Urheilullinen monilahjattomuus

Uintikerta numero kaksi takana. Ensin potkin 75 metriä allasta edestakaisin harjoitellen hengittämisrytmiä – puhalla ulos pinnan alla ja vuoropuolilta sisään. Sen jälkeen noin 125 metriä ”ihan oikeaa” vapaauintia, pikku hiljaa pitenevin pätkin. Viimeinen oli jopa koko altaanmitta, eli 25 metriä. Jos ensimmäisellä kerralla tuska oli pelkkää henkistä laatua, niin tällä kertaa sain jo pulssinkin 140:een ja  joihinkin vähän käytettyihin lihaksiin pientä väsymystä aikaiseksi. Suurin tuska on kyllä edelleen tuo oikean hengitysrytmin löytäminen ja tottuminen tunteeseen, ettei voi hengittää vapaaseen tahtiin miten huvittaa.

20200113_174044
Opinahjon portti. Kuvassa pilkottavaan vesiliukumäkeen tai kuumavesialtaisiin en ole vielä entinyt.

Sitten kevyempiin aiheisiin. Firmat tuppaavat välillä keksimään tuotteilleen (tai itselleen) hienon kuuloisen nimen, ottamatta selvää onko sillä jotain hassua tai negatiivista merkitystä valitulla kielellä tai merkittävän markkina-alueen kielellä. Klassikkoja ovat olleet esimerkiksi suomalainen ”super piss” tuulilasinpesuneste ja Chevroletin ”Nova” automalli. Paikallisen asbestikartoitusfirmannimen tapauksessa epäilen kuitenkin, että lyhenne on teipattu isoilla kirjaimilla auton perseeseen (…) ihan vasiten.

20200111_133144
Autoja tuntematonkin erottaa perän ja nokan toisistaan selkeyttävän teippauksen ansiosta

Loppuun vielä viikon ruokkavinkki – yksinkertaisen kokin kaksinkertainen leivitys. Leikkele siivuja kalaa tai tässä tapauksessa kanaa, pyöräytä jauhoissa, kasta vatkattuun kananmunaan, päällystä pankokorppujauhoilla ja paista kullanruskeiksi pienessä määrässä öljyä. Tarjoillaan wrapissa haluttujen lisukkeiden kanssa. Lasten uusi suosikki, jonka oppivat kavereiltaan – tärkeimmät täytteet kanan lisäksi ovat porkkanaraaste, juustoraaste ja majoneesi.

20200111_153640
Kaikkea se japanilainen keksii ja muu maailma väärinkäyttää

Ikku

Uimakoulu

Uintitekniikka ei ole koskaan kuulunut erityisiin vahvuuksiini. Tarkemmin sanottuna se on puuttunut kokonaan. Pinnalla kyllä pysyn ja jossain määrin kykenen etenemäänkin rintauinnin (yläkroppa) ja vapaauinnin (alakroppa) risteytyksellä, mutta nopeata tai tehokasta se ei ole. Parikymmentä vuotta sitten sukelluskurssin vaatimuksiin kuului 200 metrin uinti. Onneksi allas oli 25 metrin mittainen eli aina kääntyessä sai potkaistua jonkun metrin verran vauhtia, mutta silti saavutukseen kului pieni ikuisuus ja suurin osa muista osanottajista meni minusta ohi useammankin kerran. Oli porukassa vielä yksi minuakin huonompi uimari, joka muistaakseni huijasi ja nousi altaasta kanssani samaan aikaan vaikka oli kaksi altaanmittaa jäljessä.

Kloorivedessä rataa edestakaisin polskuttelu ei ole koskaan kiinnostanut, eikä taitoja ole tullut kehitettyä. Täällä kiinnostus heräsi sekä huvin että hyödyn vuoksi. Meressä tulee lutrattua kajakin ja bodyboardin kanssa – uintitaidolle on enemmän tarvetta kuin aiemmin. Tarvetta voi tulla myös silloin jos omaa tai naapurin kakaraa tarvitsee lähteä pelastamaan rannan paluuvirtauksesta (”rip current”).

