Maapallonlaajuinen ihmiskoe

Kun virushulabaloo jossain vaiheessa hellittää, on epidemiologeilla käytettävissään valtava datamäärä, jonka pureskeluun ja sulatteluun kulunee epidemiaakin pidempi aika. Virus on tällä tietoa sama (ei merkittävästi mutatoitunut), koe-eläin sama Homo Sapiens, mutta kansallisvaltioiden kyvyssä ja halussa rajoittaa epidemian leviämistä on valtavia eroja. Jälkiviisastelun ohessa valmistuu läjä tohtoreita ja (väistämättömän) seuraavan epidemian koittaessa osataan tehdä ehkä oikea-aikaisempia ja parempia päätöksiä kuin nyt.

Tällä kertaa Kiina, Etelä-Korea ja Japani lähtivät rajoitustoimiin niin sanotusti “iso pää edellä” ja niissä epidemia onkin taltutettu yllättävänkin tehokkaasti. Italia ja Espanja taas ilmeisesti nukkuivat etsikkoaikansa ohi ja ovat nyt päätyneet jyrkkiin ihmisten liikkumisrajoituksiin sairaaloiden ollessa jo aivan ylikuormittuneita ja kuolonuhrimäärän kiivetessä vauhdilla. Varoittavista esimerkeistä huolimatta moni muu Euroopan maa on seurannut samalla lepsulla linjalla – onko syynä sitten ollut pelko talouden taantumasta, poliitikkojen äänien menetyksestä seuraavissa vaaleissa vai pelkkä tilanteen aliarviointi. Omassa luokassaan tässä taitaa olla Ruotsi, jossa – luonnollisesti – vasta keskustellaan ja etsitään konsensusta siitä, että tarttisko ehkä jotain jyrkempiä rajoitustoimia ottaa käyttöön.

Valitettavasti keskustelujen aika on jo ohi – viruksen leviäminen kun ilman rajoitustoimia näyttää etenevän maasta riippumatta saman matematiikan mukaan. Jos kohta Sipilä opetti suurelle yleisölle sanan “iterointi” merkityksen, niin koronavirusepidemian uutisointi kasvattanee logaritmisen asteikon ymmärryksen ihmiskunnassa uudelle tasolle. Synkeän valaisevia ovat myös Torben Menken datanmurskaukset. Tämän ennusteen mukaan menee alle kaksi viikkoa siihen, kun Ruotsi on samassa tilanteessa, kuin Italia nyt (yksikössä kuolonuhreja per miljoona asukasta). Suomen tautitilanteen ollessa noin pari viikkoa Ruotsia jäljessä ja valtion rajoitustoimien käynnistyttyä aiemmin, on vielä mahdollista olla päätymättä samaan liemeen – jos vain toimittaisiin oikein niin henkilökohtaisella, kuin valtion tasollakin. Eli peskää niitä käsiä ja rajoittakaa kontaktit ihmisten välillä minimiin.

 

703A1910 net
Syksy on saapunut, aurinko nousee töihin pyöräillessä
20200318_064618
Joskus sitä tulee herättyä aikaisinkin. Ohopen mäki on yhtä ahterista, oli sitten pimeää tai valoisaa.

