa.
IMG_4986 net
Kartlis Deda – Georgian äiti. 20 metriä alumiinia vahtimassa Tbilisiä vuodesta 1958.
IMG_1982 net
Motherland monument – 62 metriä ja 560 tonnia terästä vahtimassa Kiovaa vuodesta 1981. Kun mukaan lasketaan jalustana oleva sotamuseo, on korkeutta 102 metriä. Ikuisen tulen ovat talousvaikeudet jo sammuttaneet. Etualalla sosialistinen realismi jatkaa taisteluaan nykypäivää vastaan.
DSC01283
Eternity Memorial Complex, viisi 25 metriä pitkää kivikivääriä ilahduttamassa Chisinaulaisia vuodesta 1975. Moldova.

Minua kiehtovat jostain ihmeen syystä puistot. Niiden jäännöksiä – joko huonolle ylläpidolle jääneitä tai täysin umpeenkasvaneita – on joka puolella. Näyttävät kovin erilaisilta nykyään kuin loistonsa päivinä yli 30 vuotta sitten. Poissa ovat säntillisesti hoidetut nurmikot, kukkaistutukset ja pioneerihuiveissaan juoksevat lapset – välillä pysähdyn mielikuvituksessani luomaan tämän menneen ajan utopian pääni sisällä samalla kun tuijotan usein varsin masentavan näköistä nykypäivää.

IMG_5057 net
Vake Park, Tbilisi. Keskiosaltaan hieno, muuten metsittynyt.

Tälläkin kertaa enemmän kuvia ja vähemmän asiaa, normalna. Osassa kolme ehkä toisinpäin, samoin jos saan joskus aikaiseksi kirjoittaa pätkän vaeltamisesta Georgiassa.

Ikku

 

 

First world problems.

Vasenta koipea kolottaa. Päkiän syrjässä simpukan leikkaama vekki ja isovarpaasta sorvasi edellisen lajitoveri palan nahkaa irti. Lisäksi netti on tässä huoneistossa ihan paska ja pitsaleikkuri liian terävä. No voisi olla huonomminkin.

Vakituinen kämppä edelleen hakusessa. Ensi viikonloppuna muutetaan 10 km pohjoiseen ja kauemmas biitsistä, eli noin 500 metrin päähän. Siellä voidaan asustella tammikuun loppuun asti. Ensi viikolla on pitkästä aikaa yksi kämppä jota päästään katsomaan. Katsotaan tärppääkö.

Viikko meni nopeasti. Sadetta ei ollut kuin muutama ripsaus päivisin, parina yönä tuli kunnolla ja välillä ukkosen kanssa.

703A4283
Täältä saa. Ruokaa. Halvalla.

Kulinaarisia ulottovuuksia on haettu vanhemman tyttären värkkäämällä mutakakulla. Itse testasin minkäläisia tulee pinaattilätyistä kun käyttää tuoretta pinaattia. Meheviä.

703A4286
Ruuanlaittoa ja kokin kalja

Hedelmiä tulee täällä syötyä enemmän kuin Suomessa. Suurin osa näistä on kotimaisia ja hyviä tai erittäin hyviä. Erityismaininta sikamakeille appelsiineille!

703A4338
Hedelmäsalaatti ja kokin kalja.

Ruokaan liittyen – usein Uuteen Seelantiin liittyvissä jutuissa näkee mainintoja siitä kuinka täällä on hirveän kallista. ”Köyhälle kaikki on kallista” toteaisi yksi hyvä kaverini. Tuntuu välillä kuin suomalainen kuraturisti odottaisi aina kaikkien maiden olevan Suomea paljon halvempia ja sitten kun tämä ei toteudukaan on maa ”kallis”. No täällä jotkut asiat on halvempia ja jotkut kalliimpia kuin vastaavat tuotteet ja palvelut Suomessa, karkealla perstuntumalla samalla tasolla mennään keskiarvolla. Palkkatuoloa verotetaan Suomea kevyemmin, mutta vastaavasti jotkut palvelut pitää kustantaa itse. Esimerkiksi hammaslääkärit ovat tyyriitä, eivätkä ne kuulu työpaikan tarjoaman sairauskuluvakuutuksen piiriin. Pitääkin alkaa vahtimaan mukuloiden hampaiden harjausta ehkä tarkemmin. Tosin sekään ei tietty auta noihin oikomishoitoihin – työkaveri valitti viime viikolla että tyttären oikomishoito tulee maksamaan 9000 dollaria eli noin 5500 euroa.

Tänään käytiin sunnuntaiajelulla Te Kahassa, eli ajeltiin 1,5 tuntia East Capea kohti. Ei olleet pohutukawat eli ”joulupuut” vielä kukassa ja lapset arvostivat ylös-alas-vasemmalle-oikealle mutkatietä. Ajateltiin vaimon kanssa, että pitäisi säveltää jonkin sortin ooppera tai valitusvirsi. Sanoitus, tai ainakin kertosäe, on jo valmiina. ”Tahdon kotiin”, ”Minne me mennään”, ”Miksi me AINA lähdetään jonnekin”, ”Mulla on tylsää”, ”Koska ollaan perillä” ja niin edelleen.

703A4437
Satasen tiellä g-voimat jylläävät näissä mutkissa

Leikkipuiston ja uimisen jälkeen paluumatka menikin hiljaisemmin kun 67 % takapenkistä nukahti. Leikkipuiston keinu oli niin korkea, että epäilin suunnittelijalla menneen tuumat ja sentit sekaisin. Pilkottaa alla olevassa kuvassa pohutukawan oikealla puolella.

703A4450

703A4447

Alue on turistivirroista sivussa ja oli vielä enemmän landea kuin arvasinkaan. Palvelut on hyvin paikallisia ja näköalapaikoilta on näköalat jääneet puskien taakse. Täytyy varata kaksi tai kolme yötä aikaa joku viikonloppu ja ajaa koko lenkki Opotiki – East Cape – Gisborne ympäri. Tämä lomakauden hellitettyä ja kun itsellekin jokunen lomapäivä ehtinyt kertyä.

703A4440
Paikkakunnan parhaassa paikassa on tiukka pukukoodi.

703A4459

Ilta ja uusi työviikko lähestyvät. Näihin kuviin ja tunnelmiin. Iltamaisema featuring katulamppu.

703A4257

Ikku