Sainkin sitten sopivasti viisi puolen tunnin uimavalmennuskertaa syntymäpäivälahjaksi. Tänään aloitin räpiköinnin allasta edestakaisin oikein mukavan ja kannustavan valmentajan ohjeistuksessa. ”Really good!” ”Well done!” ”You’re doing really well!” Ei jumalauta, eihän tällaiseen ole tottunut – pelkkää kannustusta???Lopettaisi jo. Meinasin vastata jotain linjalla ”No niin varmaan, älä valehtele” tai ”Lopeta jo ja kerro mikä kaikki menee päin persettä” mutta kykenin (kerrankin) pitämään suuni kiinni ja mukautumaan paikalliseen toimintatapaan.

Itse vapaauintitreeni alkoi aivan alkeista. Potkiminen nyt sujuu, mutta oikeaoppinen hengittäminen – puhalla ulos veden alla ja hengitä sisään joka kolmannella vedolla – alkaakin olla jo haaste. Varsinkin kun pitäisi yhtä aikaa muistaa potkia, hengittää oikein ja kauhoa vettä jotenkin järjellisesti yläraajoilla. Onhan se tietty ihan mukavaa että valmentaja räpiköintiäni seuratessaan kannusti – eikä nauranut tai vittuillut.

Maanantaina on seuraava harjoituskerta altaassa ja sitä ennen on aikomus käydä meressä totuttelemassa tänään suurinta tuskaa tuottaneeseen oikeaan hengitysrytmiin. Kyllä tämä tästä, tavoitteena on selviytyä tänä vuonna ”Eastern Bay of Plenty Triathlon & Multisport Club” kuukausittaisen kisan lyhyestä matkasta (200 m uinti, 8 km pyöräily ja 2 km juoksu) niin, että olen suorittanut uintiosuuden ennen kuin ensimmäinen osanottaja on tullut maaliin.

Ikku

Sattuu ja tapahtuu

Reilu vuosi sitten lokakuun lopussa muutettiin syksyn pimeydestä tänne ja muutamat asiat muistuttavat nyt päivittäin että ollaan ”toisella 12 kk kierroksella”. Kesä on koittamassa kun pohutukawat alkavat kukkimaan, rautakaupassa grillit nojaavat iloisesti jouluvaloihin samaan aikaan kun viereisellä hyllyllä ilmatäytteiset joulupukit taistelevat elintilasta tuuletuspuhaltimien kanssa.

20191107_150159
Huomaa ylähyllyn pukit. Pieni ilmapuhallin pitää täynnä ja komeuden kruunaavat sisällä olevat LED valot.

Ennen tänne muuttoa koitin nettilähteiden perusteella ymmärtää, että kuinka lämmintä tai kylmää täällä oikeasti on verrattuna vuodenkiertoon Suomessa. Helposti löytää ”kuukauden keskiarvolämpötiloja”, mutta sillä tiedolla ei vaihtelevassa ilmastossa paljoa tee. Tästä syystä, nyt ihan omaksi riemuksi vertailu Whakatane vs Tampere, käyttäen lähteenä ”timeanddate” sivuston dataa kummallekin. Säädatan lähteestä tai laadusta minulla ei ole sen enempää käsitystä, sattui nyt vaan olemaan googlen ensimmäinen hakutulos.

WHK korkein
WHK alin
WHK keskiarvo
TMP korkein
TMP alin
TMP keskiarvo
Montako päivää TMP korkeampi päivälämpötila kuin WHK
Joulukuu 2018
26 9 19 4 -18 -3 0
Tammikuu 2019
30 13 22 2 -26 -8 0
Helmikuu 2019
31 10 21 7 -19 -2 0
Maaliskuu 2019
27 11 20 11 -20 -1 0
Huhtikuu 2019
23 6 16 21 -8 6 0
Toukokuu 2019
21 6 14 27 -4 10 6
Kesäkuu 2019
18 3 11 30 2 17 29
Heinäkuu 2019
18 5 12 30 6 16 28
Elokuu 2019
17 4 11 26 4 16 31
Syyskuu 2019
19 5 13 24 -2 10 7
Lokakuu 2019
24 4 14 12 -8 4 0
Marraskuu 2019
29 8 18 8 -11 0 0