Kun Euroopasta välittyvä yleinen tunnelma siis on ollut “heitetään pyyhe kehään ja annetaan tämän “flunssan” pyyhkäistä maan yli niin että saadaan laumasuoja” niin tunnustan yllättyneeni kun Uusi-Seelanti lähtikin ilmeisesti “hankkiudutaan tästä taudista nyt eroon perkele” -linjalle. Pari perkelettä pääsi kyllä itseltäkin, kun luin maanantaina uutisia ja ohjeistuksen epäselvyyttä. Kun vasta lauantaina oli julkistettu uusi neliportainen koronavirushälytystilajärjestelmä ja menty suoraan tasolle kaksi, niin maanantaina kerrottiin siirrytyn tasolle kolme ja että tasolle neljä siirryttäisiin 48 tunnin päästä kuukauden ajaksi. Tänään tiistaina olikin käynnissä sitten melkoinen arpominen siitä, mitä päätös merkitsi – mitkä yritykset ovat “essential businesses” ja saavat jäädä auki ja mitkä eivät. Itse tulkitsin 48 tunnin siirtymäajan johtuneen juuri tästä – ensin tehtiin näyttävä päätös ja sen jälkeen tarvittiin kaksi vuorokautta aikaa selvittää, että “mitähän ihmettä tässä tuli nyt päätettyä”. Päivän uutisointi meni tragikomedian puolelle, kun ainakin Torpedo7 (urheiluvälineliikeketju), Noel Leeming (elektroniikkaa ja kodinkoneita) ja the Warehouse (Tokmannin kaltainen ketju) ilmoittivat olevansa välttämättömyysliikkeitä ja pysyvänsä auki. Viimeksimainitun ilmoituksen tyrmäsi itse pääministeri tiedotustilaisuudessaan ja ihmettelisin jos nuo kaksi muutakaan saisivat jatkaa aukioloa. Lopputulos näyttää kohtuu järkevältä – auki jäävät esimerkiksi ruokakaupat, apteekit ja huoltoasemat, mutta kaikki kahvilat, ravintolat, elokuvateatterit, kirjastot ja vastaavat pysyvät kiinni, samoin kuin koulut ja yliopistot. Kaikenkaikkiaan tämä toimenpide nyt, kun maassa on edelleen pyritty löytämään kaikki tartuntatapaukset ja ollaan (vasta) 155 todennetun tapauksen tasolla, saattaa hyvinkin osoittautua oikea-aikaiseksi ja järkeväksi.

Kauppojen tyhjäksi rohmuaminen on jatkunut samaan päättömään malliin, kuin muissakin vastaavista rajoituksista ilmoittaneissa maissa. Supermarkettiketju Countdown raportoi ihmisten ostaneen 10 miljoonan asukkaan edestä ruokaa viikonloppuna, vaikka asukkaita maassa on vain 5 miljoonaa. Oma lukunsa tässä valtameren ja suurten eräaluiden puristuksessa on, että kalastuskausi on parhaimmillaan ja peurojen paras metsästyskausi on juuri alkamassa. Hallituksen rajausvaatimuksista – vain lähialueulkoilua, ei vaellus-, kalastus- tai metsästysretkiä  – huolimatta olivat paikallisen Hunting and Fishing liikkeenkin hyllyt tänään olleet tyhjät vieheistä ja syöttikalasta, luultavasti myös ampumatarvikkeista. Saapa siis nähdä kuinka pitkä harjoitus tästä viruksesta eroon pääsemisestä tulee, kun ei tämän(kään) kansan kykeneväisyys ohjeiden noudattamiseen kovin korkea ole.

Vessapaperihamsteroinnin kunniaksi, esittelyssä viikon kasvi – Brachyglottis repanda, tuttavallisemmin Rangiora tai Bushman’s toilet paper. Tämän 5 metriä korkeaksi kasvavan pensaan lehtien alapinnalla on pehmeä nukka ja lehdet voivat kasvaa jopa A4 arkin kokoisiksi.

703A1994 net
Yksilöiden välillä on eroja, on suotavaa pysyä tarkkaavaisena hädänkin hetkellä

Ikku

Pitkä viikonloppu

Loman jälkeen ehdin olla kaksi päivää töissä ja heti perään on nyt kolmipäiväinen viikonloppu – maanantai kun on alueellinen vapaapäivä ”Auckland anniversary” joka kattaa koko pohjoissaaren pohjoisosan. Vuotuisia yleisiä vapaapäiviä Uudessa-Seelannissa ja Suomessa on suurin piirtein saman verran. Merkittävin ero onkin se, että jos vapaapäivä täällä osuu lauantaille tai sunnuntaille, se pidetään (”observed”) seuraavana maanantaina ja tarvittaessa tiistaina. Oikein mukavaa. Näin ollen joka vuosi täällä on 11 yleistä vapaapäivää (1. ja 2. tammikuuta, alueellinen vapaapäivä, Waitangi-päivä, -pitkäperjantai, pääsiäismaanantai, ANZAC-päivä, kuningattaren syntymäpäivä, työnpäivä sekä joulu- ja tapaninpäivä). Näistä suosikkini on toinen tammikuuta – ”Day after New Year’s Day” – oikein virallinen krapulapäivä. Muutenkin julkiset vapaat painottuvat täällä lämpimiin kuukausiin, joka sopii kaikille varmasti oikein hyvin. Vuonna 2020 Suomessa taasen on 10 yleistä vapaapäivää, kun itsenäisyyspäivä ja tapaninpäivä osuvat viikonlopulle.

