Urheilullinen monilahjattomuus

Uintikerta numero kaksi takana. Ensin potkin 75 metriä allasta edestakaisin harjoitellen hengittämisrytmiä – puhalla ulos pinnan alla ja vuoropuolilta sisään. Sen jälkeen noin 125 metriä ”ihan oikeaa” vapaauintia, pikku hiljaa pitenevin pätkin. Viimeinen oli jopa koko altaanmitta, eli 25 metriä. Jos ensimmäisellä kerralla tuska oli pelkkää henkistä laatua, niin tällä kertaa sain jo pulssinkin 140:een ja  joihinkin vähän käytettyihin lihaksiin pientä väsymystä aikaiseksi. Suurin tuska on kyllä edelleen tuo oikean hengitysrytmin löytäminen ja tottuminen tunteeseen, ettei voi hengittää vapaaseen tahtiin miten huvittaa.

20200113_174044
Opinahjon portti. Kuvassa pilkottavaan vesiliukumäkeen tai kuumavesialtaisiin en ole vielä entinyt.

Sitten kevyempiin aiheisiin. Firmat tuppaavat välillä keksimään tuotteilleen (tai itselleen) hienon kuuloisen nimen, ottamatta selvää onko sillä jotain hassua tai negatiivista merkitystä valitulla kielellä tai merkittävän markkina-alueen kielellä. Klassikkoja ovat olleet esimerkiksi suomalainen ”super piss” tuulilasinpesuneste ja Chevroletin ”Nova” automalli. Paikallisen asbestikartoitusfirmannimen tapauksessa epäilen kuitenkin, että lyhenne on teipattu isoilla kirjaimilla auton perseeseen (…) ihan vasiten.

20200111_133144
Autoja tuntematonkin erottaa perän ja nokan toisistaan selkeyttävän teippauksen ansiosta

Loppuun vielä viikon ruokkavinkki – yksinkertaisen kokin kaksinkertainen leivitys. Leikkele siivuja kalaa tai tässä tapauksessa kanaa, pyöräytä jauhoissa, kasta vatkattuun kananmunaan, päällystä pankokorppujauhoilla ja paista kullanruskeiksi pienessä määrässä öljyä. Tarjoillaan wrapissa haluttujen lisukkeiden kanssa. Lasten uusi suosikki, jonka oppivat kavereiltaan – tärkeimmät täytteet kanan lisäksi ovat porkkanaraaste, juustoraaste ja majoneesi.

20200111_153640
Kaikkea se japanilainen keksii ja muu maailma väärinkäyttää

Ikku

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s