Melkoinen lukumössö, ehkäpä siitä olisi pitänyt piirtää taulukkolaskennalla käppyrä? En jaksa. Yllättävää ei ole, että tässä merenrannalla ei lämpötila koskaan tipu nollan alle. Selkeästi kylmempää Tampereeseen verrattuna on vain toukokuun loppupuolelta syyskuun alkuun. Talvi ei kuitenkaan ole pimeä – vuoden lyhimpänäkin päivänä 22. kesäkuuta aurinko nousi puoli kahdeksalta ja laski viideltä, mutta ennenkaikkea ehti kiivetä 29 asteen korkeuteen, eli yhtä korkealle kuin Tampereella syyskuun lopussa. Edelleen vertailun vuoksi, Tampereella keskikesän aurinko kipuaa 52 asteeseen (täällä 76 asteeseen, yli 52 klo 9:30 – 15:00), mutta vuoden lyhimpänä päivänä jäädään 5 asteeseen. Yhteenvetona tästä – keskitalvellakaan ei tarvitse elää lonkeronharmaudessa ja lämpimältä tuntuu niin kauan kuin aurinko paistaa.

20191113_084031
Marraskuinen aamu-usva kaupungin yllä

Kaikkiaan tuntuu siltä, että on ehtinyt sattua ja tapahtua vähän enemmän kuin keskimääräisen vuoden aikana normaalisti:

  • Maa on vaihtunut kerran, mutta osoite kaiken kaikkiaan 5 kertaa
  • Merinorsu viihdytti Whakatanea pari viikkoa
  • Nuorimmainen aloitti koulun
  • Keskimmäinen mursi ranteensa
  • Yhden – muutaman päivän automatkoja on tehty Coromandelin, Rotoruan ja Napierin välisellä alueella
  • Pienempiä maanjäristyksiä (tuntuu samalta kuin silloin kun lumiaura pyyhkäisee talon vierestä) oli yli parikymmentä parina ryppäänä, yksi vähän parempi (”moderate” 5.9 reilun 60 km päässä – laiskaa vellovaa pientä heilutusta kolmisenkymmentä sekuntia) kolme viikkoa sitten. Ja kappas, juuri tätä kirjoitellessa yksi
  • Lapset ovat aloittaneet (ja osin myös jo lopettaneet) uusia harrastuksia – netball, judo, maastopyöräily ja surf life saving
  • Paikallisen nuorison uusin villitys on ryöstää kauppoja ajamalla etuovesta sisään varastetulla autolla – Rebel Sport on tyhjennetty kahdesti ja Stirling Sport kerran
  • Whakatanen suurin turistinähtävyys Whakaari sitten purkautui turistiryhmän ollessa paikalla. Nyt on keskussairaaloiden palovammaosastot täynnä, samaan aikaan kun lehtien sivuja täyttävät sekä sankarillisia pelastajia kuvaavat artikkelit että syyllisten etsintä.

Loppuun vielä kevennys. Löysin kirjakaupasta ”Shit towns of New Zealand” -kirjan ja eksyin niiden facebook -sivuille. Paikallisten kaupunkien varjopuolten kuvaukset ovat parhaimmillaan lennokkaita ja pisteenä i:in päällä ovat lukijoiden kommentit. Milloin joku kaupungissa asuva sydämistyneenä haukkuu tekijöitä ja milloin taasen joku kaupungin entinen asukas lisää tekstistä unohtuneita paikkakunnan vikoja. Whakatanen on osuva, kuten on myös ”Australia -viikon” kuvaus australialaisten kielellisestä kyvykkyydestä ja murteesta.

Ikku

 

 

 

Surf life saving

Valtameren äärellä asuessa tulee hiljalleen vastaan yhtä sun toista uutta. Australiassa opin, että rannalla olevien punakeltaisten lippujen välistä aluetta valvoo hengenpelastaja. Tällaisia löytyi toki vain vilkkaammilta rannoilta ja valvotun alueen takana oli useimmiten ”surf life saving club” -rakennus, joissa ei kuitenkaan ollut mitään rantaturistia kiinnostavaa – kuten jäätelönmyyntiä tai välinevuokrausta. Uutisista tarttui silloin tällöin silmään myös mainintoja useiden tuhansien osanottajien ”surf life saving” -kilpailuistakin, mutta omien lasten ollessa pieniä ei aiheesta tullut enempää otettua selvää.