Tänään kävin aamusta kokeilemassa kalaonnea Otarawaireren rantakallioilta. Menin juuri auringonnoustessa, samaan hetkeen kun osui vielä nousuveden tulo korkeimmilleen. Ei jäänyt paljoa kerrottavaa, eikä uudestaan tarvitse tätä paikkaa kyllä kokeilla. Veden ollessa korkealla, näkyville jääviltä kallioilta ei yletä heittämään riittävän syvään veteen asti, ei yhtään nykäystä, paitsi kun koukku jäi rikkonaiseen vulkaaniseen rantakallioon niin tukevasti kiinni, että siima katkesi. Kivet 1 – minä 0.

703A1416 net
Aurinko nousee Opotikistä
703A1425 net
Otarawaireren ranta on väärällään erilaisia kuoria
703A1430 net
Där vilar – siellä lepää. Yksi koukku ja jigi.

Huomenna auringonnoustessa lähden kajakilla vesile, tähtäimessä snapperit, mutta kahawaitkin kelpaavat jos vaan koukkuun tarttuvat.

20200125_175538
Kahawai on paikallisten mielestä liian voimakkaan makuista ja liian ”öljyistä” – kelpaa lähinnä vain savustettuna. Vastaavasti suomalaisille purkkitonnikalasta tuttu boniitti (”skipjack” Katsuwonus pelamis) kelpaa täällä vain syöttikalaksi.  Yksinkertaisesti pannulla paistettu kahawai oli meidän makuumme ihan kelpo ruokakala.
20200125_182505
Asevarustelu alkoi. Ainoa fileointiveitseni oli liian pitkä ja joustava näiden kalojen fileointiin. Pikkujigeillä koitan joskus narrata gurnardin ruokapöytään.

Sitten vakavampiin aiheisiin. Jos kohta täällä juhlitaan Auckland anniversarya, niin legendaarisin olut tuntuu kuitenkin olevan Waikato Draught. Kuka työpaikan jermuista kutsuu sitä vihanneksikseen (”I’ve gotta get my greens!”) ja kuka lääkkeeksi (”medicine”). Muutama vuosi sitten rankoista sateista täyttyneet joet katkaisivat kulkuyhteydet Te Ureweran alueella asuvilta ihmisiltä sen verran pitkäksi aikaa, että välttämättömyystarvikkeita kuljetettiin sinne helikopterikyydillä. Vahvistamattomien tietojen mukaan Waikato Draught kattoi yli puolet tällä ilmakyydillä kuljetetuista kiloista. 

20200125_164021
”Greens”. Otin kuitenkin kopan Steinlageria kun 15 pulloa sai vajaalla $23:lla.
20200123_165744
Uuden sadon omenat tarjolla. Sopivasti koululaisten eväslaukkujen täytteeksi, uusi kouluvuosi kun on jo ovella.

Ikku

Redwoods revisited

Koitti vihdoin se lauantai, kun oli mahdollista lähteä testaamaan minkälaista on ajaa Redwoodsin reittejä täysjoustomaastopyörällä – ja hauskaahan se oli. Vauhti kasvoi myös, mutta tällä kertaa ei tullut tutustuttua maan kamaraan lähemmin, kuten ensimmäisellä reissulla pari kertaa.

Edellisestä reissusta viisastuneena aloitin aamun bussikyydillä ylös. Päätöstä helpotti, kun koivet ovat olleet pari-kolme viimeistä viikkoa koko ajan enemmän tai vähemmän jumissa päivittäisen työmatkapyöräilyn pituuden (ja nousumetrien) kasvun vuoksi. Aamun Rotoruaan autoilun ja bussikyydin jäljiltä oli vähän uninen olo, mutta se kyllä karisi ja aamurähmät katosivat viimassa silmistä, kun laskettelin ”Eagle vs Shark:n” alas. On grade 3 reitiksi aika railakas, mutta mukava siitä huolimatta.

703A8433 net
Tikitapu eli Blue lake. Kuulemma puhdas, hyvä vesi ja kartan mukaan uimaranta ja kahvio vähän edempänä.

