Kahawaisarjan päätösosa

(Trilogia kolmessa osassa, joista keskimmäisessä kahawaita ei edes mainita.)

Sunnuntaiaamuna suuntasin taas melontaretkelle. Tällä kertaa mentiin kaverin kanssa, jolla on kunnon kaikuluotainkin kajakissaan. Oman kajakkini varustetasoa olin korottanut kahdella muutoksella. Marttiinin kätevän olin vaihtanut JP Peltosen sissipuukkoon, jonka saa näppärästi pelastusliiviin kiinni ja jolla kahawain oikeaoppinen käsittely on nopeampaa sekä ottamalla rinkan sisäpussiksi hankkimani kuivasäkin kalavarastoksi, jotta saalis pysyisi tallessa vaikka rantaan tultaisiinkin puolisukeltajan lailla.

Tähtäimessä oli nyt snapper 10 – 20 metrin syvyydestä. Tätä varten saatiin meloa pidemmälle kuin etukäteen arvattiin – kilometrin kohdalla vettä oli vasta 7 metriä, loppujen lopuksi käytiinkin noin kolmen kilometrin päässä rannasta. Kaveri kalasti perinteisellä kalasyötillä, minä jatkoin jigilinjalla. Snapperista saatiin kuitenkin vain yksi näköhavainto, kaverin alamittainen saalis, joka päästetiin mereen kasvamaan lisää mittaa. Minulla koukkuun tarttui vain kahawaita – tunti auringonnousun jälkeen näitä ketaleita olisi voinut nostaa kajakkiin niin monta kuin vain jaksoi. Neljän kohdalla riitti ja kahawaiden ahnaus teki pohjalla asustavien snappereiden tavoittelun melkein mahdottomaksi. Siksi lähdettiinkin melomaan kohti rantaa ja aamukahvia.

Rantautumiseen opin uimistodennäköisyyttä pienentävän tekniikan. Kajakin kun pyöräyttää perä kohti rantaa ennen kuin aallot muuttuvat suuriksi ja sitten antaa aaltojen viedä loppumatkan rantaan, on huomattavasti paremmat mahdollisuudet pitää muovipulkka suorassa kulmassa aaltoja vastaan ja siten myös pysyä pystyssä.

Neljästä kalasta yksi meni kaverille kissanruuaksi ja kolme fileoin ensimmäistä harjoittelukappaletta hieman paremmalla tuloksella. Tyylipisteitä tuloksen siisteydestä tuskin olisi vieläkään jaettu enempää kuin Jan Boklövin V-tyylille aikanaan.

Kalastustarinat siirtyvät nyt tauolle siihen asti, että koukkuun on saatu jotain tuota puolimetristä ahvenen sukulaista kiinnostavampaa.

Ikku

20200126_091656 (2)
Aallot eivät näytä kummoisilta, ainakin kun katsoo tarpeeksi kaukaa
20200126_085958
Neljä kalaa miinus kaksi päätä
IMG-20200126-WA0012
Sata ja yksi tapaa käyttää Ikea-jakkaraa
IMG-20200126-WA0010
Ja sitten kylkiruotoja pitkin kohden pyrstöä…
IMG-20200126-WA0027
Yksi kappale ruodoton file, hieman sahalaitainen tosin
20200126_115304
Jo perinteisen pankokalan lisäksi kokeilin kalaa vihreässä curryssä. Sekin toimi, purkkikastike oli vaan sen verran tulista, että lapsia varten päädyin huuhtelemaan kalanpalat ensin lävikössä hanan alla. Sen jälkeen upposivat ja saivat arvion ”maistuu ihan butter chickeniltä”.
20200126_102309
Romut kuivumassa huuhtelun jälkeen. Huomattavasti vähempivaivaista, kuin jollain moottoroidulla vehkeellä kalastaminen.

Pitkä viikonloppu

Loman jälkeen ehdin olla kaksi päivää töissä ja heti perään on nyt kolmipäiväinen viikonloppu – maanantai kun on alueellinen vapaapäivä ”Auckland anniversary” joka kattaa koko pohjoissaaren pohjoisosan. Vuotuisia yleisiä vapaapäiviä Uudessa-Seelannissa ja Suomessa on suurin piirtein saman verran. Merkittävin ero onkin se, että jos vapaapäivä täällä osuu lauantaille tai sunnuntaille, se pidetään (”observed”) seuraavana maanantaina ja tarvittaessa tiistaina. Oikein mukavaa. Näin ollen joka vuosi täällä on 11 yleistä vapaapäivää (1. ja 2. tammikuuta, alueellinen vapaapäivä, Waitangi-päivä, -pitkäperjantai, pääsiäismaanantai, ANZAC-päivä, kuningattaren syntymäpäivä, työnpäivä sekä joulu- ja tapaninpäivä). Näistä suosikkini on toinen tammikuuta – ”Day after New Year’s Day” – oikein virallinen krapulapäivä. Muutenkin julkiset vapaat painottuvat täällä lämpimiin kuukausiin, joka sopii kaikille varmasti oikein hyvin. Vuonna 2020 Suomessa taasen on 10 yleistä vapaapäivää, kun itsenäisyyspäivä ja tapaninpäivä osuvat viikonlopulle.