Sittemmin minulle on selvinnyt, että lajilla on 175.000 harrastajaa Australiassa ja 19.000 täällä. Kilpailulajeina on hengenpelastusta, nopeuskilpailuja surffikajakilla (”surf ski”) tai hengenpelastussurffilaudalla (normaalia pidempi ja varustettu otelenkeillä), uintikilpailuja, sprinttijuoksua rannalla ja näiden yhdistelmiä, joukkuekilpailuja ja viestejä. Yhteistä kaikille lajeille on, että lähtö ja maali sijaitsevat rannalla, mutta välissä käydään meressä – tekninen taito kuinka selviää uiden tai vedessä liikkumisvälineen kanssa isoissa aalloissa on ratkaiseva. Kuninkuuslajina on ”ironman / ironwoman”, joka yhdistää uinnin, surffikajakin, hengenpelastaussurffilaudan ja juoksun.

20191117_102800
Hengenpelastusrantaleluja

No nyt on ranta vieressä, klubirakennus muutaman kilometrin päässä, lapset kasvaneet, niiden koulukaverit harrastavat tätä ja harvasta harrastuksesta oppii meren rannalla asuessa yhtä hyödyllisiä hengissäpysymymistaitoja. Eli aamun mankumiskonsertista – ”mää haluan jäädä leikkimään”, ”en minä siitä kuitenkaan tykkää”, ”en minä sitä aio harrastaa” ja muut klassikot – huolimatta päästiin rantaan saakka.

Verrattuna moneen muuhun paikalliseen urheiluharrastukseen ja lasten tapahtumaan oli tämänpäiväinen ”Sunday surf” kauden aloitus erittäin hyvin organisoitu. Lapset ikäluokkiensa mukaan jonoihin, perusasioiden opastukset ja sitten ryhmissään rannalle.

20191117_100031
Neonkeltavihreä liivi on turvavaruste, samoin kuin klubin väreissä oleva lakki.
20191117_102944
Rantaa pitkin ei juokse lauma ahnaita vihreä-keltaisia minioneja, vaan alkulämmittelyään tekeviä tulevia hengenpelastajia.
20191117_105959
Eri ikäluokat omissa ryhmissään

Meren ollessa vielä viileä – tai paikallisten mielestä ”jäätävä” +16 astetta – aluksi tehtiin erilaisia leikkejä tai kilpailuja rannalla. Kaksituntisten harjoitusten toisella puoliskolla siirryttiin vesielementtiin, sekä lapset että aikuiset. Olin kyllä etukäteen kuullut, että kannattaisi olla itselläkin märkäpuku päällä, mutta kolmea lasta paimentaessa se unohtui autoon. Auton avaimen olin sentään onneksi sijoittanut minigrip-pussiin, joten se pysyi kuivana vaikka itse poijun virkaa suorittaessani kastuin kyllä navasta alaspäin.

20191117_113120
Mitä isommat lapset, sitä syvemmälle mereen vanhemmatkin päätyvät.

Harjoitusten päälle lapsille makkara kouraan grillistä ja saldona oli 66,7 % ”tosi kivaa, minä haluan jatkaa tätä”, mutta 33,3 % ”en tykkää”. Onneksi tuolla kolmanneksellakin näytti olevan suuren osan ajasta hauskaa ja lopussa taisi väsy iskeä. Ensi viikolla porukkaan liittyy sen paras kaveri, joten todennäköistä on, että suurin osa sunnuntaiaamuista helmikuun lopulle saakka menee näiden treenien rantavahtina.

20191117_120229
Itse olin rannalla parin kaupan kestokassin kanssa, mutta huomasin että ”ammattilaiset” käyttävät 40 litran pehmeää pyykkikoria tarvittavien varusteiden (ainakin uimapuvut, märkäpuvut, juomapullot, vaihtovaatteet, pyyhkeet, aurinkorasva…) kuljettamiseen. Mahtuu yhteen kaikki ja lisäksi tästä pysyy hiekka paremmin ulkona ja se pysyy paremmin pystyssä. Näitä näki rannalla paljon ja kävin sellaisen meillekin jo hakemassa.
20191117_123107
Aurinko kuivaa sen minkä meri kastelee (ja minä puutarhaletkulla huuhdon)

Ikku

Hoojokuänjoku ja kiitos kuuluu brittiläiselle keittiölle

Aiemmin työhistoriassa ei montaa saikkupäivää ole tarvinnut käyttää. Suurin osa vuosista meni nollalla, muutama räyhäkämpi kuratauti pakotti olemaan päivän tai pari poissa. Nielurisojen poisto ja espanjantuliaisena tullut kampylobakteeri-infektio johtivat vuoroillaan sitten viikon-kahden poissaolohin. Jälkimmäinen varsinkin oli kova koitos, mieleen ovat jääneet puhelinkeskustelu työterveyden kanssa (”paskannan verta” – ”se on ihan normaalia tuossa taudissa”) ja skypettely samassa reissussa olleen kollegan kanssa, jonka kanssa jaettiin samat tapakset, mutta hänelle tauti ei iskenyt (”oletko nyt ihan varma ettet syönyt kakkaa?”).