Seuraavat ”Tangaroamihi” ja ”Te Kotukutuku” olivat grade 2:sia, mutta nekään eivät olleet mitenkään tylsiä vaan väliin osui varsin nopeita pätkiä. Bonuksena muutamissa kohdin kotoperäistäkin metsää ja näkymät kahdelle eri järvelle. Tämän jälkeen oli alkuperäinen tarkoitukseni polkaista ”Taura:n” kautta takaisin bussille ja sillä mäen huipulle, mutta reitti olikin suljettuna hakkuiden vuoksi.

703A8436 net
Helppo pätkä ”Tangaroamihi” reittiä ja ikivihreää metsää
703A8450 net
Rotokakahi eli Green lake. Palautettu paikallisen heimon (iwi) haltuun ja on pyhä (tapu), uiminen, kalastaminen ja veden juominen on kielletty. Kuvassa näkyvää Motutawan saarta on aikoinaan käytetty hautausmaana, mukaanlukien kuuluisiakin päälliköitä

Enempiä ihmettelemättä Plan B toteutukseen ja lihasvoimalla 350 metriä ylös Moerangi rd:ia ”Timewarpi:a”. Pienen maisemien ihailun jälkeen hiellä ja tuskalla hankittu potentiaalienergia muuttui vauhdiksi ja kuumiksi jarrulevyiksi ”Split enz – Pondy new – Rollercoaster – Old chevy” -kombinaatiolla. Kaikki ovat grade 3:sia, ensimmäinen käytännössä pelkkää alamäkeä, kaksi seuraavaa alamäkivoittoisia, mutta viimeinen käy jo hyvästä reenistä itsessään, vaihtelevasti ylös ja alas.

703A8459 net
Kiitos maisemasta kuuluu avohakkuulle
703A8472 net
Duck pond
703A8477 net
1990 -luvun alkuun asti Rotoruan kaupungin jätevedet laskettiin Rotorua-järveen. Tämä yhdistettynä maatalouden päästöihin johti Suomessakin niin tuttuun järven rehevöitymiseen ja sinileväongelmaan. Koska purkuputkelle ei saatu lupaa (paikalliset heimot voivat torpata lähes minkä tahansa projektin vedoten Waitangin sopimukseen), niin ratkaisuksi tuli ruiskuttaa jätevedenpuhdistamolta tuleva vesi Redwoodsin metsään. Ei kannata siis eksyä 15 metriä kauemmas reiteiltä, jollei halua kultaista suihkua.
703A8478 net
Harva säiliö on näin kaunis

Grade 2 ”The dipper” ja ”Tahi” sopivat päivän kevyeksi päätökseksi. Päivänvaloa olisi vielä riittänyt, mutta 35 km oli tällä kertaa ihan tarpeeksi.

703A8485 net
Palvelut ovat rajalliset, mutta riittävät – WC:t, suihkut, vasta aukeamassa oleva pikku kylpylä sekä kuvassa näkyvät pyörävuokraamo, infopiste / varustekauppa ja hyvä, muttei edes pahanhintainen kahvio.

Ikku

19 – 28. Ohiwa harbour ja sekalaiset harhalaukaukset

Uusi osoitteemme on hyvällä paikalla vesileikkeihin – jos kääntyy tontilta oikealle on 350 metriä matkaa Ohiwa harbour -vuorovesialtaaseen ja jos kääntyy vasemmalle on taivallettava vähän reilu 500 metriä päästäkseen Ohopen hiekkarannalle. Ohiwa harbour on useimmiten tyyni, joten se sopii hyvin melomiseen ja suppailuun. SUP -lautaa ei ole vielä hankittu, mutta melomista olen kerran ehtinyt käydä kokeilemassa, matkaa Ohakanan saaren ympäri tuli 5 kilometriä. Työkaveri kyllä sanoi, että ei kannata mennä kuin nousuveden ollessa korkealla, mutta mitä sitä neuvoja kuuntelemaan. No olihan se vesi vähän matalalla – vastapainoksi muta on sen verran pehmeää, että sinne upposi välillä puolta säärtä myöten kun en saaren takaa löytänyt kulkusyvää kanavaa ja sen seurauksena kiskoin kajakkia perässäni ainakin puoli kilometriä. Seuraavalle retkelle tulenkin lähtemään kiltisti suositusten mukaisesti pari tuntia ennen vuoroveden korkeinta aikaa.

20190723_144206
Kajakkikärry on näppärä apuväline.