Tänään kävin aamusta kokeilemassa kalaonnea Otarawaireren rantakallioilta. Menin juuri auringonnoustessa, samaan hetkeen kun osui vielä nousuveden tulo korkeimmilleen. Ei jäänyt paljoa kerrottavaa, eikä uudestaan tarvitse tätä paikkaa kyllä kokeilla. Veden ollessa korkealla, näkyville jääviltä kallioilta ei yletä heittämään riittävän syvään veteen asti, ei yhtään nykäystä, paitsi kun koukku jäi rikkonaiseen vulkaaniseen rantakallioon niin tukevasti kiinni, että siima katkesi. Kivet 1 – minä 0.

703A1416 net
Aurinko nousee Opotikistä
703A1425 net
Otarawaireren ranta on väärällään erilaisia kuoria
703A1430 net
Där vilar – siellä lepää. Yksi koukku ja jigi.

Huomenna auringonnoustessa lähden kajakilla vesile, tähtäimessä snapperit, mutta kahawaitkin kelpaavat jos vaan koukkuun tarttuvat.

20200125_175538
Kahawai on paikallisten mielestä liian voimakkaan makuista ja liian ”öljyistä” – kelpaa lähinnä vain savustettuna. Vastaavasti suomalaisille purkkitonnikalasta tuttu boniitti (”skipjack” Katsuwonus pelamis) kelpaa täällä vain syöttikalaksi.  Yksinkertaisesti pannulla paistettu kahawai oli meidän makuumme ihan kelpo ruokakala.
20200125_182505
Asevarustelu alkoi. Ainoa fileointiveitseni oli liian pitkä ja joustava näiden kalojen fileointiin. Pikkujigeillä koitan joskus narrata gurnardin ruokapöytään.

Sitten vakavampiin aiheisiin. Jos kohta täällä juhlitaan Auckland anniversarya, niin legendaarisin olut tuntuu kuitenkin olevan Waikato Draught. Kuka työpaikan jermuista kutsuu sitä vihanneksikseen (”I’ve gotta get my greens!”) ja kuka lääkkeeksi (”medicine”). Muutama vuosi sitten rankoista sateista täyttyneet joet katkaisivat kulkuyhteydet Te Ureweran alueella asuvilta ihmisiltä sen verran pitkäksi aikaa, että välttämättömyystarvikkeita kuljetettiin sinne helikopterikyydillä. Vahvistamattomien tietojen mukaan Waikato Draught kattoi yli puolet tällä ilmakyydillä kuljetetuista kiloista. 

20200125_164021
”Greens”. Otin kuitenkin kopan Steinlageria kun 15 pulloa sai vajaalla $23:lla.
20200123_165744
Uuden sadon omenat tarjolla. Sopivasti koululaisten eväslaukkujen täytteeksi, uusi kouluvuosi kun on jo ovella.

Ikku

Sanoista tekoihin

Jo useampi kuukausi sitten tuli uhottua, että ryhdyn hankkimaan kalaa pöytään itse, sen sijaan että se haetaan tuoreena Gibbo’s Fresh Fish -liikkeestä tai paistettuna ranskanperunoiden kanssa jostain Fish n’ Chips paikasta. Aikansa otti, mutta tänään oli vihdoin varusteet kasassa ja intoa lähteä kokeilemaan, miten kajakilla pääsee hiekkarannalta liikkeelle.

Surffisääennusteen mukaan aallonkorkeus oli vain 1,5 – 2,5 jalkaa, mutta melkoiseksi räpikönniksi rannalta liikkeelle lähtö meni. Ei ollut kaukana, että olisin kääntynyt kotiin jo sieltä ja jatkossa tämän kokoisten (tai isompien) aaltojen aikana etsin jonkun muun vesillelaskupaikan. Reilun 300 metrin päässä rannasta tyrsky rauhoittui ja meloin siitä toiset kolmisensataa metriä ulommaksi, jossa ryhdyin heittelemään jigiä. Ensimmäiseen puoleen tuntiin ei tapahtunut mitään, kunnes joku pienehkö ja tuntemattomaksi jäänyt kala tarttui kiinni. Kun sain kalan kajakin viereen alkoikin kilpailu, kun paikalle osunut reilu puolimetrinen hai oli päättänyt syödä saaliini illallisekseen. Siinä kun ihmettelin hain varsin nopeita uimaliikkeitä saalis käytti syntyneen hämmennyksen hyväkseen ja karkasi, ennen kuin sain sen haaviini. Kalat 1 – minä 0.