Jollain ihmeen tuurilla sitten täällä osuu kohdalle niin kova flunssa, että on pakko käyttää rajallisia sairaslomapäiviä. Minun työsopimukseni antaa niitä vain viisi per vuosi ja ne voivat kertyä maksimissaan 15 asti. Eilen kävin vielä töissä räpiköimässä, mutta kun kuume nousi illalla 39,4 asteeseen niin jäin sitten täksi päiväksi kotiin. Jos sitä taas huomenna kykenisi paikalle. Ainakin fyysisesti.

Sitten jos palkalliset sairaslompäivät loppuvat kesken, käytetään täällä vuosilomia tai palkatonta lomaa. Tämä koskee siis vain sairastamista, tapaturmat hoitaa ACC (accident compensation corporation), joka maksaa toisesta viikosta eteenpäin 80 % palkasta siltä ajalta, jona töihin ei kykene.

Tässä sitä on sitten tullut maattua sohvalla ja koulusta lomalla olevat lapset ovat saaneet pelata WiiU:lla ja iPadilla niin paljon, että ovat jo kyllästyneet. Koulujen lomat on täällä ripoteltuina vuoden ympäri, noin 5 – 6 viikon ennen joulua alkavan kesäloman lisäksi kunkin neljän koulujakson välissä on kahden viikon lomat. Aikuisten lomat vaikuttavat olevan samantapaisesti kylvettyinä sinne tänne, täällä koko maa pysähtyy vain uudeksi vuodeksi, kun Suomi pysähtyy koko heinäkuuksi. Suomen uutisvirrasta silmään on tarttunut uutisia ”lomastressistä”, joita en toisaalta ihmettele yhtään. Itselle on sopinut aina hyvin ottaa loma lyhyempinä pätkinä. Uudessa Seelannissa työnantaja ei ole pakotettu antamaan kahta yhtäjaksoista viikkoa lomaa työntekijälle kuten Suomessa, mutta työntekijä voi sen halutessaan vaatia.

Nyt heinäkuussa muutamat tutut ja työkaverit ovat lähteneet kylmää (tänäänkin päivällä +16 ja yöllä +4) karkuun Rarotongalle tai Fijille. Nuo, kuten Samoa, Tonga, Norfolkin saari, Vanuatu ja Australia ovat täältä katsottuna niitä kuraturistin lähikohteita. Ranskan polynesia on vähän kauempana, mutta hintatasoltaan niin kallis, ettei ole normaalipalkansaajan tavoitettavissa. Jos työssäkäyvät perheet eivät halua lomailla, niin erilaiset urheiluseurat tms. tarjoavat loma-ajaksi lapsille aktiviteettiohjelmia. Meillä lasten oli tarkoitus olla tämä viikko koulun iltapäiväkerhon järjestämässä hoidossa $5 per tunti + lisämaksut erilaisista aktiviteeteista joita eri päivinä oli tarjolla. Flunssan nyt kiertäessä ovat ehtineet tuonne vasta yhtenä päivänä.

No niin. Kello 15:32 ja ruumiinlämpö 38,9. Loppuun hieman kulinarismia. Maan edellinen pääministeri Bill English päätti jakaa ruoalaittonsa tuotokset facebookiin 2017 ja kyllä saivatkin ammattipöyristyjät aihetta pöyristyä. Purkkispagetti – purkkiananas pitsa oli toisille pyhäinhäväistys, mutta minusta kokeilemisen arvoinen. Resepti:

  • Valmispitsapohjia
  • Valmispitsatomaattikastiketta
  • Purkkispagettia
  • Purkkiananasta
  • Pekonia (minulta puuttui)
  • Juustoraastetta

Ohje lienee muuten itsestään selvä, paitsi että purkkispagetti pitää muistaa valuttaa, muuten pitsan pohja jää löysäksi. Lapset tykkäsivät, paitsi ananaksesta ja voimakkaan makuisesti cheddarista jota jouduin käyttämään kun pitsajuusto loppui. Toive oli tehdä tätä uudestaankin edellämainituin muutoksin. Näin tehdään ja ehkä kokeilen samalla toista maan eteläosan pitsaihmettä – purkkipapupitsaa.