20190723_145136

20190723_154933

20190723_155334

20190723_154101
Näyttää kuvassa mukavammalta, kuin talsiessa tuntui

20190723_155541

20190712_173828
Duploja, WiiU:n pelaaja jostain syystä noita-asussa ja chewbacca onesie kuivumassa. Ajankuvaa edellisestä osoitteesta.
20190513_135041
Brittiläisen teknologian huippusaavutuksia – erilaisten kuumissa juomissa tarvittavien jauheiden annostelulaite. Yksi, noin 30 asteen käännös kahvasta tuottaa yhden teelusikallisen jauhetta.
20190513_135032
International roast ”packed for caterers”. Tätä joutuu annostelemaan ”määrä korvatkoon laadun” -tyyppisesti, eli 5 lusikallista per muki. Kahvimukeja taas kuluu noin 6 – 8 per päivä, kahvinkulutus onkin kuulemma moninkertaistunut, kun minä saavuin vahvuuteen.

Kansallinen hätätilakin vältettiin. All Blacks hoiteli Australian 36 – 0 (katso kohokohdat) ja täällä hengitetään taas vähän vapautuneemmin. Reilun viikon päästä keskiviikkona nimetään joukkue world cupiin, joten siihen saakka urheilutoimittajien pääasiallinen tehtävä on suoltaa spekulaatioita ja arvailuja päävalmentaja Hansenin valinnoista. Tämän jälkeen spekulointi kohdennetaan itse world cupissa menestymismahdollisuuksien arvioimiseen ja tärkeimpien loukkaantuneiden pelaajien terveystilanteesta huolehtimiseen.

Ikku

Päivä 5 – historiallisia ja vielä historiallisempia laitureita

Pilkkopimeässä kohteeseen saapuessa aamun ensimmäsiä hupeja on tarkastella, että mitä sitä ympäristössä oikein onkaan. Kuten kerran jossain päin keskeistä Saksaa (tarkalleen ottaen noin kolme tuntia Hampurista etelään autobahnia myöten, sitten sivutielle ja pari käännöstä aina pienempää tietä kohden ja sitten parkkiin), kun telttailupaikaksi puolen yön jälkeen valikoitui rauhallinen pellonlaita. Aamulla huomattiin pellon toisen laidan rajoittuvan pieneen maalaiskylään kirkontorneineen, joten keräsimme kamamme guntherien nenien alta kohtuullisen rivakasti ja jatkoimme matkaa kohden Oktoberfestejä.

Tällä kertaa aamu paljasti vain varsin tavallista maalaismaisemaa ja yhteiskeittiön aamupalan värkkäämistä varten. Kolmesta leivänpaahtimesta vain yksi toimi, mutta palovaroitin toimi sitäkin paremmin – alkoi huutamaan aina kun leipää paahtoi. Tolaga Bayn suurin ja ainoa matkailunähtävyys on 600 metriä pitkä laituri. Viimeinen maataloustuotteita noutanut laiva vieraili 1969, mutta tuoreen 5,5 miljoonan dollarin remontin ansiosta laiturilla voi käydä ihailemassa maisemia tai kalastamassa.

703A7237 net
Aamupalatarpeet kulkevat näppärästi Pak N Saven kestokassissa ja Pam’s termoskassissa

 

703A7266 (2)
Pakopiste ei osunut keskelle arkkia kuten kuvaamataidontunnilla.

 

703A7301net
Miljoonien lampaiden junamatkan pääteasema (bää-teasema?)

Tämän jälkeen matka eteni mutkaisilla ja mäkisillä teillä pääosin sisämaassa. Merenrantaan tie vei harvakseltaan jonkun asutuskeskittymän kohdalla. Näistä seuraava oli Tokomaru Bay, jossa pysähdyttiin leikkipuistoon ja katsomaan toista laituria. Leikkipuisto keskitasoa, bonuksena tarjolla oleva sähkögrilli. Laituri edusti hieman historiallisempaa kuntoa, eli vielä pystyssä, mutta kävelykelvoton. Sekä Tolaga Baylla että Tokomary Baylla on kilometrien mittainen turvallisen näköinen biitsi, kauppa ja kahviloita tai ravintoloita.

