Ja seuraavaksi hamstraatte pakastimia?

Päivän luku tänään on neljätoista suurempi kuin eilen eli 66 COVID-19 sairastunutta. Koska brittiläisestä systeemistä periytyvissä kulttuureissa tunnutaan tykkäävän kaikenlaisesta yksinkertaistamisesta (tästä on pitänyt jo pitkään kirjoittaa, ehkä myöhemmin lisää), niin hyvin nopeasti nyt tupsahti valtion koneiston uumenista “New Zealand COVID-19 Alert Levels joissa ollaan nyt tasolla 2. Ensin ajattelin, “että hienoa, täällä alettiin toimimaan nopeammin kuin olisin uskonut”. Sitten luin, mitä toimenpiteet kattavat ja petyin. Ulkoraja vedettiin kiinni joo, mutta maan sisäiset toimenpiteet ovat pelkkiä suosituksia – yli 70-vuotiaita neuvotaan pysymään eristyksissä, ihmisten toivotaan asettuvan julkisiin kulkuneuvoihin väljästi (jos pystyvät), välttämään matkustelua ja työnantajien pitäisi aloittaa työnteon järjestelyt etänä, ruokatuntien vaiheistaminen ja niin edelleen. No niin, sehän olikin päättäväistä ja tehokasta, niin kuin aina täällä päin.

Joitain rajoitustoimia on kuitenkin käynnistynyt – ala-astetasoiset koulut pyörivät noin-normaalisti, mutta niiden urheilujoukkueiden kaudet on keskeytetty ja täällä perinteisesti tärkeä koululeiri on peruttu. Samoin koulun ulkopuoliset urheiluharrastukset ja urheilusarjat ovat jääneet tauoille toistaiseksi. Työkaverin lapsen High Schoolissa oli viime viikolla harjoiteltu “etäoppimista luokassa”, eli oppilaat käyttivät tietokoneita luokassa hajautetusti ja opettaja valvoi heitä etänä. Oppimistuloksista ei ole tietoa, mutta lapsi oli odottanut koulupäivää innolla “no nythän me voidaan tehdä sitten päivä ihan mitä meitä huvittaa”. Tehokasta revisited.

20200320_165156
Maan laajalevikkisin sanomalehti harrastaa keltaisen lehdistön linjaa sekä lööppiensä tyylissä, että myös laajemmin sisältönsä laadukkuudessa

Samaan aikaan kansa on ollut kuitenkin tehokas, tai ainakin hamstraukseen taipuvat pölvästit. Kun ottaa huomioon kuinka nopeasti vaalea vehnäleipä homehtuu tässä ilmanalassa, lienevät myös pakastimet jo loppuneet kodinkoneliikkeistä.

20200320_171220
Leipä on ollut jopa suositumpi hamstrausartikkeli kuin paskapaperi. Pari päivää myöhemmin hylly täyttyi, mutta pelkällä vaalealla vehnäleivällä.
20200320_165658
Töissä kuulemani huhut siitä, että jopa oluthyllyt olisivat tyhjentyneet osoittauttuivat kuitenkin paikkaansapitämättömiksi
20200322_174750
Maa lienee kohta täynnä innokkaita kotileipureita!
20200322_174107
Nuudelit, tuo ravintopyramidin vankka perusta.
20200322_175542
Etkö tiedä mitä hamstrata? Kun hätä on suurin, on apukin lähellä – tästä kauppalista mukaan ja eikun kärryä täyttämään!
20200322_172135
Kasvomaskit, käsidesit ja paskapaperit on loppu, mutta osta verho, niin saat toisen puoleen hintaan. Kyllähän siihenkin voi pyyhkiä.
20200321_165150
Jälkikasvun vanhin versio on jo parin vuoden ajan ilmoittanut perustavansa isona karkkikaupan. Liiketoimintaharjoittelu on aloitettu nyt myymällä tontilla kasvavien feijoa-puiden (ananasguava, Acca Sellowiana) hedelmiä tienvarressa. Kunnon riistokapitalistin lailla hedelmien kerääminen on jo ulkoistettu pikkusisaruksille, joille maksetaan 10 senttiä kymmenestä hedelmästä…
20200317_204112
Olutarvostelut palaavat pitkältä tauolta. Obolon 6.8 extra on nyt kokeiltu kaksi kertaa, ensimmäisen ja viimeisen. Mausta tulee mieleen suomalaisten panimoiden seikkailut IVB -luokan oluiden kanssa, joiden olemassaolon ainoa tarkoitus oli maksimoida kahden risteilylaivalta kannettavissa olevan 24 tölkin olutsalkun sisältämä absoluuttisen alkoholin määrä. Maku oli täysin toissijainen asia näiden humaltumistarkoitukseen tehtyjen ohrapirtelöiden tapauksessa, eikä nyt testattu tuote ollut sen parempi.

Ikku

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s