Ikku

Pyhä peltilehmä. Osa 2.

Pari ensimmäistä viikkoa ajeltiin työpaikan järjestämällä vuokra-autolla, sitten hankittiin tuo japanilainen kulkuneuvo, elikkäs Mazda Premacy, alle. Ei se nyt ihan uusi ole (2007), mutta vähillä kilometeillä (76.000), kuten nuo japsituonnit tyypillisesti ovat. 6500 dollaria eli vähän alle 4000 euroa. Kahden litran kone, sähköovet ja peruutuskamera ovat kivat, miinuspuolella alumiinivanteet 50-sarjaisilla kumeilla. Joo, varmaan fantsun näköiset joittenkin mielestä, insinöörille nuo merkitsevät ainoastaan kahta asiaa a) vaativat kalliit renkaat ja b) johtavat rasittavan kumisevaan rengasmeluun.

703A4179
Kun kerran kaksi parkkipaikkaa annetaan, niin sitten niitä myös käytetään.

Japanilainen huoltokirja on semihilpeä. Kaipaisin kuviin vielä sellaisia iloisia IKEA ukkoja osoittelemaan, että mitä pitää tarkastaa millä tasolla nestepinnan pitää olla. Se mitä autolle on tehty tai jätetty tekemättä on vielä arvoitus.

703A4265
Vuosiluvut ilmoitetaan modernisti sen mukaan, monettako vuotta keisari on vallassa.
703A4266
Vain iloisesti hymyilevät ukot puuttuvat!

Ajokortitkin ehdittiin hakea. Ensin epäonnistunut yritys paikallisesssa Automobile Associationissa (AA), jonka jälkeen lauantairetkelle lähimpään isoon kylään AA:han jonka palveluihin ulkomaalaisten kortit kuuluvat. Ensin A yrittämään kortin saantia, kun todettiin että on helpompaa käydä yksitellen kuin yrittää viihdyttää kolmea ylienergistä ja lounasta odottavaa ipanaa tilassa jossa ei ole lapsille suunnattuja virikkeitä. No kortin sijaan saaliiksi tuli vain tyhjät hakukaavakkeet ja vaatimus hankkia viralliset käännökset meidän ajokorteista, kun niissä ei lue englanniksi, että kyseessä on ajokortti. Pienen autossa tutkailun jälkeen kortista löydettiin etupuolen taustalta vaaleanpunaisen hento ”Drivers license”, joten minä lähdin yrittämään onneani. Tiskille osui tällä kertaa huomattavasti ymmärtäväisempi asiakaspalvelija jolle löydöksemme riitti oikein hyvin. Tämän jälkeen menikin 10 minuuttia, kun passista ja ajokortista oli otettu kopiot, näkötesti tehty, valokuva otettu, väliaikainen ajokortti kirjoitettu ja 76 dollaria maksettu. A seuraavaksi suorittamaan sama ruljanssi jonka jälkeen koko porukka brunssille.

Jälkeenpäin totesin, että AA:n nettisivuilta olisi kyllä löytynyt hyvät ohjeet, mitä ajokortin saantiin vaaditaan, mutta onneksi ei luettu etukäteen. Turhaan olisi otettu ”korkelaatuisia värikopioita” dokumenteistamme ja hankittu noita ajokortin käännöksiä, kun kävihän se näinkin.

Ja vielä pari sanaa liikennessäännöistä.

Attilan jäljissä ei ruoho kasvanut ja brittiläisen siirtomaaherran alistamilla mailla ajetaan väärällä puolella tietä, eli vasemmalla. Oikean (vasemman) kaistan pitämiseen tottuu kohtuu nopeasti, hitaammin lihasmuistiin tarttuu vilkuttaminen – jos risteystä lähestyvässä autossa heiluvat pyyhkimet suuntamerkin antamisen sijasta, niin voit arvata kyseessä olevan turistin tai tuoreen maahanmuuttajan. Tänne matkailemaan tuleville suosittelen lämpimästi automaattivaihteista vuokra-autoa. Vuosia sitten työmatkalla Irlannissa sain alle manuaalivaihteisen rellun. Kaksikaistaisessa liikenneympyrässä piti vaihtaa kakkoselle, eli siis vaihdekeppi kohti reittä ja taakse – jossa clio-paran vaihdekaaviossa oli pakki. Kohtuullinen rusaus, mutta matka jatkui.