703A7342
Nyt ollaan vähän-ei-missään

Seuraavassa pysähdyspaikassa Tikitikissä näistä ei ollutkaan tarjolla sitten muuta kuin leikkipaikka. Jälleen pääsi huvittamaan mainosmiesten kielenkäyttö – matkailukartan ”character town” tarkoittaa selkokielellä ”a lot of derelict buildings”. Monessa niistä toki vielä asutaankin. Te Araroassa pidettiin pidempi pysähdys ohjelmalla skeittiramppi – fish and chips – leikkipuisto. Kylän kirjaimellisesti suurin nähtävyys oli Uuden Seelannin suurin pohutukawa-puu. Ajettiin ohi ja nähtiin ”kiipeily kielletty” -kyltti ja jatkettiin matkaa. Varsinaiseen Uuden Seelannin itäisimpään pisteeseen ja siellä sijaitsevalle majakalle oli liian pitkä ajomatka tälle reissulle. Kuulemma käymisen arvoinen paikka ja vieressä olisi myös mainio uima- ja snorklailuranta.

703A7371
Te Araroan skeittiramppi jaksoi viihdyttää lapsia yllättavän pitkään

 

703A7395
Te Araroan vilkas kylänraitti

 

703A7397
Muistakaa sitten. Hepoisia ei saa tuoda leikkikentälle!

 

703A7399
Te Araroan vieraanvaraisuutta. Samanlaisia lappuja oli varmuuden vuoksi kolme, ettei vaan jää huomaamatta.

Reissun viimeinen historiallinen laituri olikin sitten historiallisin kaikista ja hädintuskin pystyssä. Paikan päälle vievä tie ei ollut paljoa paremmassa kunnossa ja juuri ja juuri henkilöauton kuljettavissa. Tästä kotiin asti paineltiinkin sitten melkein yhtä kyytiä ja perillä oltiin illan hämärtyessä.

703A7413
Rahui. Me ollaan nyt näin päätetty.
703A7417 (2)
Historiallisista historiallisin laituri, Hicks Bay.

Ikku

Nro 4 – matkantekoa mutkateillä

Valtatiet Rotoruasta Tauopolle ja siitä eteenpäin Napieriin ovat hyväkuntoisia ja tämän maan mittapuulla suoria. Napierissa poikkeaminen ei siksi ole mikään kovin vaivalloinen lenkki normituristille, jonka reitti joka tapauksessa vie Taupon kautta. Napierista pohjoiseen East Capen ympäri tiet ovatkin sitten jotain ihan muuta. Matkanteon suunnittelussa kannattaa käyttää esimerkiksi google-mapsia ja panna merkille matkaan kuluva aika – eikä vain vilkaista kilometrejä ja luottaa keskinopeuden olevan päälle kahdeksankympin. Mutkia, mäkiä, erityisen jyrkkiä mäkiä ja alitehoisia tukkirekkoja meinaan riittää.

703A7021
Aamulla viimeinen vilkaisu Napieriin. ”National tobacco factoryn” talo oli merkitty kuvaukselliseksi, mutta minusta se oli ruma. Lähettyvillä oleva edelleen osittain toiminnassa oleva kalasatama taasen naytti mukavalta paikalta viettaa aurinkoista paivaa kahvin tai tuopin aaressa.

Napierista pohjoiseen edetessä valtatien varteen jäi pari-kolme luontopolkua, ennen kuin pysähdyttiin Tutira-järven rannalle evästauolle. Täälläkin olisi ollut polku viereiselle kukkulalle, mutta näytti sen verran mitäänsanomattomalta maalaismaisemalta, että jatkettiin matkaa. Maanviljely näyttää johtavan Suomestakin tuttuihin ongelmiin, kuvassa pilkottava poiju liittyy ilmastukseen, jolla rehevöityneen järven vedenlaatua koitetaan parantaa.

703A7035
Evästauko Tutiran rannalla

Paremmat maisemat löytyi jonkun matkaa eteenpäin ja parikymmentä kilometriä pikkuteitä valtatieltä sivuun. Shinen putoukset olivat käymisen arvoinen kohde ja leppoisan kolmen vartin kävelyn päässä parkkipaikalta. Keli oli viilentynyt ja muuttui putouksille päästyä pieneksi tihkusateeksi, joten lapsetkin kävelivät innolla kun keli oli ”mukava” ja matkalla oli riittävästi kiviä ja muuta kiinnostavaa jonka päällä pomppia ja tasapainoilla. Harvinaisia lintuja ei näkynyt, eikä kuulunut, joka ei kolmen pienen mölyapinan kanssa kulkiessa mikään yllätys ole.

