Aiemmin työhistoriassa ei montaa saikkupäivää ole tarvinnut käyttää. Suurin osa vuosista meni nollalla, muutama räyhäkämpi kuratauti pakotti olemaan päivän tai pari poissa. Nielurisojen poisto ja espanjantuliaisena tullut kampylobakteeri-infektio johtivat vuoroillaan sitten viikon-kahden poissaolohin. Jälkimmäinen varsinkin oli kova koitos, mieleen ovat jääneet puhelinkeskustelu työterveyden kanssa (”paskannan verta” – ”se on ihan normaalia tuossa taudissa”) ja skypettely samassa reissussa olleen kollegan kanssa, jonka kanssa jaettiin samat tapakset, mutta hänelle tauti ei iskenyt (”oletko nyt ihan varma ettet syönyt kakkaa?”).
Jollain ihmeen tuurilla sitten täällä osuu kohdalle niin kova flunssa, että on pakko käyttää rajallisia sairaslomapäiviä. Minun työsopimukseni antaa niitä vain viisi per vuosi ja ne voivat kertyä maksimissaan 15 asti. Eilen kävin vielä töissä räpiköimässä, mutta kun kuume nousi illalla 39,4 asteeseen niin jäin sitten täksi päiväksi kotiin. Jos sitä taas huomenna kykenisi paikalle. Ainakin fyysisesti.
Sitten jos palkalliset sairaslompäivät loppuvat kesken, käytetään täällä vuosilomia tai palkatonta lomaa. Tämä koskee siis vain sairastamista, tapaturmat hoitaa ACC (accident compensation corporation), joka maksaa toisesta viikosta eteenpäin 80 % palkasta siltä ajalta, jona töihin ei kykene.
Tässä sitä on sitten tullut maattua sohvalla ja koulusta lomalla olevat lapset ovat saaneet pelata WiiU:lla ja iPadilla niin paljon, että ovat jo kyllästyneet. Koulujen lomat on täällä ripoteltuina vuoden ympäri, noin 5 – 6 viikon ennen joulua alkavan kesäloman lisäksi kunkin neljän koulujakson välissä on kahden viikon lomat. Aikuisten lomat vaikuttavat olevan samantapaisesti kylvettyinä sinne tänne, täällä koko maa pysähtyy vain uudeksi vuodeksi, kun Suomi pysähtyy koko heinäkuuksi. Suomen uutisvirrasta silmään on tarttunut uutisia ”lomastressistä”, joita en toisaalta ihmettele yhtään. Itselle on sopinut aina hyvin ottaa loma lyhyempinä pätkinä. Uudessa Seelannissa työnantaja ei ole pakotettu antamaan kahta yhtäjaksoista viikkoa lomaa työntekijälle kuten Suomessa, mutta työntekijä voi sen halutessaan vaatia.
Nyt heinäkuussa muutamat tutut ja työkaverit ovat lähteneet kylmää (tänäänkin päivällä +16 ja yöllä +4) karkuun Rarotongalle tai Fijille. Nuo, kuten Samoa, Tonga, Norfolkin saari, Vanuatu ja Australia ovat täältä katsottuna niitä kuraturistin lähikohteita. Ranskan polynesia on vähän kauempana, mutta hintatasoltaan niin kallis, ettei ole normaalipalkansaajan tavoitettavissa. Jos työssäkäyvät perheet eivät halua lomailla, niin erilaiset urheiluseurat tms. tarjoavat loma-ajaksi lapsille aktiviteettiohjelmia. Meillä lasten oli tarkoitus olla tämä viikko koulun iltapäiväkerhon järjestämässä hoidossa $5 per tunti + lisämaksut erilaisista aktiviteeteista joita eri päivinä oli tarjolla. Flunssan nyt kiertäessä ovat ehtineet tuonne vasta yhtenä päivänä.
No niin. Kello 15:32 ja ruumiinlämpö 38,9. Loppuun hieman kulinarismia. Maan edellinen pääministeri Bill English päätti jakaa ruoalaittonsa tuotokset facebookiin 2017 ja kyllä saivatkin ammattipöyristyjät aihetta pöyristyä. Purkkispagetti – purkkiananas pitsa oli toisille pyhäinhäväistys, mutta minusta kokeilemisen arvoinen. Resepti:
- Valmispitsapohjia
- Valmispitsatomaattikastiketta
- Purkkispagettia
- Purkkiananasta
- Pekonia (minulta puuttui)
- Juustoraastetta
Ohje lienee muuten itsestään selvä, paitsi että purkkispagetti pitää muistaa valuttaa, muuten pitsan pohja jää löysäksi. Lapset tykkäsivät, paitsi ananaksesta ja voimakkaan makuisesti cheddarista jota jouduin käyttämään kun pitsajuusto loppui. Toive oli tehdä tätä uudestaankin edellämainituin muutoksin. Näin tehdään ja ehkä kokeilen samalla toista maan eteläosan pitsaihmettä – purkkipapupitsaa.
Ikku
Shifting Down Under 