Liikennesääntöjen pienet eroavaisuudet Suomeen verrattuna ovat vastaavia kuin Australiassa, esimerkkinä liikenneympyrä. Liikenneympyrään tullessa 1) vilkutetaan vasemmalle jos ollaan poistumassa ensimmäisestä liittymästä, 2) ei vilkuteta jos poistutaan toisesta liittymästä (eli ajetaan suoraan) ja 3) vilkutetaan oikealle jos aiotaan poistua kolmannesta liittymästä (eli käännytään oikealle). Myös kohdissa 2) ja 3) kuuluu vilkuttaa vasemmalle silloin kun ympyrästä poistutaan. Clear as mud? Itse asiassa aika toimiva systeemi ja täällä Uuden Seelannin landella noudattavat tuota vilkutussääntöä paremmin kuin Australian landella noudattivat.

Skandinaavisessa suojeluyhteiskunnassa tottui siihen, että ainakin asvalttiteillä pystyi ajamaan kuivalla kesäkelillä nopeusrajoituksen maksimia vasten ilman mitään tuskaa tai riskiä. Ei täällä. Yleisrajoitus  on 100 km/h ja se on voimassa taajamien ulkopuolella lähes joka kinttupolulla vaikka tiestö on maantieteestä johtuen hyvin mutkaista ja mäkistä. Isommilla teillä toki on isoja kelta-mustia liikennemerkkejä osoittamassa suositusnopeutta tiukoissa mutkissa – satasen alueella voi tulla vastaan mitä vaan 15 km/h asti – ja niitä kannattaa pääsääntöisesti uskoa.

703A4312
Järkevä noudattaa ohjeita noin suurinpiirtein. G-voimahakuinen suhtautuu näihin maileina tunnissa.

Ikku

Joujoujoulupukki.

Työviikko takana ja muuttoviikonloppu edessä ennen biitsijoulun viettoa. Sateessa, jos Metserviceä on uskominen. Maassa maan tavalla, eli joulupukki tuo lahjat 24. ja 25. päivän välisenä yönä. Pukille pitää perinteisesti jättää kuusen alle jotain pientä evästä – olen ehdottanut olutpulloa. Minulle epäselväksi jääneestä syystä tätä on vastustettu.

Muuttokonttikin saapuu satamaan 23. päivä. Tullaus ja mahdollisten biologisten riskien syynäys vie aikansa, joten kontin sisällöille olisi suotavaa olla toimitusosoite pysyvään kämppään noin tammikuun puolivälissä. Mahdotonta tämä ei ole, kolme vaihtoehtoa on nyt tiedossa, jotka vapautuvat tammikuun puolen välin tienoilla. Näytöt näihin ovat vasta tammikuun alussa, eli varsin hyvissä ajoin… No asioilla on tapana järjestyä.

Eilen jouluostoksilta tullessa sojotti taivaalla kohtuullisen komea poutapilvi ilta-auringossa. Auto talliin ja nopeasti kameran kanssa rannalle, mutta vähän myöhästyin kuvanotossa kun oli tullut pilvi ilta-auringon eteen. Eikä kuvasta pilven mittasuhteet oikein muutenkaan selviä.

703A4492
Nämä olivat päheän näköisiä hetkeä aiemmin kun aurinko vielä paistoi alalaitaan asti
703A4497
Ruuhkaa rannalla

Tänään käytiin pikku iltakävelyllä lähipolulla. Ylämäissä oli lasten mielestä taas ”tylsintä ikinä” ja niin edespäin, alaspäin tulo sujui sukkelammin. Kuvat näemmä yhtä tärähtäneitä kuin ottajansa.

703A4506
Vihreän sävyt vaihdettiin vaihteeksi harmaan sävyihin. Ylämäet, menevät rauhallisesti…
703A4511
…alamäet vähän rauhattomammin.

Ikku