703A7069
DOC vihrea-keltaisten kylttien kävelyajat ovat usein hyvin kohdallaan keskiverrolle kulkijalle. Tällä kertaa 2 h oli reilusti yläkanttiin tai siihen oli laskettu uiminen mukaan. Lastenkin kanssa meni vain kolme varttia suunta.

703A7081

Reissun suurimpana riskinä oli alkumatkan lampaat. Tai tarkemmin sanottuna niiden valmistelema miinakenttä.

703A7082703A7085

703A7104
Hetitappava kissaloukku.
703A7118
Geneerinen puskakuva. Virtaavaa vettä ja vehreyttä
703A7140
Shine falls. Olisi ollut mainio uimapaikka, mutten tajunnut ottaa pyyhkeitä mukaan. Oli kelikin kyllä hieman viilea pulikoimiseen.

703A7149

703A7152
Oranssi kolmio tyypillisin retkeilyreitin merkki, kärki osoittaa polun suunnan – joka tässä tapauksessa oli kyllä varsin ilmeinen ilman merkkiäkin. Toiset muovikolmiot osoittavat loukkujen- ja myrkkysyottien tarkastajille niiden sijainnin.

703A7156703A7181

703A7199
Huomaa karkuun kirmaavat lampaat ja naudat. Tien varteen pysähtynyt turisti oli ilmeisen pelottava ilmestys.

Seuraava pysähdys olikin vasta Wairoassa. Matkalle jäi komeita maisemia kukkuloiden -ja Mohaka-joen ylityksissä. Mieleenpainuviin nähtävyyksiin kuului myös lampaidenkuljetusrekka, jonka perässä ajelin useammankymmentä kilometriä kun ei ollut tarvetta ohittaa. Vauhtia oli sata lasissa ylä- ja alamäet ja mutkatkin taittuivat rivakasti. Viimein erityisen jyrkässä mäessä vauhti laantui sen verran, että painelin ohituskaistaa ohi. Vauhdin syykin selvisi – nuppina oli 750 hevosvoimainen Volvo.

703A7211
Wairoan jonkun lahkon helevetin ruman piruntorjuntabunkkerin oven ylapuolella lukee ”Jesus changes lives”. Jos kerta kyvykkyyttä riittää, niin miten olisi pienet muutokset taman mokin arkkitehtuuriinkin?
703A7217
Graafista selkeytta parhaimmillaan. Exit ja no exit. Brexit?

Wairoassa päästiin tämän matkan ”kaksista kasvoista” sitten pikku hiljaa niihin toisiin. Pääkatu kylän nimeä kantavan joen varressa näytti kivalta ja leikkipuisto oli aivan erinomainen. Persoonallisia piirteitäkin alkoi löytyä. Leikkipuiston ohjeistuskyltissä on totuttujen (”vahdi alle sen-ja-sen ikäisiä lapsiasi”, …) lisäksi kiellot huumeiden käytöstä ja jengitunnusten pitämisestä. Viereisen marketin kassa kommentoi iloisesti asiakkaiden ostoksia, kuten meille – ”kauhean kallista – kaksitoista dollaria neljästä jäätelöstä, tuolta saisi monipakkauksen halvemmalla”. Huvitti.

703A7223
Wairoan keskustan leikkipuisto, kuvaa ottaessa selän taakse jää flying fox. Hyvä paikka pysähtyä lasten jaloittelutauolle, 100 metrin päässä New World josta saa evääksi vaikkapa jäätelot.

Leikkipuistossa kului taas sen verran pitkään, että edessä olikin enää erikoiskoe Tolaga Bayhin, jonne saavuttiin pimeyden jo laskettua. Matkalta ei vastaantulevien autojen valojen lisäksi jäänyt muuta mieleen, kuin Gisbornen ohitustiellä merenrannalla vierekkäin olleet hienot leikkipuisto ja vesipuisto. Todennäkoisia kohteita seuraavan kesän retkillä.

Tolaga Bay ei ole mikään matkailijoiden paratiisi ja löytämäni airBNB -majoitus oli hyvin edullinen ja kyllä syystäkin. Vanhin lapsista kuvasi paikkaa ”pelottavaksi”, minä käyttäisin sanoja ”homeisen ummehtunut, parhaat päivänsä nähnyt, onneksi vain yksi yö ja airBNB sivuilla ei ollut tämän mökin kuva, vaan päärakennuksen”. Nuoremmat lapset eivät karsastaneet vain leikkivät iloisesti, kun tilasta ei kyllä ollut pulaa.

