Kuvareportaasi vailla punaista lankaa

On tämä digikuvaus vänkää. Ennen sitä oli 24 tai 36 kuvaa rullassa – hyvällä tsäkällä sai kuvan tai pari ylimääräistä jos oikein varovasti asetteli filmin kameraan – ja kehittäminen maksoi sen verran, että kovasti oli yritystä ottaa vain harkittuja ja hyviä kuvia. Nyt voi yhden hyvän sijasta räpätä sata huonoa, eikä maksa mitään ja tulokset voi ulostaa valitsemiinsa digitaalisiin kanaviin. Senpä vuoksi ja siitäkin huolimatta – alla tarinoita arjesta muutamaan heittolaukaukseen löyhästi liittyen.

Puolitoista vuotta onnistuttiin asumaan Australiassa ja vuosi Uudessa-Seelannissa harhautumatta maistamaan pavlovaa. Loppujen lopuksi havaittiin, että tuohan on hauska jälkiruoka, jonka saa täällä väsättyä halutessaan äärimmäisen helposti:

  • Osta 1 kpl valmispavlova (Cowell’s testattu ja hyvksi havaittu)
  • Osta purkki valmiskermavaahtoa (varo kevytversiota, Tatuan täysrasvainen on hyvää)
  • Osta kiivejä tai mansikoita

Pilppua kiivit tai mansikat palasiksi. Poista pavlovapakkauksen kansi. Tursuta kermavaahtokerros pinnalle ja ripottele pilppuamisen tulokset sen päälle. Toimii. Oman elämänsä master chefit tekevät tämän toki itse raaka-aineista lähtien.

703A9335 NET
Kiwipavlova. Maistuu paremmalta kuin näyttää.

Oluen ostamiseen ei sinänsä mitään erityistä syytä tarvita, mutta välillä sellainenkin yllättäen löytyy – joskus kaksin kappalein. Näin, vaikka nähdessäni ”Baltic porterin” kylmäkaapissa oli ensimmäinen ajatukseni kylläkin – ”onko nyt oikeasti muka loppuneet geografiset nimet kesken kun on näin syvälle päädytty?” Missä ovat ”Dalmatialainen mustapilkkuinen witbier”, ”Transnistrian kvint-tynnyrissä kypsytetty kaksipäisen kotkan imperial stout” tai ”Orkneyn saarten wee heavy ale?” Vähemmän yllättävää oli, että toisiinsa kylmäkaapissa nojanneista veljeksistä Tuataran tekemä osoittautui paremmaksi ja jopa suositeltavaksi, vaikkei Sawmillinkään panema huonoa ollut.

20191024_181601
Ei koffin portterin voittanutta.

Viisihenkinen ja yksiautoinen skandinaaviperhe kuluttaa täällä suurinpiirtein yhtä monta litraa aurinkorasvaa vuodessa, kuin Suomessa menisi auton pissapojan jäänestoainetta. Yksi puolen litran pumppupullo 50 suojakertoimista tatinaa on hyvä olla eteisessä ja toinen auton takakontissa.

20191026_082832
$29,90 per tonkka.

Kuten on tullut jo aiemmin todettua, suomalaisesta ruokakulttuurista olen ulkomailla kaivannut oikeastaan vain poronlihaa, rullakebabia, Saarioisen maksalaatikkoa ja MUSTIKOITA. Australiassa ja täällä kyllä löytää ”blueberry:ä” tuoretiskistä ja pakastealtaasta, mutta kyseessä on Suomessa pensasmustikkana tunnettu (Vaccinium corymbosum) päältä sinininen mutta sisältä valkoinen lasten kouluevääksi sopiva marja, josta ei kuitenkaan mustikkapiirakkaa saa leivottua. Tai no saa, mutta ei siitä ei hyvää tule. Nyt huomattiin, että täältä saa ”kanadalaista villimustikkaa” ja kun pakastepussi ei kertonut mistä lajikkeesta on kyse, niin sitähän piti testata.

20191104_181846
”Premium grade” mutta maku jää vaisuksi
20191104_182110
Laiskuus ei asu meillä. Mutta vaivattomuuden arvostaminen kyllä.

Primäärinen aistinvarainen testaus tuotti tulokseksi ”OK, muttei mitenkään loistavaa” ja nettihaku kertoo kanadalaisen villimustikan olevan useimmiten peltotuotettua Vaccinium angustiforum -lajiketta, kun suomalainen metsämustikka on eri lajike Vaccinium myrtillus.

20191110_170609
Näytti hyvältä, maistui ok:lta, ainakin jäätelön kanssa.

Olisi siis Suomessa edelleenkin hyville myyjille ja brändääjille hommia, erinomaiset tuotteet kun olisivat jo olemassa omasta (metsästä) takaa, mutta maailma ei niistä tiedä. Metsämustikan nimeäminen blueberryn sijaan bilberryksi on hyvä yritys, mutta olisiko muitakin vaihtoehtoja? Sauna on englanniksikin sauna (vaikka ääntävätkin sen ”soona”), eikä mikään ”scandinavian hotroom”. Vertailun vuoksi yksi Uuden-Seelannin nopeimmin kasvavista vientituotteista on ollut manuka -hunaja. Osa menestyksestä selittyy tutkimustuloksilla antibakteerisista ominaisuuksista, mutta osansa lienee englanninkielenperuspupusta poikkeavalla maori -nimellä ja hyvällä brändäyksellä.

Markkinointi on onnistunut jopa niin erinomaisesti, että manukahunaja on eräs maailmanlaajuisesti väärennetyimmistä ruoka-aineista – vuosittainen myynti on arvioitu ainakin kuusi kertaa suuremmaksi kuin tuotanto. Tasmanialaiset taas toimivat juuri kuten australialaisilta nyt voi odottaa – koittavat vaatia itselleen oikeutta tuottaa ”manukahunajaa” kun ovat aikoinaan ensin tappaneet joka ikisen alunperin saarella asuneen aboriginaalin ja sen jälkeen ovat täysin unohtaneet heidän kulttuurinsa, kielensä ja saaren kasvien ja eläinten ensimmäiset ihmisten antamat nimet. Jotka siis olisivat voineet nyt itse brändätä, sen sijaan että varastavat Uuden-Seelannin maorien antamat nimet.

Eli siitä vaan joku myyntihenkinen kauppaamaan ulkomaaneläville sitä halvatun mustikkaa erittäin luomuna, vapaasti kasvaneena, lapsityövoimaa hyväksikäyttämättömänä, reilun kaupan, delffiiniystävällisenä, geenimuuntelemattomana, lähituotettuna (kaikki kun on suhteellista), torjunta-aineettomana, fenno-vegaanina, paleodieettisenä, perkeleen SUPERMARJANA.

Tai sitten vaan annatte olla ja jatkatte niitten gojimarjojen popsimista.

703A8843 net
Mehiläispesävarkauksien vuoksi käytössä ovat GPS seurantalaitteet ja videovalvonta
703A8842 net
Ampiaisia ei haluta haittaamaan elinkeinoa

Ja lopuksi kurkistus WC-tiloihin. Nehän voi somistaa esimerkiksi Aarikalla, Pentikillä, Vallilalla tai Marimekolla – tai sitten lasten askartelutöillä ja scheissepapier -hylsyillä.

20191104_205723

Hyvää yötä ja huomenta. Ikku

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s