Seuraavaa tärppiä sain odottaa taas melkein puoli tuntia ja tällä kertaa sain kalan jopa kajakkiin saakka. Aloittelevan kalastajan epävarmuudella tiirailin tämänkertaista saalista ihmetellen että onko kyseessä alamittainen kingfish vaiko mahdollisesti kahawai. Koukun irrotuksen jälkeen koitin mitata otuksen kajakin reunaan markkeritusilla piirtämässäni mittaviivassa, jolloin tämäkin otus lipsahti takaisin kalojen valtakuntaan. Sinänsä mittaaminen olisi ollut turhaa – tuolloin en vielä tiennyt kingfishin alamitaksi 75 senttiä, enkä sitä ettei kahawailla ole alamittaa. 2 – 0.

Auringonlaskuun oli nyt aikaa enää puoli tuntia ja tämä vaikutti selvästi olevan kahawaiden ruoka-aika. Toisella heitolla edellisen kalan menetyksen jälkeen koukussa oli taas kala, tällä kertaa varmasti kahawai. Onnistuin kuitenkin tumpuloimaan samalla tavoin kuin edellisenkin kanssa koukun irrottamisen jälkseen. 3 – 0. Nyt alkoi jo hieman potuttamaan ja jopa hävettämään vaikkei kukaan ollutkaan näkemässä.

Tämän jälkeen kolmannella heitolla tärppäsi jälleen. Tällä kertaa väsytys kesti jo muutaman minuutin, kahawai maineensa veroisesti tappelee kokoaan enemmän vastaan. Nyt totesin samantien kalan ollessa vielä haavissa, että tämä saa luvan olla tarpeeksi iso ja tökkäsin puukon kalan päähän, kuten olin aiemmin nähnyt snappereille tehtävän. Tilanteen ollessa 3 – 1 ja auringonlaskun vartin päässä päätin kääntää nokan kohti rantaa.

Varmuuden vuoksi pistin lähes kaiken huolellisesti kiinni – vavankin pystytelineen sijasta laidan kuminauhaan, enkä ollenkaan turhaan. Kymmenen metriä rannasta, viimeinen surffiaalto oli liikaa ja tuloksena oli komea kippaus. Mitään ei mennyt rikki tai hukkaan ja kun kalankin sain siepattua ranta-aalloista talteen (se ainoa asia joka ei ollut kiinnitetty) rantautuminen onnistui yli varsin matalien odotusteni.

20200124_202351
Kävely – melonta – kalastus – melonta – mulahdus – kävely -moniottelun viimeinen suoritus alkamassa.
20200124_202435
Puolimetrinen arripi, eli kahawai (Arripis trutta). Ahvenkalojen lahkoon kuuluva petokala, vaikka Australiassa tunnetaankin ”Australian lohena”. Nimi juontaa kalan innokkuudesta tapella vastaan kiinni joutuessaan.
20200124_204043
Vielä pitää muutama kala saada, että varusteiden hinta on tullut kuitattua, vaikka aika halvalla nämä olenkin kasaan saanut. Kajakki, mela ja istuin (AUS$250, ostettu rantaleluksi 4 vuotta sitten), kajakkikärry ($50) haavi ($14), puukko (ikivanha), jigit, koukku, siima, vapa ja kela (saatu kaverilta – kiitos Paul!), pyyhe kalan käsittelyyn (ikivanha), kuminauha melalle ($15) ja pelastusliivit ($85).

Viimeinen oppitunti tulikin sitten kotona. ”How to fillet kahawai” googleen ja ensimmäinen tulos kertoo, että täkeintä olisi ollut laskea veri ulos kalasta heti kajakkiin saannin jälkeen. Hieman myöhäistä. Youtube -videota seuraamalla tehdyn fileoinnin (ei kaunis näky) ja veren täyttämien fileen keskipalojen poisheittämisen jälkeen, ei noin kahden kilon kalasta hirveästi syötävää jäänyt. Sen paistan huomenna ja ensi kerralla osaan kaiken tämän vähän paremmin.

Ikku