Ikku

Nro 2 – Napier ilman Art Decoa

Suunnitelma ”Ensin Faraday centreen ja katsotaan sitten mitä tästä tulee” toteutui täysimääräisesti. Pari tuntia ainoassa suunnitellussa kohteessa, kolme varttia isolla merenrannan leikkikentällä, pööpöilyä pitkin rantaa ja pari tuntia Mata peakilla ja siinähän se päivä sitten olikin. Art Decoilu jätettiin seuraavaan päivään, jos siihenkään.

703A6745
Kohde toimii kaupungin vanhan varavoimalaitoksen rakennuksessa

Faraday centre on ihan lysti paikka tunniksi tai pariksi. Sekoitus kotiseutumuseota ja Heurekan tiedepuistoa pienessä mittakaavassa. Löytyy mekaanista automaattipianoa, höyrykoneita, van den Graaffin generaattori ja muita sähködemonstraatiolaitteita yms. joita sai käyttää ja tutkia. Lapsille hämmentäviä laitteita olivat lisäksi mekaaninen kirjoituskone ja numeronvalintakiekoilla varustetut puhelimet, joilla pystyi soittelemaan toisilleen.

703A6716
Kuvaan pääsivät myös kuvaajan varpaat
703A6732
Näkyvissä mm. valokuvausosasto, lentokoneen pienoismalli, kirkonkellot joita sai soittaa, vanhoja maamoottoreita, hevostalli, puhelinkoppi ja ruumisvankkurit

Napierin merannalla viettäisi pidemmänkin aikaa. Rantaviiva on otettu fiksusti käyttöön – keskustan lähellä on ainakin todella iso leikkipuisto, skeitti-/potkulautapuisto, pieni puutarha, koripallokenttä, polkupyörä/potkulautavuokraamo, jäätelöravintola, minigolfrata ja väleissä 2 tunnin parkkipaikkoja. Keskustasta Hastingsiin suunnatessa rannan vieressä oli nurmialueita ja ilmaisia matkailuautopaikkoja. Lapsille riitti ”parkouraamis” -vaihtoehtoja yllinkyllin, olisivat viihtyneet näissä maisemissa vaikka koko päivän.

703A6749

703A6750

703A6752

703A6753

703A6756

Ranta ja sieltä lähtevät reitit olisivat ihanteellisia polkupyörällä tutkittaviksi ja polkupyörävuokraamoita olisi ollut tyrkyllä useampiakin. Tähän aikaan vuodesta ei ollut suurempaa ryysistä – paitsi jäätelöostoksille sai nytkin jonottaa. Minkähänlainen ryysis mahtaakaan olla tammi-helmikuussa – en halua ottaa siitä itse selvää.

Puolen tunnin ajomatkan päässä Hastingsissa sijaitsevan Mata peakin suhteen ei ollut suurempia odotuksia, mutta kun nyt kerta joku nyppylä on tarjolla johon voi ajaa autolla suoraan huipulle asti, niin toki sinne piti mennä. Odotukset ylittyivätkin sitten reilusti, hienot maisemat ja tarjolla olisi komeita kävely- ja maastopyöräreittejä. Aivan huippua lukuunottamatta jyrkänteitä ei ole aidattu, ihan villien ja vallattomien kakaroiden kanssa ei kannata kävelyreiteille lähteä. Lapset löysivät kiveltä kivelle -hyppelykohteiden lisäksi fossiilinjämiä kalkkikivestä ja pari tuntia meni täälläkin huomaamatta.

703A6783

703A6795

703A6784
Ramppi on liitovarjoilijoiden lähtöpaikka

Illan viimeinen akrobatia olikin valmistaa illallinen tarjolla olleessa ”minikeittiössä”. Jauhelihakastikkeen saa värkättyä sähköpadassa, nuudelit vedenkeittimen ja uunivuoan avulla ja rapeana vihreänä komponenttina toimi neljännes puolikkaasta kurkusta per nokka.

703A6833
Enter a caption

Päivän jäljiltä Napierista jäi erittäin positiivinen ensivaikutelma. Siisti, kohtuu kompakti kylä, kauniilla paikalla merenrannassa.

Ikku